Mikään ei tällä hetkellä puhuta ihmisiä tekniikan alalla niin paljon kuin tekoäly. Ei siis ole ihme, että tekniikkaa sovelletaan yhä useammilla alueilla. Nyt EDA-talo Synopsys on esitellyt piiriensuunnittelun työkalut, joissa tekoälyä hyödynnetään oikeasti ensimmäistä kertaa.

Uusien autojen kauppa elpyi helmikuussa. Euroopassa myytiin runsaat 900 000 uutta henkilöautoa, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sähköautojen kova kysyntä on kasvun tärkein moottori tällä hetkellä. Teslan Model Y nousi samalla myydyimmäksi automalliksi, raportoi JATO Dynamics.

Gallium-nitridi on materiaali, joka on mullistanut latauksen. Nopeus perustuu piitä selvästi nopeampaan kytkentään, mutta samalla tämä on asettanut haasteita elektroniikan ohjaukselle. Vanhat ohjaimet eivät ole pysyneet mukana. ROHM korjaa ongelman uudella pulssiohjaustekniikallaan.

Jokaisen uusimman polven taivuteltavia älypuhelimia kokeillut tietää, miten hienoista laitteista on kyse. Niiden hinta on kuitenkin ollut suurien myyntimäärien tiellä. Tutkimuslaitos IDC:n taivuteltavien myynti kasvaa tänä vuonna 50 prosenttia, mutta osuus kokonaismarkkinoista on edelleen marginaalinen.

Nokia AVA (Analytics and Virtual Assistant) on Nokian kehittämä tekoälyalusta. Se on suunniteltu auttamaan palveluntarjoajia hallitsemaan ja optimoimaan verkkoaan sekä tarjoamaan parempaa asiakaspalvelua ja tukea. Nyt uusittu AVA leikkaa tukiasemien virrankulutusta.

Linux-jakelujen tarkkaa määrää on vaikea antaa, sillä uusia luodaan ja olemassa olevia muokataan koko ajan. On kuitenkin arvioitu, että tällä hetkellä saatavilla on yli 600 erilaista Linux-jakelua. Näitä ovat suositut jakelut, kuten Ubuntu, Debian, Fedora, CentOS ja Arch Linux, sekä vähemmän tunnetut jakelut, jotka on räätälöity tiettyihin tarkoituksiin, kuten tietoturvaan, koulutukseen, multimediatuotantoon ja pelaamiseen.

Kyberturvallisuusyhtiö Fortinetin FortiGuard Labs julkaisi äskettäin Global Threat Landscape -puolivuotisraporttinsa, jossa kartoitettiin vuoden 2022 jälkipuoliskolla yleisimmin esiintyneitä uhkia ja verkkorikollisten menettelytapoja. Raportti paljastaa verkkorikollisten kierrätysinnon lisääntyneen – vanhaa koodia vahvistetaan ja täydennetään aiempaa useammin

Vihreä siirtymä on jo pitkään ollut niin yritysten kuin poliitikkojen lempiaihe. Se lupaa meille kasvua, työpaikkoja ja tietenkin päästötöntä energiaa. Mutta kuinka kalliiksi vihreä siirtymä tulee eurooppalaisille? Tämäkin käy ilmi Panasonic Toughbookin teettämästä ja White Space Strategy -tutkimuslaitoksen toteuttamasta selvityksestä

Open RAN on avoin standardi, jossa mobiiliverkon voi toteuttaa yhdistämällä verkon komponentteja eri valmistajilta. Optimistisimmissa ennusteissa ORAN-osuus kokonaismarkkinoista voisi nousta jopa puoleen tämän vuosikymmenen aikana.

Renesas on laajentanut RISC-V-valikoimaansa ensimmäisellä ohjainpiirillä, joka on suunniteltu puheohjattuihin HMI-järjestelmiin. Uusi 32-bittinen R9A06G150-piiri on sovelluskohtainen vakiopiiri, joka tuo kustannustehokkaan, tuotantovalmiin puheohjausjärjestelmän moniin sulautettuihin laitteisiin.

Business Finland on tehnyt positiiviset rahoituspäätökset yhdelle uudelle veturiyritykselle, Konecranesille, sekä viidelle haastajaluokan veturiyritykselle, jotka ovat Bittium, Danfoss, Orion sekä Ponsse ja Epec yhdessä. Kyse on yhdestä Business Finlandin merkittävimmistä rahoituspäätöksistä tänä vuonna.

Atlas VPN:n keräämän datan perusteella Apple ohitti Samsungin suosituimpana älypuhelimena vuoden 2023 ensimmäisinä kuukausina. Kyseessä on merkittävä muutos globaaleilla älypuhelinmarkkinoilla, sillä Samsung on pitänyt ykkössijaa hallussaan useiden vuosien ajan.

Intel on esitellyt palvelinkoneiden prosessoriensa päivitettyjä suunnitelmia. Uutisten perusteella näyttää siltä, että yhtiö on vihdoin ottamassa kiinni AMD:n usean vuoden jatkunutta etulyöntiasemaa.

Ukrainan konfliktiin liittyvissä kyberhyökkäyksissä tapahtui merkittävä käänne vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä. Venäjän ja Ukrainan kybersodankäynnistä siirryttiin selvästi Euroopan laajuiseen korkean intensiteetin hybridi-kybersotaan. Kyberhyökkäykset kohdistuvat erityisesti Puolaan, Baltian maihin ja Pohjoismaihin, selviää Thalesin Cyber Threat Intelligence -yksikön tuoreesta raportista.

Verkkovierailun markkinoitu tutkiva Kaleido Intelligence ennustaa, että kuluttaja- ja IoT-mobiiliyhteyksien tuottaman verkkovierailudataliikenteen kokonaismäärä nousee 3000 petatavuun vuonna 2023. Tämä tarkoittaa kolminkertaista kasvua pandemiaa edeltävään tasoon verrattuna.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template