- Tietoja
Elisa on aloittanut yhteistyön esineiden ja asioiden internetiä kehittävän IoT Paja -säätiön kanssa. IoT Paja auttaa suomalaisia startup- ja pk-yrityksiä tuotekehityksessä. Elisa on avannut IoT Pajalle mahdollisuuden käyttää Narrowband-IoT (NB-IoT) -yhteyksiä Elisan verkossa.
- Tietoja
Älypuhelinvalmistajille on käynnissä todellinen kilpavarustelu kameroissa. Kaksikennoinen ratkaisu ei ole enää mikään myyntiargumentti, kun Huawei esitteli jo kolmikennoisen P20-mallin. Samsung on puolestaan patentoinut ratkaisun, jossa kameroiden joukkoon tuodaan kalansilmälinssi.
- Tietoja
ON Semiconductor on esitellyt lääketieteen ja tieteellisen kuvantamisen sovelluksiin uuden CCD-kuvakennon, joka näkee paitsi kirkkaassa auringonvalossa myös erittäin pimeissä olosuhteisa. Uudessa kennossa ON Semi on entisestään parantanut piiriensä IT-EMCCD-tekniikkaa.
- Tietoja
Saudiarabialaisen KAUST-yliopiston (King Abdullah University of Science and Technology) tutkijat ovat kehittäneet tekniikan, jonka avulla voidaan valmistaa RF-piirejä mustesuihkutulostamalla. Tekniikan avulla voidaan esimerkiksi valmistaa hyvin edullisesti eri taajuusalueilla toimivia antenneja.
- Tietoja
Japanilaisen korinpunonnan malli tunnetaan kagome-kuviona. Se on kiinnostanut fyysikoita vuosikymmeniä. Jos metalli tai muu johtava materiaali voitaisiin tehdä muistuttamaan kagomi-kuviota atomisella tasolla, niiden pitäisi teoriassa omata eksoottisia elektronisia ominaisuuksia.
- Tietoja
ADATA Technology on esitellyt pelaajien käyttöön SSD-levyn, jota se kehuu nopeimmakseen. XPG GAMMIX S11 -levy käy silti viileänä, sillä se on varustettu ainutlaatuisella optimaalisen käyttölämpötilan takaavalla jäähdytysratkaisulla.
- Tietoja
Tähän asti pelaajat ovat käytännössä joutuneet rakentamaan omat pöytämalliset pönttönsä tai troninsa, mikäli ovat halunneet käyttöönsä tehokkaimmat suorittimet. Intelin uusin prosessori muuttaa tämän. Ensimmäistä kerta Core i9 -prosessori on tuotu läppäriin.
- Tietoja
Windows Subsystem for Linux on Microsoftin työkalu, jonka avulla Windows-ympäristössä koodaavaat kehittävät pääsevät käsiksi Linuxin työkaluihin. Nyt Microsoft on julkistanut osan WSL-työkalua avoimena koodina. Tämän avulla WSL saadaan tukemaan myös muita kuin suosituimpia Linux-jakeluversioita.
- Tietoja
Vuonna 2009 Intel ilmoitti – tuolloin monen yllätykseksi – ostavansa sulautettujen järjestelmien ohjelmistoista tunnetun Wind River Systemsin 884 miljoonalla dollarilla. Nyt Wind River itsenäistyy uudelleen, kun pääomasijoitusyhtiö TPG ostaa sen. Kauppasummaa ei ole kerrottu.
- Tietoja
IoT-dataa ryhdytään pian siirtämään myös uusilla 4G-standardiin tuoduilla tekniikoilla kuten LTE-M, LTE Cat 1 ja NB-IoT. Suomalaisoperaattoritkin lanseeraavat omia palvelujaan nyt vauhdilla. Digi Internationalin uusi XBee3-modeemi tukee niitä kaikkia. Sarjasta löytyy ratkaisu kaikkiin IoT-yhteyksiin.
- Tietoja
Linux-ytimen koodirivien määrä on vuosien varrella paisunut melkoisesti. Ytimeen lisätään ajureita, toimintoja ja jopa uusia arkkitehtuureja. Uusin versio ytimestä on 4.16, mutta seuraavasta eli 4.17-versiosta on yllättäen tulossa ohuempi ja kevyempi.
- Tietoja
Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama ja Aalto-yliopiston vetämä Teollisuuden digitaalinen murros -konsortio haluaa tuoda tutkijoidensa asiantuntemuksen kansalaisten, median, yritysten ja yhteisöjen ulottuville aivan uudella tavalla. Kuka tahansa saa tutkijoilta tunnin ilmaisen Skype-neuvonnan.
- Tietoja
Kvanttitietokoneen kehittämiseksi piitekniikalla australialaisen UNSW-yliopiston tutkijat osoittavat ensimmäistä kertaa, että he voivat saada kaksi atomikubittia kommunikoimaan keskenään. Ranskalainen CEA-Leti -tutkimuslaitos kumppaneineen osoittivat, että on mahdollista luoda kvanttiprosessoreiden rakenneosia 28Si-isotoopin avulla normaalilla CMOS-tuotantolinjalla.
- Tietoja
Pelaajille ei mikään suorituskyky ole koskaan liikaa tai edes riittävästi. MSI on nyt esitellyt kannettavan pelikoneen, jonka suorituskyky on nostettu uuteen luokkaan. GT75 Titan -malli on ensimmäinen kannettava pelikone, jossa käytetään Intelin kahdeksannen sukupolven Core i9 -prosessoria. Peliä vauhdittaa kuusi lukitsematonta suoritinydintä.
- Tietoja
VTT on nimittänyt Mark van Gilsin tutkimusprofessoriksi huhtikuun alusta lähtien. Hänen vastuullaan on tekoälyn tutkimus hyvinvointi- ja terveysteknologiassa. Van Gils uskoo, että tekoäly mullistaa terveydenhuollon.


























