- Tietoja

Kiinalainen Huawei on julkistanut uuden Mate 70 -sarjan älypuhelimensa, joka on ensimmäinen täysin HarmonyOS Next -käyttöjärjestelmällä toimiva laite. Tämä on Huaweille iso askel, sillä se irtautuu Googlen Android-palveluista ja -sovelluksista.
- Tietoja

Nopeat 5G-yhteydet eivät ulotu kovinkaan kauas merelle. EU-rahoitteisessa hankkeessa VTT ja joukko yhteistyökumppaneita testasivat onnistuneesti täysin uutta ratkaisua, joka laajentaa nopean, matalan viiveen 5G-verkon peittoa ja kapasiteettia rannikkoalueilta kauemmas merelle. Linkki yltää jopa 109 kilometrin päähän rantaviivasta.
- Tietoja

Valkeakoski on yksi Suomen ensimmäisistä kaupungeista, joka kokeilee katuvalaisimien kautta toteutettua langatonta lähiverkkoyhteyttä ja kameravalvontaa. Älyvalaistukseen erikoistuneen Signifyn kanssa yhteistyössä toteutettu valaistus- ja tietoliikenneratkaisu säästää kustannuksia ja aikaa, kun kaupunki välttyy mittavilta kaapelointitöiltä.
- Tietoja

Elisan on ottanut 800 gigabitin tekniikan käyttöön runkoverkossaan ensimmäisenä maailmassa. Juniperin reitittimet moninkertaistavat runkoverkon tiedonsiirtokapasiteetin ja kiihdyttävät samalla mobiili- ja valokuituverkkojen kehitystä.
- Tietoja

ChatGPT on nyt ollut markkinoilla kahden vuoden ajan. Siinä ajassa se on ehtinyt mullistaa monta alaa, mutta työnhaun tekoäly on saanut sekaisin. rekrytointipalveluja tarjoavan Remoten tutkimuksen mukaan 75 prosenttia työnantajista on saanut tekoälyn kirjoittamia ja vääriä tietoja sisältäviä työhakemuksia.
- Tietoja

OnePlussan tilaama ja OnePollin toteuttama kyselytutkimus paljasti suomalaisten kuluttajien kasvavan kiinnostuksen älypuhelinten tekoälyominaisuuksia kohtaan. Yleisin syy vaihtaa puhelin uudempaan on kuitenkin heikko akunkesto.
- Tietoja

Raspberry Pi -perhe sai uuden jäsenen, kun Raspberry Pi Pico 2 W julkaistiin tänään. Uutuus on varustettu integroiduilla langattomilla ominaisuuksilla, kuten 2,4 GHz Wi-Fi:llä (Wi-Fi 4) ja Bluetooth 5.2:lla. Tämä tekee siitä houkuttelevan vaihtoehdon erityisesti IoT-projekteihin ja langattomiin sovelluksiin.
- Tietoja
>
Cornellin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen huokoisen kiteen, joka voi merkittävästi parantaa litiumioniakkujen turvallisuutta. Keksintö pohjautuu ainutlaatuiseen makrosyklien ja molekyylikoppien yhdistelmään, joka mahdollistaa litiumionien kulun kiinteässä akussa sujuvammin kuin koskaan aiemmin.
- Tietoja

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on myöntänyt ohjelmistoyhtiö Unikielle kansainvälistymispalkinnon. Tampereella vuonna 2015 perustetun Unikien noin 65 miljoonan euron liikevaihdosta yli puolet tulee viennistä ja noin neljännes 600 hengen organisaatiosta työskentelee Suomen ulkopuolella.
- Tietoja

Anglia on harvinainen yksityisomistuksessa oleva englantilainen komponenttien jakelija, joka tarjoaa mielellään suunnittelutukea ja lähettää uusia tuotteita ilmaisnäytteinä. Pariisissa sijaitsevan logistiikkakeskuksen kautta yritys haluaa nyt laajentua Eurooppaan, mukaan lukien Ruotsiin ja Suomeen.
- Tietoja

Verkkohyökkääjät käyttävät uhrien nimiä, osoitteita ja kuvia heidän kotitaloistaan personoidakseen ns. sextortion- eli seksikiristyshyökkäyksiä ja lisätäkseen maksupaineita, selviää tietoturvayhtiö Barracudan julkaisemasta uudesta tutkimuksesta.
- Tietoja

Norjalainen TouchNetix on julkistanut uuden XL-kosketusratkaisunsa, joka on suunniteltu erityisesti jättimäisille, jopa 105-tuumaisille näytöille ja pinnoille. Tämä innovaatio on suunnattu erityisesti yritys- ja koulutuskäyttöön, joissa suurikokoiset näytöt ja valkotaulut tarjoavat monikäyttäjäyhteistyön ja esitysten mahdollisuuksia.
- Tietoja

Jolla alkaa pian toimittaa ensimmäisiä Mind2-tekoälylaitteita tilaajilleen Salon tehtaalta, mutta mikä laite oikeastaan on? Mitä se tuo käyttäjälleen? Miksi pitäisi kantaa mukanaan yhtä uutta laitetta? Laite on käyttäjälleen muisti, joka tuo lisää aikaa työpäivään, sanovat toimitusjohtaja Sami Pienimäki ja hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio.
- Tietoja

Belgialainen Melexis on julkistanut uuden MLX91235-virta-anturin, joka mullistaa virranmittauksen poistamalla tarpeen perinteiselle ferromagneettiselle ytimelle. Tämä innovaatio laajentaa Melexisin anturivalikoimaa ja mahdollistaa suurempien virtojen mittaamisen ulkoisten johtimien, kuten piirilevyjen tai väyläkiskojen, kautta.
- Tietoja

Sähköautojen myynti on heitellyt viime aikoina, mikä on näkynyt myös latausasemien rakentamisessa. Tämä näkyy myös kotimaisen Kempowerin tämän hetken luvuissa. Notkahdus on kuitenkin väliaikainen, sillä latausasemien markkinoille luvataan globaalisti isoa kasvua.













