- Tietoja

ETN on järjestänyt sulautettuun elektroniikan ECF-tapahtuman jo viisi kertaa. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään tiistaina 21.5.2024 Maria 01 -kampuksella Helsingin keskustassa, vain muutaman minuutin päässä Kampin keskuksesta.
- Tietoja

Melko tarkalleen kymmenen vuotta sitten suomalainen Jolla Oy julkaisi älypuhelimiin Sailfish OS -käyttöjärjestelmän. Nyt yhtiön koko liiketoiminta ja henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön, kun yhtiön entinen johto ostaa Jollan liiketoiminnan. - Olen erittäin tyytyväinen, että suomalainen saneerausmenettely tarjosi ratkaisun tähän pattitilanteeseen, sanoo ostajayrityksen hallituksen puheenjohtaja ja yksi Jollan alkuperäisistä perustajaosakkaista Antti Saarnio.
- Tietoja

Tietoturvayhtiö Trend Micro on julkaissut uuden generatiivisen tekoälytyökalun, joka on suunniteltu auttamaan tietoturva-asiantuntijoita työssään tehostamalla työnkulkuja ja lisäämällä tuottavuutta. Työkalu on nimeltään Trend Companion.
- Tietoja

Yhä useampi ei käytä enää käteistä rahaa maksamiseen ja pian on vuoro päästä eroon korteistakin. Näin uskoo ainakin englantilainen DIGISEQ, joka on yhdessä Infineonin kanssa kehittänyt maailman ensimmäinen sertifioitu alusta maksusormuksen kehittämiseen.
- Tietoja

Marraskuun loppu on jo perinteisesti rahoitusta etsivien yritysten aikaa Helsingissä. Slush 2023 tuo torstaina ja perjantaina messukeskukseen 13 000 kävijää, 5000 startuppia ja 3000 sijoittajaa.
- Tietoja

Kiinalainen OnePlus tunnetaan fyysisestä tilakytkimestä eli Alert Sliderista, jolla puhelimen voi nopeasti asettaa värisevään tai äänettömään tilaan. Viikon kuluttua Kiinassa julkistettavassa uudessa OnePlus 12 -huippumallissa säädin on vaihtanut paikkaansa puhelimen oikeasta kyljestä vasempaan.
- Tietoja

Tesla haastaa Ruotsin valtion oikeuteen, raportoivat ruotsalaismediat. Syynä on se, ettei Tesla saa haltuunsa uusien autojensa rekisterikilpiä. Tämä johtuu meneillään olevista ammattiliittojen lakoista, joihin Elon Muskin perustama yritys on kirjaimellisesti törmännyt.
- Tietoja
Sveitsiläinen LEM on tuonut markkinoille uuden kompaktin virta-anturin, joka on suunniteltu 800 V:n kolmivaiheisiin tehomoduuleihin. Mallimerkinnältään HAH3DR S07/SP42 tarjoaa laajan valikoiman virranmittausalueita 700 ampeerista 1200 ampeeriin.
- Tietoja

Akkujen ja akustojen lisääntyminen kaikkialla kasvattaa tarvetta monitoroida niiden tilaa koko elinkaaren ajan. NXP on nyt esitellyt ohjainpiirin, joka valvoo akun tilaa kennotasolla jopa 0,8 millivoltin tarkkuudella.
- Tietoja

Viikko sitten ChatGPT:n ja monta muuta tekoälybottia kehittänyt OpenAI ilmoitti yllättäen, että yrityksen perustaja ja kantaja voima Sam Altman olisi erotettu pääjohtajan paikalta. Seurasi viikko, josta ei käänteitä puuttunut. Nyt Altman on palannut perustamansa yrityksen johtoon, mutta mikä ihme koko jupakan taustalla oli?
- Tietoja
Viranomaisverkoissa ollaan siirtymässä hyödyntämään nykyisiä kaupallisia 5G-verkkoja. Uusi tekniikka tuo viranomaisten väliseen liikenteeseen paljon hyvää, mutta myös monia haasteita. Erillisverkkojen raportista selviää, miksi viranomaisten siirtyminen 5G:n aikakauteen kestää.
- Tietoja

University College Londonin tutkijat ovat kehittäneet yhden atomin paksuisia nauhoja, jotka koostuvat fosforin ja arseenin seoksesta. Tällä läpimurtomateriaalilla on potentiaalia parantaa merkittävästi eri laitteiden, kuten akkujen, superkondensaattorien ja aurinkokennojen, suorituskykyä.
- Tietoja

Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATO on hyväksynyt a4ESSOR-konsortion kehittämän HDRWF-aaltomuodon (ESSOR High Data Rate Waveform) radioiden taktisen tiedonsiirron yhteentoimivuuden standardiksi. Oululainen Bittium on ollut yksi a4ESSOR-konsortion partnereista sen perustamisesta saakka.
- Tietoja

Intel on ollut ikuisuudelta tuntuvan ajan puolijohdemarkkinoiden suurin yritys, mitä nyt Samsung käväisi kärjessä DRAM-markkinoiden hurjan kasvun aikana. Jo ensi vuonna kärkeen on nousemassa uusi yritys, kun valtaisia tekoälybuumi nostaa Nvidian listan kärkeen.














