Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Tamperelaiset opiskelijat perustivat Granite Devicesin jo vuonna 2007, mutta vasta nyt yritys on ensimmäistä kertaa mukana Elkom-messuilla osana Teknologia15-tapahtumaa. Toinen perustaja Timo Piiroinen näkee, että messuilla on syntynyt hyviä kontakteja potentiaalisiin suomalaisasiakkaisiin.
Suomalainen sähkö- ja elektroniikkateollisuus on elänyt monta laihaa vuotta peräkkäin. Puolijohteiden jakeluun erikoistunut Fintronic näkee, että nyt ollaan menossa parempaan suuntaan. - Nyt tulee aitoa kasvua ja se kasvu tulee Suomesta, sanoo toimitusjohtaja Janne Vasama.
Dell on julkistanut XPS-sarjan tehokkaimman kannettavan. Uusi XPS 15 on maailman pienin 15-tuumainen kannettava käytännössä reunattomalla InfinityEdge-näytöllä. Suoritin on Intelin uutta kuudennen polven Skylake-sarjaa.
Korealainen LG Electronics on avannut uusimman tutkimus- ja tuotekehityskeskuksensa Turussa. LG Electronics Finland Lab Oy on osa LG Electronicsin globaalia tuotekehitysverkostoa.
Nokian pääjohtaja Rajeev Suri on kertonut, ketkä tulevat vetämään uutta fuusioitunutta Nokian ja Alcatel-Lucentin yhdistelmää. Nokialaiset miehittävät kaikki tärkeimmät postit uudessa yrityksessä.
3D-tulostus on elektroniikkavalmistuksessa kuuma aihe, kertoihan jo pääministeri Juha Sipiläkin pitävän 3D-printteriä työhuoneessaan. Teknologia15-messuilla on mukana myös suomalaisia tulostinvalmistajia. Seinäjokelainen Minifactory tavoittelee suuria kansainvälisiä markkinoita.
Teknologia15-messuilla on myös uusia innovaatioita elektroniikan ja muiden laitteiden valmistukseen. Oululainen Cajo Technologies esittelee messuilla lasertekniikkaansa, jolla saadaan lisättyä kaikenvärisiä merkintöjä esimerkiksi ruostumattomaan teräkseen, anodisoituun alumiiniin, kromattuihin pintoihin ja jopa polymeereihin.
Analogiapiirien toimittajana tunnettu Semtech on esitellyt langattomaan lataukseen lähetin- ja vastaanotinpiirit, jotka tukevat kaikkia kolmea tärkeintä latausstandardia. TS8K-sarjan piireillä voidaan toteuttaa langaton lataaminen niin Qi-, PMA- kuin A4WP-tekniikoilla.
Elektroniikkatuotannon kutistuessa Suomessa ovat komponenttikauppiaat joutuneet entistä tiukemman kilpailun alaiseksi. Kun suurillakin jakelijoilla on suuria vaikeuksia, miksi kukaan tulisi uutena pelurina markkinoille? Saksalainen Conrad Electronic International uskoo, että Suomen markkinoista on otettavissa markkinaosuuksia.
Teknologia15-messujen ensimmäisenä päivänä jaettiin joka toinen vuosi jaettava Eläköön automaatio! -palkinto. Tällä kertaa tunnustus meni Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Siemensin ja IDEAL PLM:n yhteistyönä kehittämälle Digital Factory -oppimisympäristölle.
Helsingin messukeskus vaikutti eilen Teknologia15-messujen avajaispäivänä ainakin ajoittain aika hiljaiselta. Moni yrityskin valitteli vielä asiaa. Ensimmäisen päivän kävijämäärä ei kuitenkaan ollut mikään iso notkahdus: messuvieraita oli tiistaina noin 3040.
Nokian, Broadcommin ja Microsoftin toimintojen katoaminen Suomesta näkyy väistämättä mittauslaitteiden kysynnässä. Kokonaismarkkinat kutistuvat kovaa vauhtia, mikä asettaa valmistajille isoja haasteita. - Pitää olla muita parempi, sanoo Rohde & Schwarz Finlandin toimitusjohtaja Jorma Vakkala.
Oululainen Tosibox ja sen helppokäyttöisen VPN-yhteyden tarjoava Tosibox palkittiin Elkomin innovaatiopalkinnolla. Tunnustuksen myötä Tosiboxille annettiin Suomen Messusäätiön lahjoittama 5000 euron palkinto.
Euroopan komponenttikauppa on kavsanut jo pidemmän aikaa ja nyt vihdoin kasvu näyttää saapuneen myös ”pohjan perukoille”. Elektroniikan komponenttien ja mittauslaitteiden maahantuojien järjestö Elkomitin mukaan komponenttien kysyntä kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 10 prosenttia.
Automaatio ja robotiikka ei vie Suomesta työpaikkoja. Itse asiassa automaatio voi vielä koitua Suomen pelastukseksi, jos osaamme toimia oikein. - Suomesta voisi tulla modernin suursarjatuotannon osaaja, evästi pääministeri Juha Sipilä elektroniikkaväkeä Teknologia15-messujen avauspuheessaan.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.