Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Täysin autonomisen ajoneuvon eli robottiauton ohjelmistolle asettuu erittäin kovia vaatimuksia. Toiminnallinen turvallisuus eli FuSa edellyttää, että ohjelmisto pystyy esimerkiksi jarruttamaan hätätilanteissa 10-100 millisekunnin sisällä esteen havaitsemisesta.
Intelin markkinaosuus pienenee, kun kilpailija AMD kasvattaa omaa jalansijaansa prosessorimarkkinoilla. Stocklytics.comin mukaan Intelin markkinaosuus kannettavien tietkoneiden prosessoreissa on tänä vuonna supistunut viidenneksellä samalla, kun AMD:n osuus on kasvanut 22 prosenttiin.
Neljä ja puoli vuotta sitten Google kertoi lopettavansa selaimessaan keksien eli eväsdteiden tukemisen. Yhtiö sanoi korvaavansa nämä evästeet omalla "Privacy Sandbox" -teknologiallaan, jonka avulla mainostajat kohdistavat käyttäjiin sopivimmilla mainoksilla. Nyt suunnitelma on käytännössä haudattu.
Osa suomalaisista olisi valmis luopumaan jopa jääkaapista, liedestä tai uunista saadakseen hyvän nettiyhteyden. Valokuitusen Suomalaisten digiarki 2024 -tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista pitää luotettavaa nettiyhteyttä tärkeänä osana arkea, mutta vain joka kolmas on erittäin tyytyväinen omaan yhteyteensä.
6G-verkot ovat vielä vuosien päässä, mutta laitteisiin radio-osia kehittävät työskentelevät jo tulevaisuuden ratkaisujen parissa. Englantilainen Nanusens on kehittänyt tekniikan, jolla tulevien 6G-älypuhelimien korkeampien taajuuksien antennit saadaan viritettyä tarkkaan oikeille taajuuksille.
Viime vuonna englantilaisen Quinasin kehittämä UltraRAM valittiin vuoden lupaavimmaks uudeksi muistitekniikaksi. Nyt tämä Lancasterin ja Cardiffin yliopistojen perustama startup on saanut 1,1 miljoonaa puntaa Innovate UK -kehitysrahastolta tekniikan viemiseksi eteenpäin massatuotantoon.
Viime vuonna myytiin 21,4 miljoonaa taivuteltavaa älypuhelinta. Tästä määrästä Samsungin Galaxy Z Flip 5:n osuus oli 42 prosenttia ja suuremman Fold 5:n 24 prosenttia. Yhtiön dominanssi ei kuitenkaan voi jatkua nopeasti kasvavilla markkinoilla.
Metalliakuilla on potentiaalia tuottaa enemmän energiaa pienemmällä painolla kuin suosittu litiumioniakku. Ongelmana on, että nykytekniikalla on liian lyhyt käyttöikä, koska näissä akuissa oleva litiummetalli on erittäin reaktiivista. Chalmersin uudet tutkimustulokset osoittavat, missä ongelmat piilevät ja kuinka ne voidaan kiertää luomalla metallielektrodi suoraan akkukennoon.
Puolijohdeyritys onsemi on esitellyt uuden sukupolven piikarbidi- eli SiC-pohjaiset mosfetit. Elite-SIC-sarjan M3e-uutuus tarkoittaa entistä energiatehokkaampia tehoratkaisuja, joita tarvitaan sekä sähköisessä liikkumisessa että ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.