- Tietoja
5G tulee ja IoT tulee, joten operaattoreilla pitäisi olla edessään kissanpäivät. No ei ole. Strategy Analytics -tutkimuslaitos ennustaa, että operaattorien tulot kasvavat hiljalleen vuoteen 2021 asti. Sen jälkeen kasvu pysähtyy.
- Tietoja
Microsoft on yrittänyt monin eri keinoin saada käyttäjät siirtymään vanhoista Windows-versioista uuteen Windows 10:een. Välillä keinot ovat olleet kyseenalaisiakin. Siksi Netmarketsharen tuoreet luvut ovat yhtiön kannalta taatusti ikäviä.
- Tietoja
Alexa on Amazonin pilvessä toimiva virtuaaliassistentti, jonka avulla voidaan ohjata esimerkiksi Echo-älykaiutinta. Pian virtuaaliassistentti tulee hyvin laajaan valikoimaan laitteita kodin viihdekoneista toimiston laitteisiin kuten tulostimiin.
- Tietoja
Yleisradio lähetti eilen dokumentin Nokian matkapuhelintoiminnan historiasta. Ansiokas dokumentti nosti jälleen esiin ajatukset, josko Nokian menestys älypuhelimissa olisi voinut jatkua. Matkan varrelle osui huteja, mutta myös laitteita joilla maailmanvalloitus olisi onnistunut. Ennen kaikkea sellaiseksi nousee ensimmäinen Meego-puhelin N9.
- Tietoja
Yhdysvaltain armeijan tutkimuslaboratorion (ARL) tutkijat ovat löytäneet keinon hyödyntää neuromorfisia tietokonearkkitehtuureja numeeriselle teoreettiselle ongelmalle, joka tunnetaan kokonaislukujen faktorointina. Tekniikan avulla voidaan esimerkiksi käyttää RSA-salauksen purkamiseen aiempaa tehokkaammin.
- Tietoja
Jo pitkään on ollut itsestään selvää, että puhelimella voi soittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Mutta miten oli asian laita silloin, kun puhelut välitettiin käsin? Oliko pienelläkin paikkakunnalla mahdollista soittaa vaikkapa poliisilaitokselle yökolmelta?
- Tietoja
Google ja java-kielen nykyään omistava tietokantayritys Oracle ovat käyneet vuosi oikeutta siitä, onko Googlen Android-alustan tapa käyttää java-kieltä ja sen ohjelmointirajapintoja sallittua. Aiemmin oikesasteet ovat tuominneet asian Googlen hyväksi, mutta liittovaltion valitustuomioistuin on nyt päättänyt asian Oraclen hyväksi.
- Tietoja
Facebook on nyt myrskyn silmässä. Yhtiö on myynyt käyttäjätietoja ulkopuolelle ja lisäksi sen sovellukset keräävät tarkkaa dataa käyttäjän puheluista ja viesteistä. Mozilla-säätiö on kehittnyt Firefox-selaimeen lisäosan, jolla Facebookin nuuskiminen loppuu.
- Tietoja
VTT:n ja Oulun yliopiston ylläpitämässä 5G-testiverkossa on otettu käyttöön uusi multicast- ja broadcast-tekniikoita hyödyntävä tiedonsiirtomenetelmä, joka keskittyy tehokkaaseen mediansiirtoon mobiiliverkossa. Kyse on itse asiassa tulevaisuuden televisiolähetysten testaamisesta.
- Tietoja
Robottiautot ovat taas otsikoissa, kun Überin robottitaksi ajoi naisen päälle Arizonassa. Autojen kehittäminen täysin luotettavaksi vaatisi jopa satojen miljardien kilometrien testiajoa, mikä voi viedä vuosikymmeniä. Tähän ei tietenkään ole mahdollisuutta. Siemens onneksi helpottaa kehitystä uudella simulointitekniikallaan.
- Tietoja
Nokia on saanut valmiiksi viimeisimmät yt-neuvottelunsa. Pääsiäislahjana irtisanomisilmoituksen saa verkkoliiketoiminnasta 283 työntekijää ja Nokia Technologies -ryhmästä 70 työntekijää. Samalla Nokian työntekijämäärä Suomessa putoaa alle 6000:n.
- Tietoja
Valmet Automotive teki vuonna 2017 uuden vuosituotantoennätyksensä valmistamalla 90 000 autoa Uudessakaupungissa sijaitsevalla autotehtaallaan. Ennätyslukeman taustalla on Valmet Automotiven vahva kasvustrategia sekä joustava tuotanto.
- Tietoja
AOMedia eli Alliance for Open Media on työstänyt uutta videonkoodaustekniikkaansa jo kolmen vuoden ajan. Nyt AOMedia Video Codec 1.0-määritys elli AV1-koodekki on valmis. Sen odotetaan rojaltivapaana kaappaavan markkinat nykyiseltä MPEG-videolta.
- Tietoja
Illinoisin yliopiston tutkijat Chicagossa ja Argonnen kansallisessa laboratoriossa ovat suunnitelleet uuden litium-ilma-akun, joka toimii normaalissa ilmassa ja joka toimi edelleen ennätyksellisen 750 lataus/purkausjakson jälkeen. Litium-ilma-akkujen uskotaan pystyvän jopa viisinkertaiseen energiakapasiteettiin kuin nykyiset litiumioniakut. Monet esteet ovat kuitenkin hidastaneet niiden kehitystä.
- Tietoja
Huawei kertoo nousseensa viime vuonna eniten patenttihakemuksia Euroopan patenttivirastoon jättäneeksi yritykseksi. Kaikki EPO sai kiinalasyritykselta 2398 patenttihakemusta. Viime vuonna Huawei oli listan kakkonen ja sitä edellisenä vuonna neljäs.


























