Nokia ja Islalink ovat saavuttaneet merkittävän teknologisen läpimurron testattuaan onnistuneesti Nokian kuudennen sukupolven Photonic Service Engine (PSE-6s) -tekniikkaa. 330 kilometrin pituisessa valokuitukaapelissa Italian Crotonen ja Kreikan Prevezan välillä siirrettiin dataa 800 gigabitin sekuntinopeudella.

ETNdigi 2/2024 -lehti käsittelee laajasti elektroniikka-alan innovaatioita, erityisesti sulautettuja järjestelmiä ja kehittyvää tekoälyä. Lehdessä esitellään esimerkiksi LUMI-supertietokoneen roolia tekoälymallien kehittämisessä Suomessa. Uutiskattauksen lisäksi mukana on useita syvemmälle eri tekniikoihin sukeltavia artikkeleita.

NordPass on julkaissut kuudetta kertaa vuotuisen 200 yleisintä salasanaa -tutkimuksensa, joka paljastaa kansainvälisesti suositut salasanat sekä 44 eri maan salasanat.  Maailmalla yleisin salasana on nerokas ”123456” ja Suomen yleisimpänä jatkaa kestosuosikki ”qwerty123”.

Rohde & Schwarz laajentaa aloitustason oskilloskooppien valikoimaansa uudella RTB 2 -mallilla, joka on suositun RTB2000-oskilloskoopin seuraaja. Vuonna 2017 lanseerattu RTB2000 toi uusia monia uusia ominaisuuksia edullisemman pään skooppeihin, kuten kosketusnäytön ja 10 bitin pystyresoluution. Nyt RTB 2 jatkaa tätä perintöä tarjoten samalla lisää ominaisuuksia.

Belgialainen e-peas tunnetaan energiankeruun piirejä kehittävänä yrityksenä. Energiankeruun päätavoite on poistaa asennuskustannukset, jotka liittyvät paristojen käyttöön. Toimitusjohtaja Geoffroy Gossetin mukaan monissa tapauksissa jo ensimmäinen paristonvaihto tekee energiankeruusta kannattavaa.

Autoista on aiemminkin puhuttu ”tietokoneena pyörillä”, mutta Renesasin uuden viidennen sukupolven R-Car-prosessorin myötä hehkutuksesta on tulossa todellisuutta. Autoista tulee tiekoneita, joiden keskusprosessori kykenee ohjaamaan eri laitteita, huolehtimaan turvallisuudesta ja jopa prosessoimaan tekoälyä hyvällä suorituskyvyllä.

Nanopowerin nPZero-virtapiiri on suunniteltu mullistamaan tehonkulutus pienitehoisissa laitteissa ja energian keruujärjestelmissä. Liiketoiminnan kehittämisestä vastaava Jan Frode Bergsö korostaa, että yhtiön ensisijainen tavoite on pienentää tehonkulutusta merkittävästi, mahdollistaen laitteiden pidemmän käyttöajan ilman huoltoa.

Onsemi esittelee Electronica-messuilla uutta analogia- ja sekasignaalisuunnittelujen Treo-alustaansa. Alusta pohjaa BCD-prosessitekniikkaan 65 nanometrin prosessissa, ja se tukee alan laajinta jännitealuetta 1-90 V sekä käyttölämpötiloja jopa 175 °C asti. Tämä modulaarinen alusta on suunniteltu helpottamaan suunnitteluprosesseja, alentamaan järjestelmäkustannuksia ja nopeuttamaan markkinoille tuloa erityisesti automaation, terveydenhuollon, teollisuuden ja tekoälykonesalien sovelluksissa.

Reaaliaikainen kasvojentunnistus on EU:n tekoälylain eli AI Actin ensimmäinen näkyvä etu. Tavoitteena on tukea pk-yrityksiä innovoinnin nopeuttamiseksi. Tekoälylainsäädännöllä pyritään varmistamaan, että tekoälyjärjestelmät ja yhteiset eurooppalaiset datatilat eivät ole vain turvallisia, läpinäkyviä ja jäljitettäviä, vaan myös käytettävyyden kannalta toimivia.

Kioxia kehittää uudenlaista laajakaistaista SSD-asemaa, joka hyödyntää perinteisen sähköisen liitännän sijaan optista liitäntää. Tämä innovaatio pyrkii parantamaan datakeskusten tehokkuutta ja joustavuutta mahdollistamalla suuremman fyysisen etäisyyden laskenta- ja tallennuslaitteiden välillä.

NXP Semiconductors julkisti Electronica-messuilla uuden i.MX 94 -perheen, joka laajentaa i.MX 9 -sarjan sovellusprosessoreita teolliseen ohjaukseen, ohjelmoitaviin logiikkaohjaimiin (PLC), telematiikkaan, teollisuuden ja autojen yhdyskäytäviin, sekä rakennus- ja energiavalvonta. Yhtiön edge-prosessoreista vastaavana Jeff Steinhelderin mukaan uutuus vastaa käytännössä kaikkiin tarpeisiin, joita teollisuuden suunnittelijoilla on tällä hetkellä.

Mittauslaitevalmistaja Tektronix on esitellyt uraauurtavat TICP Series IsoVu -mittapäät, jotka ovat maailman ensimmäiset RF-eristystä eli radiotaajuuseristystä käyttävät virranmittauspäät. Nämä mittapäät tuovat uuden tason tarkkuuden ja turvallisuuden tehoelektroniikan mittauksiin, erityisesti nopeasti muuttuvan virran mittauksissa matala- ja korkeajännitteisissä sovelluksissa.

NXP Semiconductors on esitellyt ensimmäisen Ultra-Wideband- eli UWB-teknologiaan perustuvan langattoman akuston valvontajärjestelmän (BMS). Uusi BMS-ratkaisu on merkittävä askel eteenpäin sähköautojen kehityksen haasteiden, kuten monimutkaisten ja kalliiden valmistusprosessien, ratkaisemisessa ja kiihdyttää sähköautojen yleistymistä.

Renesas Electronics on yhteistyössä Nidec Corporationin kanssa kehittänyt maailman ensimmäisen “8-in-1”-tyyppisen E-Axle -konseptin, joka yhdistää kahdeksan sähköauton toiminnallisuutta yhden mikro-ohjaimen avulla. Tämä uusi ratkaisu mahdollistaa useiden eri toimintojen, kuten moottorin, vaihteiston, invertterin, DC/DC-muuntimen ja akkulaturin hallinnan yhdellä ainoalla ohjaimella, pienentäen samalla järjestelmän kokoa ja kustannuksia.

Tekoäly on yksi tänään alkaneiden Electronica-messujen pääteemoista ja se näkyy myös uusien tuotteiden vyöryssä. Kalifornialainen Alif Semiconductor esittelee messuilla evaluointikorttia, jolla ensimmäistä kertaa tuodaan laitetason tekoälykuormille optimoitu kiihdytin mukaan vähävirtaiselle Bluetooth-piirille.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template