SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Note 7 -älypuhelimesta piti tulla Samsungin hienoin hetki, jolloin sen laite vie kaiken huomion ja kiitokset pahimman kilpakumppanin eli Applen uudelta iPhonelta. Oli syynä kiire tai virheet suunnittelussa ja valmistuksessa, Samsungin suunnitelma meni pahasti mönkään.
Tietokonepelien grafiikka aiheuttaa haasteita paitsi koneelle, myös kuvaa välittävälle ruudulle. BenQ on esitellyt kehittämällään DyAc-tekniikalla varustetun 27-tuumaisen pelinäytön, joka päivittää ruutus 144 kertaa sekunnissa.
Achronix tunnetaan pienenä FPGA-valmistajana, jonka huippunopeita Speedster22i-piirejä on toimitettu markkinoille vuodesta 2013. Nyt yhtiö tekee kuitenkin mullistavan aluevaltauksen esittelemällä maailman ensimmäisen järjestelmäpiirille sulautettavan FPGA-piirin.
Samsung kärvistelee vielä oman Note 7 -akkugatensa kynsissä ja nyt huonoja uutisia on kuullut myös Apple. Yhtiö tutkii useita tapauksia, joissa iPhone 6- ja 7-mallit ovat syttyneet itsestään tuleen.
Tällä hetkellä tiheimmät piirit valmistetaan 14 nanometrin prosessissa, ja jotkut työstävät jo kovasti ensi vuonna markkinoille tulevia 10 nanometrin siruja. Yhdysvaltain energiaministeriön alaisessa Berkeleyn tutkimuslaboratoriossa on menty paljon pidemmälle.
Hallitus julisti eilen haettaviksi toimiluvat 700 megahertsin taajuusalueelle. Toimiluvat myönnetään 24. marraskuuta alkavassa taajuushuutokaupassa. Jaossa on kuusi viiden mehagertsin taajuuskaistaparia 703-733 ja 758-788 megahertsin alueilta.
Samalla kun nyt kohistaan millimetrialueen hyödyntämisestä langattomiin yhteyksiin tutkitaan maailmalla jo terahertsialueen hyödyntämistä. Hollantilaisessa Radboundin yliopistossa on kehitetty tekniikka, joka mahdollistaa terahertsitaajuuksien käytön optisissa linkeissä.
Samsungin mobiilipuolella on ollut kaksi vaikeaa vuotta. Viime vuonna älypuhelimien myynti hidastui kovaa vauhtia. Kun tämä kehitys onnistuttiin kääntymään, uuden Note 7 -huippumallin ylikuumeneva akku aiheutti loven tämän vuoden tulokseen.
Helppoja ja tietoturvallisia etäyhteyksiä tarjoava Tosibox Oy on saanut päätökseen toisen rahoituskierroksensa. Syyskuussa päättynyt Kansalaisrahoitus Oy:n kanssa toteutettu osakeanti tuotti Tosiboxille 2,31 miljoonaa euroa. Investointi käytetään Tosiboxin kansainvälisen kasvun vauhdittamiseen, tuotekehitykseen ja kansainväliseen markkinointiin.
Pohjois-Suomen, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Savon tietoliikenneyhteydet 4G-aikaan vienyt DNA:n ja Soneran yhteisverkko on laajentunut Etelä-Karjalaan. Alueen rakennustyöt on saatu päätökseen, ja kokonaan uusi matkaviestinverkko tavoittaa nyt 130 000 eteläkarjalaista.
Joskus sitä kiinnittää huomiota netin mainoksiin. Kuten tähän, joka lupaa vanhan Windows-koneen elpyvän jopa uutta nopeammaksi vain 25 dollarilla. Tämähän kuulostaa tarjoukselta, josta on mahdoton kieltäytyä.
Der Spiegel -lehti kertoo, että Saksassa ollaan ottamassa käyttöön todella kovia keinoja liikenteen päästöjen vähentämisessä. Maan parlamentin ylähuoneen päätöksen mukaan uusien autojen voimanlähde ei voi olla polttomoottori vuoden 2030 jälkeen.
- Usein ajurit ovat todella huonoa koodia,mutta se johtuu siitä, että laitteistot ovat todella huonoja. Koodi vain heijastelee tätä. Näin sanoi Linux Torvalds Linaro-konferenssissa. Keskustelusta löytyy video Youtubessa.
Microsoft on julkistanut lisää tietoa Visual Studion seuraavasta versiosta. Suorituskyky ja muistinkäyttö paranee merkittävästi nykyisesytä VS2015:sta. Koodaajan kannalta tämä tarkoittaa koko työkalun nopeampaa latautumista ja prosessien nopeampaa ajoa.
Intel on laajentanut uudelle alueelle, kun se on ryhtynyt toimittamaan näytteitä ensimmäisestä FPGA-piiristään taannoisen Altera-kaupan jälkeen. Toimituksiin ehtinyt Stratix 10 -piiri valmistetaan samassa 14 nanometrin prosessissa kuin Intelin uusimmat mikroprosessorit.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?