Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Ajoneuvojen sisäisessä viestinnässä on käynnissä murros. Perinteinen CAN-väylä (Controller Area Network) on edelleen selvästi johtava teknologia, sillä se on luotettava, edullinen ja välttämätön kriittisten ohjaustoimintojen kannalta. Nyt rinnalle on kuitenkin nousemassa nopeasti Ethernet, jonka markkina arvioidaan kasvavan yli kaksinkertaiseksi vuoteen 2032 mennessä.
University Collegen Londonin eli UCL:n johtama kansainvälinen tutkimusryhmä on kehittänyt uudenlaisen aurinkokennon, joka pystyy tuottamaan sähköä pelkästä sisävalosta ennätyksellisellä hyötysuhteella. Ratkaisu voisi tulevaisuudessa korvata paristot lukemattomissa pienlaitteissa, kuten kaukosäätimissä, näppäimistöissä, hälyttimissä ja antureissa.
Vuonna 2008 Suomen tutkimus- ja kehityspanostukset romahtivat Nokian alamäen myötä. Vielä 2020-luvun puolivälissä tasoa ei ole saavutettu takaisin. Nyt esimerkiksi Suomen startup-yhteisö arvioi, että voisimme olla vuoden 2008 tasolla vuonna 2030. Tämä tarkoittaa, että Nokian päätös luopua matkapuhelinten valmistuksesta aiheutti meille 20 vuoden taantuman tutkimuspanostuksissa.
Tietojen kalastelu on muuttunut yksittäisten rikollisten harrastuksesta ammattimaiseksi palvelutoiminnaksi, kertoo tietoturvayritys Push Security tuoreessa Phishing Whitepaper v1.4 -raportissaan.
Rooman Sapienza-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet WhoFi-järjestelmän, joka kykenee tunnistamaan ihmiset ilman kameraa pelkästään Wi-Fi-signaalien avulla. Ratkaisu hyödyntää langattomien reitittimien tuottamaa Channel State Information (CSI) -dataa, joka sisältää yksilöllisiä piirteitä ihmisen kehon rakenteesta, liikkeistä ja jopa sisäisestä koostumuksesta.
AMD on esitellyt merkittävän päivityksen Ryzen AI Max+ -prosessoreilleen, jotka pystyvät nyt ajamaan jopa 128 miljardin parametrin suuruisia kielimalleja paikallisesti Windowsissa. Uusi ominaisuus perustuu AMD:n Variable Graphics Memory -teknologiaan ja julkaistaan Adrenalin Edition 25.8.1 WHQL -ajureiden myötä.
Avnet-konserniin kuuluva Tria Technologies on laajentanut SMARC-tuoteperhettään uudella TRIA SM2S-G3E -moduulilla, joka hyödyntää juuri julkaistua Renesas RZ/G3E -mikroprosessoria. Uutuus tuo tekoälykiihdytyksen ja vahvan grafiikka-/videoputken kompaktiin korttimuotoon, ja on suunnattu erityisesti HMI-, teollisuus- ja IoT-edge-ratkaisuihin.
Espoolainen kvanttialgoritmeihin keskittyvä startup QMill vahvistaa hallitustaan kahdella tunnetulla nimellä. Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Antti Vasara ja uudeksi hallituksen jäseneksi Pekka Lundmark. Molemmat myös sijoittavat yhtiöön.
Kuituoperaattori Valoo varoittaa halpakaupoista ostetuista verkkolaitteista: ne voivat vaarantaa koko kotiverkon tietoturvan. Yhä useammin ulkomaisista verkkokaupoista hankitut reitittimet, digiboksit ja valvontakamerat osoittautuvat ongelmallisiksi. Pahimmillaan internetyhteys joudutaan katkaisemaan, jos laite saastuu ja alkaa osallistua kyberrikollisten hyökkäyksiin.
MIT:n eli Massachusetts Institute of Technologyn tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen muotoaan muuttavan meta-antennin, joka pystyy vaihtamaan taajuusaluetta venyttämällä, puristamalla tai taivuttamalla sen rakennetta. Toisin kuin perinteiset antennit, jotka suunnitellaan tarkasti toimimaan yhdellä taajuusalueella mahdollisimman tehokkaasti, tämä meta-antenni tarjoaa joustavuutta ja monikäyttöisyyttä.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.