Nokia ryhtyy myymään omalla nimellään varustettuja älypuhelimia vuoden 2016, kun sopimus Microsoftin kanssa se sallii. Ulkomaiset analyytikot tuntuvat olevan varmoja asiasta. Huhut verkossa eivät laannu, vaan niiden vauhti vain kiihtyy.
Uusin ”varma tieto” kertoo, että Nokian vanha N9-kehittäjätiimi työstää Android-älypuhelinta. Näin kertoo esimerkiksi DailyTech-lehti, jonka mukaan N9-tiimi ei siirtynyt Microsoftin leipiin viime vuonna.
Erilaisia huhuja arvioivien mukaan Microsoft on pudottamassa Nokia-nimeä älypuhelimestaan juuri sen takia, että se odottaa Nokian olevan tulossa takaisin matkapuhelimiin. Eihän käy laatuun, että Nokia kilpailisi omaa vanhaa tuotemerkkiään vastaan.
Nokian kolmannen neljänneksen tulosjulkistuksessa talousjohtaja Timo Ihamuotila lisäsi bensaa liekkeihin sanomalla, että yhtiön pitäisi maksimoida Nokia-brändin arvo. Monelle tämä voi tarkoittaa vain palaamista älypuhelimiin.