- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Sähköautojen latausasemia nousee nyt joka niemeen ja notkoon. Viime vuoden lopulla asemia oli globaalisti lähes 4 miljoonaa ja vuoteen 2030 mennessä määrä ylittää 30 miljoonaa. Farnell on nyt esitellyt oppaan latausasemien suunnittelijoille.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Tekoälyllä voidaan jo tuottaa haittakoodia, mutta turvallisuus on paremmassa jamassa kuin koskaan aikaisemmin. - Ei tosin ole mitään syytä olettaa, että tekoälyn kehitys pysähtyisi ihmisen älyn tasolle, sanoi WithSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen eilen yhtiönsä SPHERE24-tapahtumassa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Tietoturvayritys Check Point varoittaa kasvavasta QR-koodien käytöstä tietojenkalasteluun. Viime elokuusta lähtien tämä QR-kalastelu eli Quishing on yleistynyt voimakkaasti.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

F-Securen yritysratkaisut tunnetaan nykyään nimellä WithSecure. Yhtiö järjesti tänään SPHRERE24-tapahtuman, jossa tekoäly nousi odotetusti isoon rooliin. Yhtiön Intelligence-ryhmää vetävän Paolo Palumbon mukaan tekoäly uhkaa rikkoa yritysten ja kyberpuolustajien uskon kyberturvaan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Tukholmalaisen kuninkaallisen teknisen korkeakoulun tutkijat ovat onnistuneet valmistamaan 3D-tulostamalla rakenteita optisten kuitujen kärkiin. Läpimurto voi johtaa suurempiin internetnopeuksiin ja parannettuihin yhteyksiin sekä pienempien antureiden ja kompaktimpien kuvantamisjärjestelmien kehittämiseen.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Vuoden ensimmäinen ETNdigi-erikoislehti on ilmestynyt. Tarjolla on jälleen vankka paketti elektroniikkatietoa. Mukana on tekoälyä, vähävirtaisia ohjainpiirejä, tarkkaa paikannusta ja paljon muuta. Käy lukemassa lehden paras artikkeli ja lähetä valintasi meille. Osallistujien kesken valitaan OnePlussan uusi Watch 2 Nordic Blue Edition -älykello.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

PC-tietokone oli pitkään koko puolijohdealan veturi. Ei ole enää. Viime vuonna PC-tietokoneita myytiin 242 miljoonaa kappaletta. Viimeiset kaksi vuotta on ollut alalla voimakkaan pudotuksen aikaan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Voidaan hyvin sanoa, ettei mikään nykyään toimi ilman mikroelektroniikkaa. Kyse on samalla maailman vaikeimmin valmistettavista laitteista, jotka koostuvat jopa sadoista miljardeista transistoreista, vaativat äärimmäisen puhtaita olosuhteita ja äärimmäisen kalliita tehtaita.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Recurrentin tutkimuksen mukaan sähköautojen akkujen vaihdot ovat toistaiseksi olleet harvinaisia. Vain pieni osa sähköautojen akuista on tarvinnut vaihtoa, ja tämä on tapahtunut lähinnä vanhemmissa malleissa. Akkujen koon kasvu ja parantuneet hallintajärjestelmät ovat merkittävästi pidentäneet niiden käyttöikää.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Moni kaipaa lisää mukana kulkevaa tallennuskapasiteettia. Western Digital vastaa toiveisiin uusilla kannettavilla 2,5 tuuman kiintolevyillään, joissa kapasiteetti on nostettu kuuteen teratavuun.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Jos dataa halutaan siirtää korkeammilla taajuuksilla, kuten 6G-tekniikassa on ajateltu, täytyy signaali pitää mahdollisimman puhtaana. Penn Staten yliopiston tutkijat ovat kehittäneet suotimen, joka voi estää signaalien häiriöt korkeamman taajuuden taajuusalueilla.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

IMAPS eli International Microelectronics Assembly and Packaging Society, on maailmanlaajuinen järjestö, jonka pohjoismaiden yhdistys IMAPS Nordic on järjestänyt paikallisia tapahtumia jo yli 50 vuoden ajan. Tämän vuoden IMAPS Nordic -konferenssi järjestetään Tampereella 11.-13. kesäkuuta.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Olisi kätevää, jos teollisuuden laitteita, lääketieteellisiä instrumentteja, kodinkoneita ja tietokoneiden oheislaitteita voisi ladata langattomasti. STMicroelectronics on esitellyt kehitysalustan, jolla nämä laitteet saadaan latautumaan ilman kaapelia 50 watin teholla.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Sourcengine kertoo, että tekoälyn suuren kysynnän vuoksi GPU-prosessoreista on ollut pulaa. Isot yritykset, kuten Google, Apple ja Microsoft, ovat innokkaasti ostaneet kaiken saatavilla olevan inventaarin. Viimeaikaiset uutiset osoittavat, että joidenkin tekoälyä tukevien komponenttien toimitusongelmat ovat helpottuneet. Uusi ongelma on kuitenkin alkanut kehittyä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Suomalainen viime vuonna perustettu teknologiayritys Clouder on lanseerannut uuden älykkään kaapelointiratkaisun, joka yhdistää kiinteistön kaikki kiinteistötekniset järjestelmät virtuaalisilla kaapeleilla. Verkkoon voidaan liittää kaikki nykyiset nykyiset toimi- ja kiinteistöautomaatiolaitteet valmistajasta riippumatta.













