OnePlus on esitellyt avoimen beetaversion OxygenOS-käyttöjärjestelmän versiosta 12. oko käyttörajapinta on nyt integroitu OPPOn Color OS -koodiin, minkä pitäisi parantaa vakautta ja kuluttaa vähemmän virtaa. Käyttäjän kannalta tärkeintä on käyttöliittymän räätälöinnin lisääntyminen.
OxygenOS 12 on OnePlussalle iso päivitys, koska se merkitsee käytännössä ohjelmiston sulautumista emoyhtiön OPPOn käyttöliittymään. OnePlus on jo aiemmin luvannut, että sen laitteista tuttu sulavuus säilyy ennallaan.
OnePlus sanoo optimoineensa OxygenOS 12 -järjestelmää kolmen osa-alueen näkökulmasta: työ, lepo ja viihde. Käyttäjälle tämä näkyy siten, että eri osiot erottuvat myös visuaalisesti. Tavoitteena on ollut selkeyden ja puettavuuden parantaminen. Näinpä esimerkiksi lepoajan Zen-tila on luotu uusi tyyli.
OxygenOS:ssä on ollut erittäin toimiva Shelf-näkymä, jossa moniin tärkeisiin ja suosittuihin asetuksiin on päässyt nopeasti käsiksi. Uudessa 12-versiossa tätä ideaa viedään pidemmälle. Jatkossa Shelf mahdollistaa räätälöidyt ja eri kokoiset ominaisuuskortit sekä taustakuvat, joiden avulla ominaisuuksia voidaan ryhmitellä vapaasti ja niiden asettelua voidaan muokata. Uutta on Health-kortti, josta löytyy askelmittari ja johon voidaan liittää OnePlus Watch -älykello.
Muistiinpanot-sovellus eli OnePlus Notes päivittyy kokonaan uusilla muokkaustoiminnoilla. Skinin tummaa tilaa (Dark mode) voi nyt säätää kolmella eri tasolla.
Paransimme helppokäyttöisyyttä ja tehostimme työntekoa puhelimella, mutta kehitimme käyttöjärjestelmää myös viihdekäyttömielessä. Pelitila muuttuu Nord 2:sta tutuilla ominaisuuksilla, joihin kuuluu kelluvia FPS-ikkunoita, pelifilttereitä, kuvataajuusasetuksia ja muita toimintoja.
Pinnan alla OnePlus sanoo parantaneensa tietoturvaominaisuuksia. Esimerkiksi yksityisen datan tallennusta on virtaviivaistettu, minkä pitäisi helpottaa käyttäjien henkilökohtaisten tiedostojen lajittelua. Yksityiseen tallennustilaan tallennetut tiedot on eristetty muista sovelluksista. Käyttäjät voivat pitää henkilökohtaiset tiedostot, kuten valokuvat, videot, äänitiedostot ja asiakirjat, yksityisessä kassakaapissa.
OxygenOS 12:n avoin beeta on nyt tarjolla uusiin 9-sarjan puhelimiin. Muihin malleihin uusi käyttliittymä tulee tulevissa päivityksissä.











Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.






