- Tietoja
Mobiiliverkkojen RF-piirien myynti kasvaa yli 4,2 miljardiin dollariin vuonna 2023. Kasvua selittää erityisesti aktiiviantennien yleistyminen 5G-verkkojen rakentamisen kiihtyessä, kertoo Yole Developpement ennusteessaan. RF-piirien ykkösvalmistajia ovat NXP, Qorvo ja Sumitomo Electric Device Innovation.
- Tietoja
Kuopiolainen Northern Pails esitteli pari vuotta sitten mullistavan Bluetooth-kaiuttimen, joka ensimmäisenä maailmassa kestää kuumaa, kylmää ja kosteutta. Nyt yritys kertoo, että sen kaiutinlasti oli jumissa Suezin kanavaan juuttuneessa laivassa.
- Tietoja
Lausannen polyteknisessä korkeakoulussa on kehitetty galliumnitridipohjainen nanotransistori, joka lupaa paljon tulevalta tehoelektroniikalta. Transistori pystyy käsittelemään jopa 1300 voltin jännitteitä, mutta pysymään silti viileänä.
- Tietoja

KTH:n eli kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun tutkijat Tukholmassa ovat kehittäneet antennitekniikkaa, joka vie 5G-yhteyden piiloon. Antennit voivat pian olla osa olohuoneen seinää tai talon julkisivua.
- Tietoja

Hyvin monissa sulautetuissa sovelluksissa olisi isoa etua siitä, että data ja laitteen vaatima virta voitaisiin siirtää samaa kaapelia pitkin. Analog Devices on kehittänyt tekniikan, jolla tämä onnistuu yhdellä parikaapelilla Ethernetin yli.
- Tietoja

Renesas on esitellyt suosittujen 32-bittisten erittäin vähävirtaisten ohjainpiirien perheeseen uutuuden, johon on lisätty Bluetooth 5.0 -tuki. Tämän ansiosta ohjaimen laiteohjelmisto voidaan päivittää nopeasti Bluetooth-linkin yli.
- Tietoja
STMicroelectronics on esitellyt tarkan ja laajakaistaisen operaatiovahvistimen. TSV7722-piirin vahvistuksen kaistanleveys on 22 megahertsiä ja takaisinkytkentänopeus 11 V / μs, joten se soveltuu hyvin suurten nopeuksien signaalien säätöön ja tarkkaan virtamittaukseen tehonmuunninpiireissä ja optisissa antureissa.
- Tietoja
Check Point Software kertoo blogissaan tuoreesta tapauksesta, jossa joukko hakkereita onnistui murtautumaan suureen joukkoon IoT-valvontakameroita piilaaksolaisen Verkada-startupin kautta. Hakkerit pääsivät käsiksi 150 tuhannen valvontakameran live-feediin.
- Tietoja

Euroopan unioni yrittää asettaa pelisääntöjä digitaalisille palveluille. DSA-lainsäädännön (Digital Service Act) hankalin kysymys koskee somealustoja ja sananvapautta. Kuinka turvata sananvapaus? Kuka määrittelee, mitä sisältöjä somesta saa tai pitää poistaa?
- Tietoja
Rakuten tunnetaan operaattorina, joka on rakentanut verkkonsa kokonaan uuden O-RAN-arkkitehtuurin mukaisesti. Nyt verkon ohjelmistoista vastaava Altiostar ilmoittaa, että operaattorin verkossa on ylletty 1,77 gigabitin datanopeyksiin.
- Tietoja
Euroopan parlamentti hyväksyi eilisessä istunnossaan päätöslauselman, jonka mukaan datan vapaa liikkuvuus Euroopan unionissa on varmistettava eurooppalaisten yritysten, yliopistojen ja tutkijoiden globaalin kilpailukyvyn takaamiseksi. Miapetra Kumpula-Natrin valmistelema päätöslauselma hyväksyttiin äänin 602-8.
- Tietoja

Samsung on esitellyt DRAM-moduulit, jotka asettavat suorituskyvyllään riman muille valmistajille melkoisen korkealle. Uudet DDR5-muistit ovat yli kaksi kertaa nykyisiä DDR4-kampoja nopeampia.
- Tietoja

Qualcomm Technologies on tänään julkistanut uuden Qualcomm Snapdragon 780G 5G -mobiilialustan. Uutuus on ensimmäinen 7-sarjan mobiilialusta, joka sisältää Qualcomm Spectra 570:n tarjoamat kolme kuvaprosessoria (triple ISP).
- Tietoja
Analog Devices uskoo vakaasti avoimien O-RAN-verkkojen suosion kasvuun. Yhtiö on esitellyt ASIC-pohjaisen ratkaisun O-RAN-määritysten kanssa yhteensopiville 5G-radioyksiköille. Alusta on tärkeä askel O-RAN-verkkojen kehityksessä.
- Tietoja
Suomalainen Sensible 4 käynnistää itseajavien ajoneuvojen pilotin Tampereella loppuvuodesta. Sensible 4:n ohjelmistolla varustetut kaksi Toyota Proace -autoa syöttävät matkustajia ratikkalinjan päätepysäkille Hervannassa.













