Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Nokia ja Elisa ovat ensimmäistä kertaa Suomessa testanneet onnistuneesti 10 gigabitin kuituyhteyksiä. Testien jälkeen Elisa pystyy tarjoamaan tilaajilleen Pohjanmaalla nopeampia yhteyksiä kuin Suomessa koskaan aikaisemmin.
Tutkimusyhtiö Kantar on julkaissut tuoreet tilastonsa älypuhelinalustojen markkinaosuuksien kehittymisestä. Globaalisti suurin muutos on Applen iOS:n markkinaosuuden romahtaminen Kiinassa.
Yhä useammin liikennemerkinnät tehdään ledeillä, mikä on kuitenkin ongelma autojen ADAS-järjestelmien kameroille. Ne eivät sopeudu ledivalojen välkkymiseen. Sony on kehittänyt CMOS-kameran, joka tunnistaa myös välkkyvistä ledeistä tehdyt liikennevalot.
National Instruments tai NI kuten yhtiö nykyään haluaa itsensä brändätä, on tehnyt miljoonan dollarin lahjoituksen New Yorkin yliopiston 5G-tekniikan tutkimuskeskukseen. Lahjoitus sisältää niin laitteistoja kuin ohjelmistoja.
Gartner on nostanut arviotaan puolijohdemarkkinoiden kasvusta tänä vuonna. Kasvu perustuu ennen kaikkia muistien hinnan nousuun, mutta tutkimuslaitos varoittaa samalla, että kulman takana vaanii jo älypuhelin- ja PC-valmistajia uhkaava komponenttipula.
Komponenttitukkuri Mouser Electronics on esitellyt uuden tehokkaan työkalun suunnittelujen materiaalikustannusten hallintaan. Forte-työkalu validoi tuotenumerot, tietää tuotteiden satavuuden ja hinnan, sekä suosittelee korvaavia komponentteja.
Aina logiikka ei vaadi jättimäistä rakennelmaa. Wienin teknisessä yliopistossa on kehitetty mikroprosessori, joka on valmistettu vain kolmen atomin paksuiselle alustalle. Käytännössä piiri on siis kaksiulotteinen.
Argonne National Laboratoryn tutkijat ovat löytäneet tavan hallita ja luoda erityisiä kuvioituja pintoja magneettisesti järjestäytyneessä materiaalissa. Alueita tai pintoja joihin liittyy magneettisia spinejä, tunnetaan skyrmioneina tai antiskyrmioneina. Skyrmioneja on saatu aikaan jo aiemmin mutta uutta on, että nyt tutkijat voivat hallita sitä, missä kohtaa materiaalia ne esiintyvät.
Samsung on esitellyt uuden versio Gear 360 -kamerastaan. Kamera yltää 360 asteen videoon nyt 4K-tarkkuudella. Uutta on videon jako ystäville heti 360 asteen leveydeltä. Kun laite on yhdistetty yhteensopivaan älypuhelimeen tai tietokoneeseen, kokemuksia voi jakaa 360-videolähetyksinä Facebookissa, YouTubessa ja Samsung VR:ssä.
TomTom tuo markkinoille uudistuneen RIDER-moottoripyöränavigaattorien valikoiman. RIDER 42, 420 ja lippulaivamalli 450 antavat moottoripyöräilijöille yhä enemmän informaatiota elämyksellisten reittien löytämiseksi.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.