Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Nokia on sominut 8-vuotisen sopimuksen Saksan rautatieverkostoa hallinnoivan Deutsche Bahnin kanssa maan eteläosien rataverkon mobiilidatayhteyksien uusimisesta. Nykyinen GSM-R-verkko korvataan yhteensä yli 2000 Flexi-tukiasemalla.
Microsoft kertoo blogissaan, että yhtiö lopetti eilen laajennetun tuen palvelinten Windows Server 2003 -käyttöjärjestelmälle. Tuki loppui tuotteen aiemmin ilmoitetun elinkaaren mukaan suunnitellusti.
Kiinalainen Tsinghua Unigroup on tehnyt massiivisen 23 miljardin dollarin tarjouksen muistipiirejä valmistavasta Micron Technologystä. Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun kiinalainen sijoittajaryhmä yrittää ostaa suurta amerikkalaista puolijohdeyritystä.
Päällepuettavat laitteet ovat ongelmallisia virrankäyttönsä takia. Yleensä ne eivät tarvitse virtaa kovin pitkiksi ajoiksi. Sen sijaan ne tarvitsevat usein voimakkaita virtapiikkejä esimerkiksi mittauksia tehdessään ja erityisesti dataa lähettäessään.
Nokia esitteli kesäkuun alussa ensimmäisen oman datakeskustuotteensa. Nokia Airframe on herättänyt maailmalla ansaittua huomiota ja tuotteen ympärille alkaa syntyä oma ekosysteeminsä. Wind River on yksi ensimmäisiä julkistettuja kumppaneita.
Alcatel-Lucent on julkistanut tutkimuksen, jossa selvitettiin eri päätelaitteiden vaikutuksia mobiiliverkkojen rasitukseen. Android- ja iOS-laitteet vievät valtaosan verkon kaistasta, mikä ei ole mikään yllätys. Windows Phonen osuus on vain hieman peruskännyköitä suurempi.
Linux-jakeluversioita on kymmenittäin, jollei sadoittain. Uusi ilmaantuu tasaisin väliajoin, mutta samalla toisten kehitys lopetetaan. Nyt tiensä päähän on tullut aloitteleville käyttäjille suunnattu nOS linux.
Android hallitsee älypuhelinten markkinoita suvereenisti ja on selvästi suurin alusta myös tableteissa. Nyt Android valtaa yhä vahvemman jalansijan myös muissa sulautetuissa sovelluksissa. Asia käy ilmi taiwanilaisen VIA Technologiesin sulautetun ryhmän asiakaskyselystä.
Rohde & Schwarz on esitellyt uuden testerin high end -pään signaali- ja spektrianalysaattoreihinsa. FSW85-analysaattori on yhtiön mukaan markkinoiden ainoa spektrianalysaattori, joka yhdellä mittauksella kattaa alueen kahdesta hertsistä 85 gigahertsiin asti.
Biometriset tunnistustavat ovat yleistymässä matkapuhelimessa, sillä niitä pidetään selvästi vanhoja PIN-koodeja turvallisempana tekniikkana. Nyt markkinoille on tullut ensimmäinen laite, joka avautuu kun käyttäjä skannaa silmän värikalvonsa eli iiriksen.
Tehonmittaukselle asettuu koko ajan kovempia vaatimuksia. Uusiutuvaa energiantuotantoa pitää mitata tarkemmin ja kansainväliset tehostandardit ovat yhä vaativampia. Yokogawa vastaa haasteeseen WT3000E-analysaattorilla, jota yhtiö kehuu maailman tarkimmaksi ja vakaimmaksi tehomittariksi.
Öljynporauksessa, avaruusaluksissa, erikoisajoneuvoissa ja monissa muissa kohteissa komponentit joutuvat kestämään joskus hyvin äärimmäisiä olosuhteita. Kuten äärimmäisiä lämpötiloja. Kemet on nyt julkistanut uuden X7R-kondensaattorien perheen, joka hyödyntävät koko jänniteskaalaansa aina 175 asteeseen asti.
IBM:n tutkimusyksikkö on ilmoittanut valmistaneensa maailman ensimmäiset 7 nanometrin prosessissa toteutetut puolijohdepiirit. Yhdessä Globalfoundriesin ja Samsungin kanssa tutkijat valmistivat piirin, jossa sormenkynnen kokoiselle ahdettiin yli 20 miljardia transistoria.
Huonoja uutisia PC-tietokoneiden valmistajille! Gartnerin mukaan tietokoneiden myynti pieneni vuoden toisella neljänneksellä 9,5 prosenttia vuodentakaisesta. Pudotus on jyrkin sitten syksyn 2013.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.