Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
1990-luvun alkupuolella kaksi norjalaista opiskelijaa, Alf-Egil Bogen ja Vegard Wollan, kehittivät uuden RISC-arkkitehtuurin, jolla annettiin nimeksi AVR. Ensimmäinen piiri tuli ulos 1996 Atmelin aikaan ja vuodesta 2016 asti arkkitehtuuri on kuulunut Microchipin omistukseen.
Tutkijaryhmä on löytänyt uuden haavoittuvuuksien ryhmän, joka koskettaa käytännössä kaikkia mahdollisia 5G-puhelimia. 5Ghoul-nimen saanut kokonaisuus koostuu 14 haavoittuvuudesta, joista kymmenen on julkistettu, neljä salattu turvallisuussyistä ja joista kolme on laitteiden turvallisuuden kannalta kriittisiä.
Nokia siirtyy Bell Labsin tutkimuskeskuksensa uusiin tiloihin New Jerseyssä. Yli 80 vuotta Murray Hillissä sijainnut tutkimuskeskus muuttaa reilun puolen tunnin päähän uuteen innovaatio- ja teknologiakeskukseen New Brunswickissä.
AT&T-asiakkuuden menetys Yhdysvalloissa ja Intian verkkorakentamisen hidastuminen tarkoittavat, että Nokian matkapuhelinverkkojen ryhmä ei pääse muun markkinan kasvuvauhtiin kahtena seuraavana vuonna. Vuonna 2026 yhtiö uskoo yltävänsä 13 prosentin liikevoittoon.
ETN tämän vuoden toisen ETNdigi-erikoislehden sisältö on vankkaa tietoa tekniikasta, ja kuten ennenkin, lehti on luettavissa ilmaiseksi. Käy tsekkaamassa lehden sisältö, valitse paras artikkeli ja lähetä valintasi meille osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Kaikkien äänestäjien kesken arvomme OnePlusNord 3 -älypuhelimen.
Piiritekniikan jokavuotinen IEDM-konferenssi on jälleen esitellyt uusia sirutekniikoita. Yksi mielenkiintoisimmista on Intelin demoama CMOS-piirien 3D-tekniikka. Siinä piitransistorin päälle oli pinottu galliumnitridi-transistori.
Laser Components-yhtiö on erikoistunut korkealaatuisten lasermoduulien valmistamiseen, mutta sen tarjoukseen kuuluu myös laaja valikoima puolijohdelaserdiodeja. Näiden diodien tehoon 5 milliwattia.
Euroopassa on nyt täydessä toiminnassa ensimmäinen avoin 5G-verkko eli ns. Open RAN -määrityksiin perustuva mobiiliverkko. Asialla on saksalainen operaattori 1&1. Verkon laitetoimittajana ovat japanilainen Rakuten ja Mavenir, jokta kuuluvat ORAN-toimittajien kärkeen.
Kyberturvallisuusyhtiö Fortinet havaitsi äskettäin uudenlaisen tietoja varastavan haittaohjelman nimeltä ExelaStealer. Uutta on se, että troijalaista myydään verkkorikollisten suosimilla foorumeilla ja Telegram-kanavilla. Siihen saa jopa elinikäisen lisenssin.
CAN-väylä eli Controller Are Network on edelleen hyvin suosittu ohjainväylä erityisesti autoissa. Tekniikkaa hallinnoiva CiA-ryhmittymä (CAN in Automation) on ensi vuoden alussa julkistamassa väylän kolmatta versiota. CAN XL nostaa väyln datanopeuden 10 megabittiin sekunnissa.
Mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella. Yksi MEMS-ajoituspiirien vahvuuksista on ohjelmoitavuus.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.