Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Tietokoneiden, tablettien ja matkapuhelinten toimitukset kasvavat tänä vuonna 4,5 prosenttia, arvioi Gartner. Tablettien valmistajia kehitys hymyilyttää, pc-puolella aihetta on tällä hetkellä isoon huoleen. Tutkimuslaitoksen mukaan pc-koneita myydään tänä vuonna 303 miljoonaa kappaletta, mikä on 8,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Moni pitää musiikinkuuntelusta autolla ajaessaan, mutta kuunteluympäristönä auto ei ole kovin ideaalinen. Nyt reaaliaikakäyttöjärjestelmistä tunnettu QNX Software Systems on kehittänyt ohjelmiston, jolla moottorin ja vaihdelaatikon melu saadaan suodattumaan auton sisältä.
Tulevaisuudessa meidät tunnistetaan yhä useammin kasvojen, sormenjäljen, silmän värikalvon eli iiriksen, äänen tai eleiden perusteella. Biometrisen tunnistamisen markkinat ovat kasvamassa lähivuosina moninkertaisiksi.
Piilaaksolainen Silego Technology on esitellyt uuden kotelotyypin, joka yhtiön mukaan on markkinoiden ohuin. Komponentit vievät uudessa kotelossa jopa puoleta vähemmän tilaa pystysuunnassa kuin perinteiset kiekkotason WLCSP-piirit (wafer level chip scale packaging).
Komponenttien tukkukauppaa suurella menestyksellä netissä tekevä Digi_key laajentaa vahvasti Euroopan myyntiverkostoaan. Uusia paikallisia myyntijohtajia on nimetty monelle alueella.
Ruotsalainen Volvo on esitellyt uuden konseptin, joka voi mullistaa tulevien sähköautojen akkuratkaisut. Uuden materiaalin ansiosta on mahdollista valmistaa autoon korin osia, joihin voidaan varastoida sähköenergiaa. Volvo Car otti ainoana autojenvalmistajana osaa EU-rahoitteiseen tutkimushankkeeseen, jossa oli mukana yhdeksän muuta osapuolta.
DRAM-muistien valmistajat ovat olleet PC-markkinoiden armoilla jo kolmen vuosikymmenen ajan. Kun menee lujaa, muistejakin myydään. Nyt näyttää siltä, että DRAM ei ole enää riippuvainen PC:stä. Ja siruilla tehdään taas rahaakin.
Oulussa jännitetään tällä hetkellä sitä, millaisia henkilöstövaikutuksia Broadcomin ostaman Renesas Mobilen yt-neuvotteluilla on. Nyt on käynyt ilmi, että Renesas sai kuin saikin suunniteltua modeeminsa ykkösrivin laitevalmistajan tuotteeseen.
Monet nykyelektroniikan komponentit käyvät hyvin kuumina. Lämpö heikentää niiden toimintaa ja lyhentää niiden elinikää. Englantilainen Cambridge Nanotherm on kehittänyt uudenlaisen tavan jäähdyttää esimerkiksi ledikomponentteja. Tekniikka on nyt palkittu Frost & Sullivanin innovaatiopalkinnolla.
Sulautettujen korttien valmistajat eivät ole aikailleen Intelin uusien Atom- eli Bay Trail -prosessorien istuttamisella korteille. Ruotsalainen Hectronic on yksi ensimmäisiä, joka on saanut Bay Trailin pienikokoisille Com Express -korteille.
VTT on kehittänyt tekniikan, jolla sormus, rakennekynsi, ranneke tai älyrannekello toimii käyttöliittymänä. Sen avulla tiedostot voidaan siirtää suoraan näytöltä toiselle koskettamalla. Uusi tekninen ratkaisu on ensiaskel siihen suuntaan, että jo lähitulevaisuudessa esineet ja korut toimivat vuorovaikutteisesti ja pilvipalvelun kautta.
Australialainen Altium Limited on esitellyt uuden version piirilevyjen Desginer-työkalustaan. Designer 14 tukee natiivisti 3d-suunnittelua, mutta suunnittelua on myös nopeutettu monilla uusilla ominaisuuksilla.
Euroopassa saa jatkossa käyttää mobiililaitteiden latauksessa vain standardoituja microUSB-latureita. Euroopan parlamentti on päättänyt tehdä asiaa koskevan lisäyksen radiolaitedirektiiviin. Joidenkin mukaan päätös on näpäytys amerikkalaista Applea kohtaan.
Autojen valmistajat kehittävät nyt kilvan ajoneuvoja, jotka osaisivat ajaa käytännössä itsekseen. Tavoite on poistaa suurin riskitekijä eli kuski aiheuttamasta vaaratilanteista. Piirien valmistajat ovat mukana kehityksessä ja uusia ratkaisuja tuodaan tarjolle tiheään.
Uutta aurinkosähkökapasiteettia rakennettiin vuoden kolmannella neljänneksellä yhdeksän gigawatin verran, kertoo Solarbuzz. Määrä on uusi ennätys edelleen vahvasti kasvavalla alalla.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.