SSD-levyt tarjoavat luontaisesti korkean luotettavuuden kaikentyyppisiin sovelluksiin, aina aloitustason kuluttajalaitteista kriittisiin järjestelmiin. Asianmukaiset tietosuojamekanismit voivat maksimoida levyn käyttöiän toteuttamalla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tarpeen mukaan, kertoo Silicon Motion artikkelissaan.
Valtaosa ledeistä valmistetaa kasvattamalla galliumnitridiä safiiripinnalle. Jotkut valmistajat ovat hakeneet kustannusetua valmistamalla ledejä piialustalle, mutta uusin tutkimus väittää, että GaN-on-Si tulee jäämään marginaaliseen asemaan.
Makrosoluja pienempien kännykkäsolujen markkinoista moni odottaa miljardien lisää laitevalmistajien kassaan. Kaikki eivät jaa optimismia. EJL Wireless ennustaa, että piensolut jäävät vielä vuosiksi odotuksen tilaan.
Tänään on se päivä, jolloin Nokian matkapuhelinten liiketoiminta siirtyy amerikkalaisen Microsoftin omistukseen. Kaupalla, jonka ehtoja on viilattu kuukausia, on erikoisiakin lopputuloksia. Nokiasta tulee matkapuhelinten sopimusvalmistaja, sillä Chennain tehdas Intiassa ei siirry Microsoftille.
1980-2000-luvuilla syntyneitä, elämänsä teknologian keskellä eläneitä kutsutaan Y-sukupolveksi. Tullessaan työelämään tämä ikäluokka odottaa esimerkiksi mittauslaitteiltaan samaa, mihin on tottunut jokapäiväisessä elämässään. Nämä vaatimukset tulevat mullistamaan koko instrumentoinnin.
Ericsson kertoi eilen jakavansa Networks-ryhmänsä kahteen uuteen liiketoimintayksikköön. Radio-yksikkö on helppo tajuta, mutta analyytikot ovat olleet hieman ymmällään siitä, mitä Ericsson uudella IP & Pilvi -yksiköllä hakee.
Englantilainen ARM hallitsee suvereenisti prosessoreillaan sekä matkapuhelimien että sulautettujen sovellusten markkinoita. Siihen nähden on aika yllättävää, miten pienestä yrityksestä on kyse. Tammi-maaliskuussa sen liikevaihto oli vain 305,2 miljoonaa dollaria eli vuositasolla sillä on vielä pitkä matka miljardiluokan yritykseksi.
Ericsson hakee kasvua järjestämällä keskeisen liiketoimintaryhmänsä uudelleen. Networks-yksikkö jaetaan uusiin Radio- ja Cloud & IP -yksikköihin, jotka aloittavat toimintansa heinäkuun alussa.
Esineiden internet tai ytimekkäämmin IoT on löytänyt tiensä nopeasti elektroniikkayritysten fokusalueitten luetteloon. Sulautetuista korteistaan tunnettu Advantech aikoo kehittää omia IoT-ratkaisuja yhdessä sekasignaalipiirien valmistaja LInear Technologyn kanssa.
Komponenttien rahtaaminen tuotantolinjoille eri puolilla maailmaa on lähtökohtaisesti erittäin epäekologista toimintaa. Siksi elektroniikkayritykset tekevät paljon töitä parantaakseen toimintansa ympäristöystävällisyyttä.
Puolijohdevalmistajat uusivat tuotantolinjojaan tänä vuonna 60,9 miljardilla dollarilla eli noin 44 miljardilla eurolla. Intelin, TSMC ja Samsungin osuus investoinneista on yli 50 prosenttia.
Altera on esitellyt ensimmäiset testipiirinsä, jotka on valmistettu Intelin 14 nanometrin Tri-Gate -prosessissa. Kyse on merkkipaalu FPGA-piirien historiassa. Myös Intelin kannalta sopimusvalmistuksen laajeneminen ohjelmoitaviin piireihin on tärkeä askel.
Piikiekkojen keskihintojen lasku jatkuu, mutta anturikiekkojen hintataso pysyy paremmalla tasolla, kehuu Okmetic. Yhtiö uskoo sekä liikevaihtonsa että tuloksensa kohenevan tänä vuonna.
Canonical julkisti pääsiäisen alla uuden pitkän tuen 14.04-version Ubuntu-käyttöjärjestelmästä. Kuten moni arvioija on sanonut, LTS-päivityksen tulo on ajankohdallisesti hankala. Monin osin päivitys on kuitenkin tarpeellinen, erityisesti uuden Linux-ytimen ansiosta.
Toshiba sanoo kehittäneensä maailman ensimmäisen 15 nanometrin prosesissa valmistetun NAND-muistisirun. 128-gigabittin piiri tallentaa kaksi bittiä jokaiseen soluun. Sen volyymituotanto alkaa huhtikuun lopulla yhtiön Yokkaichin tehtaalla Japanissa.
Oletko koskaan miettinyt miten kokonaiskustannukset eroavat käyttäessäsi kideresonaattoria tai MEMS-oskillaattoria? Tämä kysymys ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen valintaprosessissa, koska kide näyttäisi olevan hinnaltaan niin paljon halvempi – ainakin pintapuolisesti tarkasteltuna. Vaikka kiteiden yksikkökustannukset ovat yleensä oskillaattoreita halvempia, niin kokonaiskustannuksia laskettaessa tilanne näyttääkin aivan toiselta.
Yritykset nojaavat yhä enemmän verkkoselaimiin päivittäisessä työssään, mutta samalla altistuvat vakaville tietoturvauhille. NordLayerin kyberturva-asiantuntijan mukaan perinteiset selaimet muodostavat tietoturvan sokean pisteen, jota on vaikea valvoa ja suojata – erityisesti pienemmissä organisaatioissa, sanoo NordLayerin asiantuntija Edvinas Buinovskis.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.