- Tietoja

Norjalaisen Nordic Semiconductorin RF-järjestelmäpiirit ovat hyvin suosittuja Bluetoothia ja eri IoT-radioita tukevissa laitteissa. Nyt yhtiö on esitellyt ensimmäisen neljännen sukupolven nRF54-järjestelmäpiirinsä.
- Tietoja

PlanetPC-niminen valmistaja esitteli Barcelonan Mobile World Congressissa erikoisen näköistä PC:tä, joka perustui Arm-prosessoriin ja Linux-käyttöjärjestelmään. Vähän keittiövaakaa muistuttava kone sai kyllä paljon huomiota, mutta Indiegogossa järjestetty joukkorahoituskampanja epäonnistui surkeasti.
- Tietoja

Anritsu on laajentanut kannettavien Field Master -sarjan MS2080A-kenttätesterin taajuusalueen 6 gigahertsiin. Näin tätä kannettavaa monikäyttöistä spektrianalysaattoria voidaan käyttää kaikilla 5G-verkkojen FR1- eli alle kuuden gigahertsin taajuuksilla.
- Tietoja

Joku todella kova leffafriikki saattaa muistaa Vaarallinen tehtävä -elokuvista kohtauksen, jossa päähenkilö osaa lukea muiden puhetta huulilta toiselta puolen huonetta. Nyt Cornellin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet lasit, jotka pystyvät tulkitsemaan äänetöntä puhetta. Tekoälyn avulla, tottakai.
- Tietoja

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n ensimmäinen Jupiter-luotain on määrä laukaista matkaan huomenna torstaina. Matka Jupiteriin kestää noin kahdeksan vuotta. Luotaimen tehtävä on tutkia Jupiterin suurimman kuun Ganymedesin jäistä pintaa.
- Tietoja
Korealaistutkijat ovat onnistuneet kehittämään sähköautojen akuston anodimateriaalin, jonka avulla auton ajomatka kasvaa 10-kertaiseksi. Asialla ovat Sogangin yliopiston POSTECH-tutkimuskeskukset tutkijat.
- Tietoja

Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen luotsaama RoboAI-viikko 2023 esittelee jälleen laajasti teknologian tuomia etuja eri aloilla nyt ja tulevaisuudessa. Aikaisempina vuosina tapahtuma on järjestetty pandemiatilanteen takia etänä ja hybriditapahtumana.
- Tietoja

Esimerkiksi kännykkäprosessorien kohdalla puhutaan yleensä 6, 5 ja jopa 4 tai 3 nanometrin valmistusprosessista, monissa muissa piireissä käytetään paljon vanhempia prosesseja. Renesas sanoo nyt valmistaneensa ensimmäisen mikro-ohjaimensa 22 nanometrin prosessissa.
- Tietoja

Raspberry Pi -kortit ja niihin perustuvat moduulit ovat rakentelijoiden suosiossa, mutta tilastojen mukaan jo puolet uusista korteista menee teollisuuskäyttöön. Kuten OnLogicin kehittämään Factor 202 -koneeseen, joka perustuu Raspberry Pi CM4 -moduuliin.
- Tietoja

Älypuhelinten prosessorikisassa verrataan usein Android-suorittimia ja Applen Bionic-siruja on pidetty niihin verrattuna ylivertaisina. Nyt tämä voi olla muuttumassa. Uusien testitulosten mukaan Qualcommin seuraava lippulaivapiiri asettaa kovan haasteen iPhone-puhelimien prosessoreille.
- Tietoja

Analog Devices on tuonut markkinoille erittäin hiljaisen kaksoislähtöisen DC/DC-mikromoduuliregulaattorin, jonka toteutus pitää sisällään monia patentoituja innovaatioita. Erityisesti moduulin kohina-arvot on saatu puristettua alhaisiksi.
- Tietoja

Tutkijat ovat vuosikausia kehittäneet muistitekniikkaa, joka voisi korvata sekä nopeat DRAM-muistit että haihtumattomat flash-muistit. Lancasterin yliopistossa Englannissa on kehitetty tällainen muisti. Sen nimeksi on valittu UltraRAM ja sen kaupallistamiseksi on perustettu oma yrityksensä.
- Tietoja

OnePlus on tuomassa markkinoille ensimmäistä tablettiaan. Yhtiö on nyt tuonut faniyhteisön jäsenille mahdollisuuden ennakkovarata laite. Varaus onnistuu 99 euron varausmaksulla, joka hyvitetään tabletin hinnassa.
- Tietoja

Nokia ilmoittaa, että jordanialainen Zain Jordan on valinnut sen monivuotisella sopimuksella toimittaakseen 5G Radio Access Network (RAN) -laitteita kaikkialle Jordaniaan. Suurin osa päivitetyistä tukiasemista otetaan käyttöön tämän vuoden aikana.
- Tietoja

Tarve tietoturvalliselle tiedonsiirrolle kasvaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Sertifioitujen ja suojattujen ympäristöjen ylläpitoa helpottava Insta Yhdyskäytävä on laajentunut uudella selainpohjaisella File Drop -käyttöliittymällä. Datadiodipohjainen yhdyskäytäväratkaisu mahdollistaa tiedonsiirron eri turvaluokkien tai organisaatioiden verkkojen välillä tarvittaessa useamman turvaluokan yli TL II -tasolle saakka.













