Arc on Intelin tuotenimi erillisille grafiikkakorteille. Ensimmäisen polven korteilla menekki ei ollut mitenkään valtavaa, mutta uusi toisen polven Arc B580- ja B570-kortit voivat houkuttaa monia pelaajia.

5G-teknologia on tunnettu nopeudestaan, erittäin alhaisesta viiveestään ja luotettavuudestaan, mutta sen täysi potentiaali on usein ylittänyt monien IoT-sovellusten tarpeet ja budjetit. IoT-laitteille ominaisia ovat tyypillisesti kevyet, energia- ja kustannustehokkaat yhteydet, joissa tiedonsiirto- ja suorituskykyvaatimukset ovat huomattavasti alhaisemmat kuin perinteisillä 5G-verkoilla.

Yhdysvaltojen kauppaministeriön teollisuus- ja turvallisuusosasto (Bureau of Industry and Security, BIS) on ilmoittanut uusista säädöksistä, joilla rajoitetaan Kiinan kykyä valmistaa kehittyneitä puolijohteita. Näitä teknologioita voidaan hyödyntää uuden sukupolven asejärjestelmissä, tekoälysovelluksissa ja muissa kehittyneissä laskentajärjestelmissä, joilla on merkittäviä sotilaallisia sovelluksia.

Kansainvälinen tutkimusryhmä, jota johtivat tutkijat Surreyn yliopistosta ja Lontoon Imperial Collegesta, on tehnyt merkittävän läpimurron perovskiittiaurinkokennojen tutkimuksessa. Uusi strategia parantaa sekä kennon tehokkuutta että vakautta vähentämällä aiemmin tuntemattoman hajoamisprosessin vaikutuksia.

Kontron on julkistanut VX6011-S:n, uuden sukupolven yhden kortin 6U VPX -ytietokoneen, joka hyödyntää 11. sukupolven Intel SoC -teknologiaa ja sisältää MXM-laajennuspaikan. Kortti tarjoaa tehokkaan ja energiatehokkaan ratkaisun puolustus-, ilmailu-, kuljetus- ja teollisuusautomaatioaloille.

Nokia ilmoittaa, että yhdysvaltalainen kuituoptisten tietoliikenneratkaisujen tarjoaja Hotwire Communications on onnistuneesti testannut 25G- ja 50G PON -laajakaistanopeuksia olemassa olevassa kuituverkossaan Floridassa. Hotwire käyttää Nokian Lightspan MF -kuitualustaa, jonka avulla se voi nopeasti päivittää verkkoaan kasvavan nopeamman ja luotettavamman yhteyden tarpeeseen.

STMicroelectronics on esitellyt joustavan virranhallintapiirin erittäin integroituihin prosessoreihin, kuten Stellar-sarjan autojen mikro-ohjaimiin, jonka avulla käyttäjät voivat ohjelmoida käynnistysjärjestyksen ja hienosäätää lähtöjännitteitä ja virta-alueita järjestelmävaatimusten täyttämiseksi.

Digita on valinnut ruotsalaisen Netmoren PaaS-ratkaisun (Platform-as-a-Service) laajentaakseen ja skaalatakseen LoRaWAN-verkkonsa ominaisuuksiaan Suomessa. Lisäksi Netmoren ratkaisu mahdollistaa suomalaisyrityksille laajat verkkovierailut ympäri Eurooppaa.

Linux-ytimen uusin versio 6.12 tuo mukanaan historiallisen uudistuksen, sillä ensimmäistä kertaa Linux-ytimestä on tullut täysin reaaliaikainen käyttöjärjestelmä. Uusi PREEMPT_RT-ominaisuus mahdollistaa entistä nopeamman ja ennustettavamman vasteajan, mikä avaa ovet esimerkiksi teollisuuden, lääketieteen ja tietoliikenteen tarkkuutta vaativille sovelluksille.

Taivuteltavien älypuhelimien myynti laski ensimmäisen kerran laitteiden historian aikana vuoden kolmannella neljänneksellä. Näyttötekniikan markkinoita seuraavan DSCC:n (Display Supply Chain Consultants) tuore raportti ennustaa, että markkinat supistuvat edelleen vuonna 2025.

Intel yllätti monet eilen ilmoittamalla, että yhtiön toimitusjohtaja Pat Gelsinger on jäänyt eläkkeelle 40-vuotisen uransa jälkeen. Gelsinger luopui samalla yhtiön hallituksen jäsenyydestä. Muutokset tulivat voimaan heti eli 1. joulukuuta alkaen.

Princetonin ja MIT:n tutkijat ovat onnistuneet kehittämään menetelmän, jolla vedenalaisia viestejä voidaan salakuunnella ilmasta käsin. Tämä mullistaa aiemmat oletukset siitä, että vedenpinta suojaa vedenalaisia akustisia viestejä salakuuntelulta. Teknologia voi aiheuttaa merkittäviä turvallisuusriskejä muun muassa sotilaallisten ja teollisten kohteiden viestinnälle.

Kiinalainen OnePlus aikoo lanseerata seuraavan huippumallinsa globaalisti tammikuussa. Yhtiö kertoo jo nyt, että uutuus tulee sisältämään monia uusia teknisiä ratkaisuja. Se on esimerkiksi ensimmäinen OnePlus-puhelin, joka on saanut IP68- ja IP69-luokitukset.

Siemens Digital Industries Software on julkistanut uuden sukupolven elektroniikkasuunnittelun ohjelmistonsa, joka yhdistää tekoälyn, pilviyhteydet ja käyttäjäystävällisen käyttöliittymän. Xpedition-, HyperLynx- ja PADS-ohjelmistot on nyt integroitu yhtenäiseksi ratkaisuksi, joka nopeuttaa suunnitteluprosesseja ja helpottaa monimutkaisten piirilevyjen kehittämistä. Tekoälyominaisuudet, kuten ennakoiva analytiikka, virheiden havaitseminen ja työnkulun optimointi, auttavat insinöörejä työskentelemään tarkemmin, nopeammin ja vähemmillä resursseilla.

Johns Hopkinsin Applied Physics Laboratory (APL) Marylandissa on kehittänyt antennin, joka muuttaa muotoaan lämpötilan mukaan hyödyntäen huippuluokan lisäainevalmistustekniikoita ja muistimetalliseoksia. Tämä vallankumouksellinen teknologia, josta julkaistiin äskettäin artikkeli ACS Applied Engineering Materials -julkaisussa, voi merkittävästi parantaa sotilaallisten, tieteellisten ja kaupallisten sovellusten viestintäkykyä.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template