Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
EDA-talo Cadencelle nykyään kuuluva Tensilica on julkistanut 11. polven version konfiguroitavasta Xtensa-prosessoristaan. Aiempaa edistyneemmät käskyt ahtavat logiikan yhä pienempään tilaan ja säästävät muistin käytössä. Entinen suunnittelun helppous on kuitenkin ennallaan.
NFV eli verkon toimintojen virtualisointi on yleistymässä kovaa vauhtia. Standardointijärjestö ETSIssä on nyt lähes kahden vuoden ajan viilattu määrityksiä sille, mitä NFV on. Nyt järjestö on saanut ensimmäiset standardit valmiiksi.
Apple ja Ericsson ovat ajautuneet riitoihin Ericssonin patenttien käytöstä. Yhtiöiden välinen sopimus on umpeutunut ja Apple haluaa uudelleen arvioida, minkä verran se joutuu Ericssonin tekniikan hyödyntämisestä maksamaan.
Ericsson ilmoittaa, että sen operatiivinen johtaja Johan Wibergh jättää yrityksen välittömästi. Wibergh on vetänyt yhtiössä Networks-segmenttiä eli tärkeintä osaa yrityksestä.
Gartner ennustaa, että puolijohteita myydään tänä vuonna 358 miljardilla dollarilla eli noin 304 miljardilla eurolla. Mikropiirien myynti ylittää ensimmäistä kertaa 300 miljardin euron haamurajan.
Suurin osa kuluttajista kokee vaikeuksia käyttäessään uudentyyppisiä älylaitteita. Kaikkiaan 83 prosenttia on kohdannut ongelmia muun muassa fitness-rannekkeiden, älykellojen, autojen viihdejärjestelmien, verkkoon kytkettyjen kodin automaatio-, turva- ja valvontajärjestelmien sekä puettavien terveysteknologian laitteiden käytön yhteydessä.
Elektroniikan komponenttien verkkokauppaa hallitseva Digi-Key kasvatti viime vuonna Pohjois-Amerikan liikevaihtoaan 11 prosenttia 1,76 miljardiin dollariin. Kasvu oli yli kolme kertaa nopeampaa kuin elektroniikka-alalla keskimäärin.
Suomeen saadaan uusia investointeja ja uusia yrityksiä vain huippuosaamisella, kilpailukykyisellä toimintaympäristöllä ja konkreettisilla näytöillä. Samaan aikaan käytössä oleva tutkimusraha pienenee koko ajan. Se tekee innovoinnista yhä vaikeampaa.
Maailma on täynnä erilaisia linux-versioita. Yksi erikoisimpia lienee Pohjois-Korean kehittämä Red Star Linux. Siinä on hauskasti yhdistetty hieman jo ikääntynyt linux ohjelmistopaketteineen Applen Macintosh-tietokoneista tuttuun käyttöliittymään. Red Star Linux on vuotanut länteen normaalina ISO-kuvana. Läntiset it-asiantuntijat ovat tietysti tutkineet käyttöjärjestelmää suurella mielenkiinnolla. Ensiarvioiden mukaan käyttöjärjestelmän oikeuksissa on ongelmia, joiden takia sen kokeilemista ei kukaan suosittele.
Amerikkalainen Smartrouds Technology on kehittänyt maailman ensimmäisen älyluodin, joka ei ole kohtalokas kohteelleen. MEMS-anturitekniikkaa ja kuvapiirejä hyödyntävä ammus pysäyttää kuitenkin esimerkiksi kotiin luvattomasti tunkeutuvan.
Monille viime vuosi näyttäytyy vuotena, jolloin päällepuettavien laitteiden markkinat lähtivät toden teolla liikkeelle. Suunnittelijoiden ja yritysten on otettava aktiivinen rooli näillä markkinoilla nyt. On ratkaisevan iskun aika!
Flash-pohjaisiin kiintolevyihin pohjautuvien tallennusjärjestelmien yleistymisen suurin este on ollut hinta, sanoo Dellin tallennuslaitteiden markkinoinnista Euroopassa vastaava Robin Kuepers. Yhtiön uusi SC-sarjan kokoonpano on markkinoiden edullisin flash-ratkaisu.
Vanhat kuparipuhelinpiuhat tuovat pian koteihin huippunopeat laajakaistayhteydet, kun uusien G.Fast-modeemien toimitukset alkavat myöhemmin tänä vuonna. Asentajien kannalta hyvä uutinen on se, että G.Fast-reititin ei tarvitse omaa virtajohtoaan.
Tätä on jokainen kitaristi ja kitaristin urasta unelmoiva odottanut. Englantilainen startup-yritys Ingenious Audio on kehittänyt liittimen, jolla ääni saadaan siirrettyä vahvistimeen ilman piuhoja wifi-yhteyden yli.
Kiinalaiset ovat mieltyneitä tarkkanäyttöisiin älypuhelimiin. Tänä vuonna jo kolmanneksella kiinalaisista älypuhelinomistajista on täysteräväpiirtoon yltä näyttö. Suosio perustuu FullHD-kännyköiden hinnan laskuun.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.