- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Nysse eli Tampereen seudun joukkoliikenne aloittaa Remoted Oy:n kanssa yhteistyössä robottibussilinjan 301 liikennöinnin ensi viikon maanantaina. Bussi liikennöi maanantaista perjantaihin klo 06:00-20:30. Linjalla kulkee kerrallaan yksi ajoneuvo, joka ajaa kolme vuoroa tunnissa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Etävalvomolta ei edellytetä reaaliaikaista datayhteyttä robottiajoneuvoon. Osalla valmistajista löytynee korkeimman automaatiotason täysvalmius, mutta verkkoyhteyksien datansiirtonopeus ei sitä tue. Nyt kulkulaitteen sallitaan bufferoida, varastoida tarvitsemaansa ohjausdataa mutta ehto on, että sen on pysähdyttävä toimialueensa rajalle.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Tehokkaimpien supertietokoneiden top500-lista on julkaistu ja Kajaanin LUMI pärjäsi kisassa hienosti olleen Euroopan tehokkain superkone. Listan koneet perustuvat erilaisiin arkkitehtuureihin ja prosessoreihin, mutta yksi asia niitä kaikkia yhdistää.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Pörssisähkö on ollut viikonloppuisin selkeästi halvempaa alkuviikkoihin verrattuna, selviää sähkönmyyntiyhtiö Nordic Green Energyn edellisten vuosien hintadatasta. Lisäksi yhtiö on tuonut asiakkaidensa käyttöön viikon päähän ulottuvan ennustetyökalun, joka kertoo, minä päivänä sähkö on halvimmillaan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Apple ja Google ovat työskennelleet yhdessä luodakseen Bluetooth-seurantalaitteille yhteisen tekniikan, jonka avulla ketään ei voida enää seurata luvatta. Apple ottaa ominaisuuden käyttöön nyt jakelussa olevassa iOS 17.5 -käyttäjärjestelmässä ja Androidissa se tulee käyttöön 6.0+-laitteissa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Energianhallintayhtiö Eaton on avannut Vantaalla uuden tehtaansa. Yhtiön Suomen ja Baltian maajohtaja Lauri Tuomaala esitteli uutta megawattiluokan lippulaivatuotetta samalla, kun ”valitteli” positiivista ongelmaa. Uuden tehtaan kapasiteetin piti täyttyä vuoteen 2030 mennessä, mutta nyt näyttää siltä, että tässä tilanteessa ollaan jo kuluvan vuoden lopulla.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Matkapuhelimien säteilyturvallisuus on puhuttanut ihmisiä aina. Sallitun säteilyn määrä on määritelty SAR-arvona. Stocklytics.com raportoi nyt saksalaisen BfS-viranomaisen (Bundesamt für Strahlenschitz) tuloksista, joiden mukaan sekä Xiaomin että Samsungin laitteissa on havaittu varsin korkeita SAR-lukuja.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Maailman supertietokoneet asetettiin eilen paremmuusjärjestykseen ISC24-konferenssissa Hampurissa. Kajaanissa sijaitseva LUMI-supertietokone on uusimmalla Top500-listalla sijalla viisi ja edelleen Euroopan nopein supertietokone. Listan kärkisijan vei jälleen Frontier-supertietokone, joka on rakennettu Oak Ridge National Laboratoryyn Yhdysvalloissa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Ruotsalainen, tarkemmin Göteborgista kotoisin oleva Sensrad on kehittänyt tutkan, jota se kehuu valotutkaa eli lidaria paremmaksi ajoneuvokäytössä. Laite on nimeltään Hugin D1, ja sen kuoren alla ruotsalainen tutka- ja antenniosaaminen on yhdistetty israelilaisiin siruihin.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Telit Cinterion on esitellyt uuden IoT-moduulin, joka mahdollistaa jopa senttimetriluokan paikannuksen sulautetuissa laitteissa. Moduuli on kooltaan vain 11 x 11 millimetrin kokoinen. Sen tarkkuus perustuu kahden GNSS-taajuuden ja RTK-korjausdatan yhdistämiseen.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Kolmen kasvun vuoden jälkeen elektroniikan komponenttien jakelukauppa romahti vouden ensimmäisellä neljänneksellä. DMASS-järjestön lukujen mukaan eurooppalaiset jakelijat myivät tammi-maaliskuussa komponentteja 4,58 miljardilla eurolla. Luku on 23,3 prosenttia vuodentakaista pienempi.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Avaruus on uusi etulinja, vai miten se menikään. Joka tapauksessa avaruuteen kurottavat nyt paikannus- ja tietoliikennesatelliittien lisäksi esimerkiksi 5G- ja IoT-dataliikenne. Myös alhaisen kiertoradan laitteissa eli ns. LEO-laitteissa (low-earth orbit) elektroniikan täytyy kestää avaruuden vihamielistä säteilyä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Emersonin uusi PACSystems IPC 2010 on kompakti teollisuus-PC. Laite on suunniteltu palvelemaan tuotantolaitoksia ja OEM-laitteiden valmistajia, jotka tarvitsevat järeän, kompaktin ja kestävän laitteen tukemaan kustannustehokkaasti teollista esineiden internetiä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Yhä useammassa autossa mekaaniset ja hydrauliset ohjausjärjestelmät korvataam elektronisilla ohjaimilla. Näiden piirien täytyy täyttää ankarimmat turvallisuusvaatimukset myös silloin, kun puhutaan kustannustehokkaista eli edullisemmista ratkaisuista.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Onko sinulla projekteja, jotka haluaisit esitellä maailmalle? Etsitkö innovatiivista ja luovaa alustaa, joka mahdollistaa sen? Silloin Tech Master Event -sivusto sopii sinulle! Se on ihanteellinen teknologian oppilaille, jotka pitävät kokeilusta ja luomisesta.













