Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Samalla kun suomalaiset vielä surevat Nokian menettämistä Microsoftille, yhtiön entinen Aasian-toimintojen johtaja Thomas Zilliacus haluaa viedä nokialaisen osaamisen Androidille. Tätä yritetään uuden Newkia-yrityksen kautta.
Suomen teollisuustuotanto pieneni heinäkuussa 2,5 prosenttia. Tuotanto on kutistunut nyt yhdeksän kuukautta peräjälkeen. Yksi suurimpia syyllisiä on sähkö- ja elektroniikkateollisuus.
Euroopan komissio hyväksyi eilen kunnianhimoisimman suunnitelmansa televiestintämarkkinoiden koko 26-vuotisen uudistamisen aikana. 28 erillisestä kansallisesta markkinasta mennään yhteen ainoaa. Sen seurauksen esimerkiksi roaming-maksut käytännössä poistuvat.
Applen iPhone on hyvä esimerkki. Uudessa 5S-mallissa on kaikkiaan yhdeksän anturia, joista usea mittaa liikettä ja suuntaan. Yhdessä muiden älypuhelinten ja tablettien kanssa iPhone käytännössä käynnisti uuden miljardiluokan puolijohdemarkkinan.
AMD on esitellyt sulautettujen suorittimien tulevaa roadmappiaan. Ensi vuonna yhtiö tekee merkittävän laajennuksen, kun tarjolle tuodaan ensimmäinen ARM-ytimeen pohjaava sulautettujen järjestelmäpiiri.
Matkapuhelinverkkojen tukiasemiin myytiin viime vuonna antenneja viidenneksen edellisvuotta enemmän. Kaikkiaan antenneja myytiin operaattoreille reilulla 1,4 miljardilla eurolla.
Ruotsalainen Scint-X on pian valmis aloittamaan röntgenkomponenttiensa volyymituotannon. Yhtiön patentoima tekniikka tuottaa teräväpiirtotasoisia kuvia.
Anritsu tunnetaan kalliiden, erityisesti tutkimuksen ja tuotekehityksen tarpeisiin kheitetyistä mittauslaitteista. Nyt yhtiö haluaa suuremmaksi peluriksi myös yleiskäyttöisissä mittalaitteissa, sanoo yhtiön EMEA-alueen johtaja Michael Spatny.
Intelin uusi pääjohtaja Brian Krzanich piti eilen alkaneessa IDF-kehittäjätapaamisessa ensimmäisen keynote-puheensa prosessorijätin johdossa. Viesti oli tuttu edeltäjiltä: Intel haluaa mobiiliin ja päällepuettavaan. Tehtävä, jossa Intelin vetäjät ovat aiemmin epäonnistuneet.
Käynnissä olevilla Frankfurtin automessuilla BMW esittelee uusia X- ja 5-sarjan kulkupelejään. Autoissa on hauska uusi yksityiskohta, sillä kojetaulun näytöt perustuvat uudenlaiseen Kyoceran lcd-tekniikkaan.
Applen uudet iPhone-mallit ovat ehkä ulkopuolelta vain pieniä viilauksia kotelointiin, mutta Applen todellinen uudistus löytyy kuorien sisältä. Uusi A7-prosessori ja sen rinnalle istutettu liikeanturidatan M7-tytärprosessori ovat hieno yhdistelmä.
Perinteinen pc on suurissa vaikeuksissa. Nyt saman kohtalon näyttää kokevan vanhanmallinen kannettava tietokone. Kaikki valmistajat leikkaavat tuotantomääriään, sillä kuluttajat haluavat nyt vain tabletteja ja älypuhelimia.
Euroopan Unionin on useiden raporttien mukaan huomenna esittelemässä radikaalia ehdotusta mantereen tietoliikennemarkkinoille. Tiettävästi unioni on kieltämässä operaattoreilta roaming- eli verkkovierailumaksujen perimisen.
Würth Electronicsiin kuuluva passiivikomponenttein kokoonpanoon keskittyvät Würth eiSos avasi eilen uuden suunnittelu- ja tutkimuskeskuklaitosen Münchenissä.
Samsungin älypuhelimien uusin lippulaivamalli Galaxy S4 aloitti eräällä tavalla uuden aikakauden, kun laitteeseen oli tuotu eleohjaus. Läheisyyttä aistivista piireistä on tulossa lähivuosina iso bisnes, mutta peruspuhelimien ominaisuudeksi eleohjaus ei tule vielä pitkään aikaan.
EDSFF (Enterprise and Datacenter Storage Form Factor) on moderni tallennusratkaisu, joka mullistaa datakeskusten ja hyperskaalattavien palvelinjärjestelmien infrastruktuurin. Se tarjoaa paremman suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja lämmönhallinnan verrattuna perinteisiin 2,5 tuuman ja M.2-muotoisiin SSD-asemiin.
Markkinoilla on tarjolla suuri määrä valmiita laitteistoratkaisuja ja ohjelmistoalustoja. Kun valmiit ratkaisut eivät suoraan sovellu aiottuun käyttötarkoitukseen, tarvitaan usein asiakaskohtaisten laitteistojen ja ohjelmistojen suunnittelua. Tämä artikkeli käsittelee keskeisiä asioita, jotka on huomioitava tietotekniikkaa sisältävän tuotteen teknisen ratkaisun valinnassa ja suunnittelussa.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.