IoT-teknologia on nousemassa keskeiseksi työkaluksi kestävän kehityksen ratkaisuissa. Vaikka laitteiden valmistus ja käyttöönotto vaativat energiaa, pitkän aikavälin säästöt ylittävät kulut moninkertaisesti. Tuoreiden analyysien mukaan IoT voi säästää jopa kahdeksankertaisesti sen energiamäärän, jonka se itse kuluttaa elinkaarensa aikana.
Sonyn uusi Playstation 4 -pelikonsoli tulee markkinoille peräti seitsemän vuotta edellisen laitteen jälkeen. Seitsemässä vuodessa luulisi, että laitteen rautapuolelle on tehty isoja edistysaskeleita. Prosessori ainakin tehtiin täysin uusiksi.
Vuonna 2009 verkkoon oli liitetty 2,5 miljardia laitetta. Suurin osa näistä oli matkapuhelimia, PC-koneita ja tabletteja. Vuonna 2020 verkkoon on liittynyt jo 30 miljardia laitetta. Näistä suurin osa kuuluu kasvavaan esineiden internetiin.
Eurooppa oli pitkään tiennäyttäjä mobiilitekniikan kehityksessä. Vielä 3g-verkoissa vanha mantere oli selvästi kehityksen kärjessä. Ei ole enää. Neljännen polven LTE-verkoissa Pohjois-Amerikka on selvästi meitä edellä.
Tietoturva nousi viimeistään NSA-salakuunteukohun myötä jokaisen tietoisuuteen. Sveitsiläinen Swissbit on kehittänyt yksinkertaisen tekniikan, jolla erilaiset sulautetut laitteet voi suojata. Ratkaisu pohjaa MicroSD-muistikorttiin.
Orgaanisia ledejä eli OLED-tekniikkaa hyödynnetään jo matkapuhelinten näytöissä sekä televisioruuduilla, mutta nyt belgialainen ETAP Lighting vie tekniikan uudelle alueelle: hätä- ja varoituskyltteihin.
Sulautettu mikroprosessori (embedded MPU) on tehokas tapa vastata moniin tämän päivän sulautettujen sovellusten suunnittelijoiden haasteisiin. STMicroelectronicsin SPEAr-piiriperhe yhdessä Arrow-ekosysteemin kanssa tarjoaa yhden erinomaisen vaihtoehdon kehittäjille.
Sulautettu mikroprosessori (embedded MPU) on tehokas tapa vastata moniin tämän päivän sulautettujen sovellusten suunnittelijoiden haasteisiin. STMicroelectronicsin SPEAr-piiriperhe yhdessä Arrow-ekosysteemin kanssa tarjoaa yhden erinomaisen vaihtoehdon kehittäjille.
Elektroniikan komponenttien tukkukauppa on kasvanut vuodentakaisesta. DMASS-järjestö (Distributors’ and Manufacturers’ Association of Semiconductor Specialists) vahvistaa näin IDEA:n aiemmin raportoiman jakelukaupan kasvun. DMASS:n mukaan jakelijoiden myynti kasvoi kolmannelle neljänneksellä 1,8 prosenttia viime vuoden luvuista.
Applen laitteiden tuotantomäärät kasvavat koko ajan, joten yhtiö joutuu kasvattamaan myös tuotantokoneistoaan. Pääosa tuotannosta tapahtuu Aasiassa, erityisesti Kiinassa, mutta osa tuotantokapasiteetin lisäämisestä osuu myös yhtiön kotimaahan.
Ruotsalainen Hectronic esitteli Tukholman sulautetun tekniikan Embedded Conferencessa uuden Q7-korttimoduulin. Se on tiettävästi ensimmäinen kortti, joss akäytetään AMDn uutta G-sarjan järjestelmäpiiriä.
Microsoftin patenttisopimukset Android-laitteita valmistavien yritysten kanssa ovat yhtiölle merkittävä rahasampo. Nomuran analyytikon mukaan ohjelmistojätti tekee Androidilla jo kaksi miljardia dollaria puhdasta voittoa vuodessa.
Saksalainen ZES Zimmer on esitellyt uuden tehoanalysaattorin, jonka perustarkkuus on peräti 0,025 prosenttia. LMG500-analysaattori sopii esimerkiksi sähkömoottoreiden, taajuusmuuttajien, muuntajien, tehoelektroniikan ja teholähteiden kehittämiseen, testaukseen ja optimointiin.
LG on tuomassa uuden kaarevan G Flex-äypuhelimensa myyntiin Koreassa jo tässä kuussa. Nyt yhtiö on julkistanut videon, jolla näkyy miten Flexin itsekorjautuva takapinta todella korjaa pienet pintanaarmut itsestään. LG:n uutuus on hyvä esimerkki siitä, mihin laitteiden materiaalitekniikka voidaan mennä.
Elektroniikan komponenttien jakelussa näyttää vihdoin olevan valoa tunnelin päässä. IDEA-järjestön (Independent Distributors of Electronics Association) lukujen mukaan jakelijat saivat uusia tilauksia aiempaa enemmän ympäri Eurooppaa. Luvut osoittavat myös ylöspäin myös Pohjoismaissa ja Suomessa.
Toshiba on esitellyt uuden version FlashAir-kortistaan, joka tuo laitteisiin wifi-yhteyden SD-kortin muodossa. Nyt kortti säilyttää internet-yhteyden, vaikka siihen otettaisiin yhteys tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.
Vuosi 2026 muodostuu liikkuville kenttätiimeille käännekohdaksi. Kentällä käytettävä teknologia ei ole enää tukiroolissa, vaan keskeinen osa päätöksentekoa, tehokkuutta ja turvallisuutta. Reunatekoäly, luotettavat yhteydet ja laitetason tietoturva ovat siirtyneet nopeasti vapaaehtoisista valinnoista välttämättömyyksiksi, kirjoittaa Panasonic TOUGHBOOKin Euroopan johtaja Steven Vindevogel.