Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Tutkimuslaitos Dell´Oro on julkistanut matkapuhelinverkkojen laitetoimittajien ranking-listan viime vuodelta. Huawein rajoituksista huolimatta se kasvatti markkinaosuutensa 31 prosenttiin.
Toshiban entinen flash-ryhmä eli nykyinen Kioxia on esitellyt teratavun sulautetun flash-muistin, joka on tähän asti markkinoiden ohuin. Sen myötä saadaan lisää joustavuutta esimerkiksi 5G-älypuhelimien suunnitteluun.
Huawei kertoo, että sen oman AppGalleryn sovelluslatausten määrä lähes kaksinkertaistui vuoden aikana. Sovelluskaupalla on tällä hetkellä yli 530 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. Nopean kehityksen taustalla vaikuttaa erityisesti mobiilipelien kasvu.
GSMA-järjestö yrittää organisoida kesä-heinäkuun vaihteessa normaalit, fyysiset Mobile World Congress -messut. Kaikki eivät tapahtuman terveysturvallisuuteen usko. Ericsson ilmoitti jäävänsä pois messuilta.
Erilaisilla haittaohjelmilla onnistuttiin viime vuonna iskemään Windows-koneisiin 110 miljoonaa kertaa. Malwarebytesin haittaohjelmaraportin mukaan saastumisten määrä kuitenkin pieneni 12 prosenttia edellisvuodesta.
Samsung on esitellyt uusitun NVMe-ohjaimella varustetun 980 SSD -levyn. Kyse on yrityksen ensimmäisestä SSD-asemasta ilman DRAM-muistia. Sen myötä NVMe-nopeus tulee tarjolle edullisempaan hintaan.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on ympäristöasioiden suhteen lähes vastakkaisella kannalla kuin karismaattinen edeltäjänsä. Biden haluaa korvata valtionhallinnon 645 tuhatta ajoneuvoa sähköautoilla. Tavoitteella on kuitenkin iso ongelma: litium.
Check Point Researchin tutkijat ovat löytäneet Google Play -kaupasta haittaohjelman, joka on suunniteltu toimittamaan muita haittaohjelmia uhrin puhelimelle. Näitä dropper-ohjelmia löytyi kaikkiaan kymmenestä apuohjelmasta. Google kertoo poistaneensa haitalliset sovellukset.
Selluloosa sopii erinomaisesti sähköeristekomponenttien raaka-aineeksi, mutta tuotteiden valmistus vaatii paljon käsityötä. VTT:n koordinoimassa NOVUM-hankkeessa raaka-aineita ja valmistusmenetelmiä kehitetään rinnakkain, ja tavoitteena on muun muassa automatisoitu 3D-tulostuslinja.
Marraskuussa Apple esitteli ensimmäisen itse suunnittelemansa tietokoneprosessorin, Arm-arkkitehtuuriin perustuvan M1-järjestelmäpiirin. Ranskalainen Yole Developpement kertoo, että piirin suunnittelussa Apple on lainannut paljon iPhonen ja iPadin suorittimista.
Loppuvuodesta 2019 Intel toi markkinoilla LiDAR-kameran, jota se kehui maailman pienimmäksi. RealSens L515 -kamera pystyy miljoonia syvyyspisteitä sekunnissa, prosessorijätti kehui. Ratkaisu perustuu STMicroelectronicsin MEMS-pohjaiseen mikropeilien skannaukseen.
Otsikko kuulostaa hölmöltä, mutta tähän asti langattomat laturit ovat ovat olleet johdollisia, sillä latausalustaan on pitänyt tuoda virta piuhaa pitkin. Englantilainen Zytronic on kehittänyt tekniikan, joka avaa uusia mahdollisuuksia langattoman laturin toteuttamiseksi.
Jos katsoo tämän hetken älypuhelinvalmistajien lippulaivamalleja, niistä löytyy useimmiten DRAM-muistia 8 gigatavua. Joskus muisti on kasvatettu jopa 12 gigatavuun. SK hynixin uusin LPDDR5-piiri pakkaa yhdelle sirulle peräti 18 gigatavun tallennustilan.
Avoin prosessoriarkkitehtuuri on kasvattanut nopeasti suosiotaan ja levinnyt jatkuvasti uusille sovellusalueille. Nyt sen käyttö laajenee autojen järjestelmiin, kun ruotsalainen IAR Systems on lisännyt tuen tärkeille sertifioinneille.
Nokian älytelevisiot sekä Nokia Streaming-laitteet ovat nyt saatavilla myös Suomessa. Android TV -käyttöjärjestelmän ansiosta ne mahdollistavat laitteen räätälöinnin käyttäjän tarpeisiin ja tarjoavat tuhansia hyödyllisiä sovelluksia. Streaming Box tarjoaa uuden ja edullisen tavan muuntaa vanhemmat televisiot Android TV:tä käyttäviksi älytelevisioiksi.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.