Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Viime kuukausien maailmanlaajuiset, mittavat kyberiskut ovat konkreettinen osoitus kyberuhkien ja niiden aiheuttamien liiketoimintavaikutusten lisääntymisestä. Accenture Securityyn kuuluvan iDefensen tuore Cyber Threatscape 2017 -raportti ennakoi kyberrikollisuuden entisestään loppuvuodesta lisääntyvän etenkin kohtuuhintaisten, muokattavissa olevien ja helppokäyttöisten työkalujen sekä menetelmien runsaan tarjonnan vuoksi.
HP Finland Oy:n toimitusjohtaja Ari Koskinen (59) jää varhennetulle eläkkeelle 31.10. alkaen. Hän on toiminut yhtiön palveluksessa 35 vuotta, joista Hewlett-Packardin jakautumisen jälkeen viimeiset runsaat kaksi vuotta HP Finland Oy:n toimitusjohtajana. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.11.2017 alkaen Jarkko Huhtaniitty. Hän aloittaa yhtiön palveluksessa lokakuun alussa.
Ledin säteilemän valon väriä voi säätää muuttamalla siinä käytetyn puolijohteen kidekokoa. Saksalaistutkijat ovat nyt kehittäneet nerokkaan ja taloudellisen tavan muuttaa kidekokoa. Tekniikka sopii myös massavalmistukseen.
USB on maailman yleisin tietokone- ja oheislaiteliitäntä ja normaalisti käyttäjä ei edes ajattele, että tiedostojen siirto väylää pitkin olisi jotenkin riskaabelia. Australialaistutkijat ovat nyt kuitenkin osoittaneet, että jopa 90 prosenttia USB-liitännöistä vuotaa dataa.
Linux-ytimessä ollaan työstämässä versiota 4.13. Linus Torvalds on julkistanut ytimestä RC-versio 4:n. Miehen mukaan muutokset ovat nyt pienempiä ja uusi ydin nähnee päivänvalonsa syyskuun aikana.
Häkkimäisiä metalliyhdisteitä, joita kutsutaan klatraateiksi, on mahdollista käyttää lämpösähköisinä aineina hukkalämmön keruuseen ja sähköiksi muuntamiseen, koska niillä on taipumus sekä hyvään sähkönjohtavuuteen että heikkoon lämmönjohtavuuteen. Kalifornian Davis -yliopiston kemistit ovat löytäneet kokonaan uuden luokan klatraatteja, mikä mahdollisesti avaa uusia tapoja tehdä ja soveltaa näitä materiaaleja.
Tietoturvayhtiö Lookout on paljastanut, että jopa yli tuhat Android-sovellusta on saman haittaohjelman saastuttamia. Osa sovelluksista on päässyt jopa Googlen Play Storeen. Haitta antaa kaappaajalle erittäin laajat käyttöoikeudet älypuhelimeen.
Aina ei ihan hyvistäkään ideoista välttämättä tule kaupallisia menestyksiä. Ei edes joukkorahoituksen kautta. Englantilainen UK Technologies yrittää hakea Kickstarterissa puolen miljoonan dollaria rahoitusta omalle minitietokoneelleen, mutta nyt hanke näyttää jäävän tavoitteestaan.
Microsot on esitellyt työasemiin parannellun version Windows 10 -käyttöjärjestelmästään. Windows 10 Pro perustuu pitkälle Microsoftin Insider-kehittäjäohjelmastaan saamaan palautteeseen.
Amerikkalaisessa Brownin yliopistossa on kehitty ensimmäinen multiplekseri terahertsialueen langattomiin yhteyksiin. Tutkijat ovat demonstroineet akhden erillisen videosignaalin siirtoa multiplekserin läpi yli sata kertaa nopeammalla datavauhdilla kuin mihin tämän hetken mobiiliverkoissa päästään.
Uusia muistilevyjen formaatteja esitellään aika harvoin. Nyt Intel on kuitenkin esitellyt sellaisen. Palvelinräkkeihin suunniteltua uutta formaattia kutsutaan nimellä "Ruler" eli viivoitin sen fyysisten mittojen takia. Intelin mukaan sen avulla voidaan tuoda jopa petatavun tallennuskapasiteetti yhteen 1U-räkkiin.
Samalla kun elektronien varaus- ja spin-ominaisuuksia käytetään laajalti nykytekniikoissa, kuten transistoreissa ja muisteissa, muut subatomiset hiukkaset ovat olleet pitkään kartoittamattomia. Yksi tällainen ominaisuus on "laakso", jonka avulla on mahdollistaa kehittää valleytroniikaksi nimitettyä tekniikkaa.
Suunto on esitellyt uutuuden Spartan-urheilukellojen perheeseensä. Spartan Trainer Wrist HR on selvästi edeltäjiään ohuempi ja kevyempi malli, sillä se painaa vain 56 grammaa.
MicroSD-kortti esiteltiin vuonna 2005, kun Youtube oli vielä pieni startup ja Apple vasta kehitteli iPhoneaan. Viime vuonna kortteja myytiin ensimmäisen kerran yli miljardi kappaletta. Uutta kasvua kortille haetaan teollisuuden sovelluksista, joissa vaatimukset ovat kulutuselektroniikkaa kovemmat.
Älykäs valmistus (Teollisuus 4.0) perustuu esineiden internetin tavoin liitettävyydelle, ja tämä tarkoittaa liitäntöjä. Liittimien täytyy olla riittävän kestäviä, "robusteja", teollisuuskäyttöön. Teollisuus 4.0 ei siten ole vai kasvun moottori, vaan myös teknologisen kehityksen vauhdittaja, jota tuottaa laajasti innovaatioita. Nämä innovaatiot edistävät myös muita sektoreita.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.