Kvanttitietokoneet olivat yksi Teknologia23-messujen robotiikkalavan aiheista eilen messujen ensimmäisenä päivänä. Aalto-yliopistossa kvanttilaskennan tutkimuksen QCD-tutkimusyksikköä johtavan Mikko Möttösen mukaan kvanttiherruus on vielä 10-15 vuoden päässä.

Helsingin messukeskuksessa järjestetään parhaillaan Teknologia-tapahtumaa. Sen aihepiiriä on laajennettu vuosien varrella monella uudelle alueelle, mutta nyt on löytynyt lähes kaikille yhteinen nimittäjä. Tekoäly tulee esiin lähes kaikkialla messukeskuksen näyttelyssä ja seminaareissa.

Teknologi23-messut käynnistyivät mitä ajankohtaisimmalla aiheella, kun automaatioyritys Sick järjesti tekoälyyn liittyvän tilaisuuden. Siinä tulevaisuuden tutkija Risto Linturi kertoi näkemyksiään tulevasta. Lopulta tekoäly vie liukuhihnat tehtaista, Linturi esitti.

Valokuituyhteyksiä vauhdilla Suomeen rakentava Valokuitunen on teettänyt tutkimuksen, jossa vertailtiin suomalaisten kotitalouksien laajakaistasta maksamaa hintaa. Vuonna 2018 yhden megabitin hinta sekunnissa oli 0,29 euroa, kun se tänä vuonna maksaa enää noin 0,13 euroa.

NXP Semiconductors aikoo tehdä yhteistyötä amerikkalaisen autojen tutkiin keskittyvän Zendarin kanssa kehittääkseen joka neljä kertaa nykyisiä tutkia tarkempia laitteita. Tavoitteena ovat ratkaisut, jotka mahdollistavat 5-taosn autonomiset ajoneuvot.

Nokia-puhelimia valmistava HMD tuo ensimmäisenä älypuhelinten valmistajana laitteidensa valmistuksen Eurooppaan. Unkarissa alkaa yhtiön Nokia XR21-huippumallin tuotanto yritysasiakkaille. Lisää on luvassa, sanoo HMD:n toimitusjohtaja Jean-Francois Baril.

STMicroelectronics on lanseerannut 32-bittisen ohjainpiirin STM32C071, jossa on 128 kilotavua flash-muistia ja USB-ohjain. Tavoitteena on hyödyntää muutama kuukausi sitten julkistetun perusversion suosiota ja houkutella asiakkaita siirtymään suunnitteluissaan vanhemmista 8-bittisistä uuteen 32-bittiseen arkkitehtuuriin.

Privaattiverkot, automaatio ja tekoäly ovat muuttamassa tuotantoa eri sektoreilla. Aihe on esillä myös huomenna käynnistyville Teknologia23-messuilla Helsingissä. Digitan liiketoiminnan kehitysjohtaja Henri Viljasjärvi esitelmöi jo huomenna aiheesta Teollisuus 4.0: Kun tehdas muuttuu rakennuksesta tietolähteeksi.

Uusin ETNdigi-lehti on ilmestynyt. Löydät kaikki viimeisimmät elektroniikkauutiset ja perusteelliset artikkelit täältä. Kuten ennenkin, lehti on luettavissa ilmaiseksi. Käy tsekkaamassa lehden sisältö, valitse paras artikkeli ja lähetä valintasi meille osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Kaikkien äänestäjien kesken arvomme OnePlusNord 3 -älypuhelimen.

Tekoälyn hyödyntäminen eri osissa piirien suunnittelua yleistyy nyt nopeasti. Cadencen uusin työkalu tunnistaa ja korjaa automaattisesti ongelmat, jotka tehonsyöttö aiheuttaa piirien osissa esimerkiksi EMI-häiriöiden ja jänniteheittelyjen takia.

VTT on avannut viiden kubitin kvanttitietokoneen suomalaisten ja eurooppalaisten yritysten käyttöön. Koneen avulla yritykset pääsevät kehittämään kvanttialgoritmeja ja ohjelmistoja sekä arvioimaan niiden soveltuvuutta käytännön laskennallisten ongelmien ratkaisemiseen. Pääsy kvanttitietokoneeseen tapahtuu CSC:n datakeskuksessa Kajaanissa sijaitsevan LUMI-supertietokoneen kautta.

Ruotsalainen Qamcom on aiemmin saanut nimeä maailman pienimmän RISC-V-prosessorin kehittäjänä. SERV-prosessori on saatu sopimaan piillä jopa 0,04 neliömillimetrin tilaan. Nyt yhtiö on esitellyt uuden prosessorin.

Elokuussa 2025 tulee EU:n alueella voimaan uusi radiolaitteita koskeva kyberturvadirektiivi. Etteplan järjesti tällä viikolla aiheesta webinaarin ja nyt esitys on nähtävissä Youtubessa.

Jos elektroniikan komponenttien myynti pohjaa volyymeihin ja laajaan valikoimaan, täytyy jakelijan käytännössä juosta edes pysyäkseen paikallaan. DigiKey on tästä hyvä esimerkki. Amerikkalaisyritys kertoo lisänneensä varastovalikoimaansa yli 40 000 uutta osaa vuoden kolmannella neljänneksellä.

Turkulainen Noccela on ensimmäisenä toteuttanut UWB-tekniikkaan perustuvan sisäverkon, jonka kautta älypuhelimille voidaan tarjota mikropaikannustietoa sisätiloissa. Alle 10 senttimetrin paikannustarkkuuteen kykenevä UWB-radioteknologia on ollut käytössä teollisuuden tuotantoratkaisuissa, ja yhteensopivien älypuhelinten yleistyessä tulossa myös kuluttajasovelluksiin.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template