USB on maailman yleisin tietokone- ja oheislaiteliitäntä ja normaalisti käyttäjä ei edes ajattele, että tiedostojen siirto väylää pitkin olisi jotenkin riskaabelia. Australialaistutkijat ovat nyt kuitenkin osoittaneet, että jopa 90 prosenttia USB-liitännöistä vuotaa dataa.
Adeleiden yliopiston tutkijat testasivat yli 50 tietokonemallia ja ulkoisia USB-laitteita. Yli 90 prosenttia koneista vuosi dataa ulkoiselle USB-laitteelle. Tutkimuksen tuloksia esitellään Vancouverissa järjestettävässä USENIX-tietoturvasymposiumissa.
Projektin johtaja Yuval Yaromin mukaan on ajateltu, että datan lähetys esimerkiksi näppäimistöltä tietokoneelle on turvassa. Tutkimus kuitenkin osoitti, että mikäli samaan USB-jakaimeen eli hubiin on liitetty sopivasti käsitelty USB-laite, se pystyy sieppaamaan dataa. Esimerkiksi näppäinlyönnit, joilla kirjoitetaan salasana johonkin palveluun, voidaan siepata.
Kyse on USB-kanavien signaalien ylikuulumisesta. Yarom vertaa tätä veden vuotamiseen putkista. - Sähkö virtaa kuten vesi putkissa ja se voi myös vuotaa ulosa. USB-portin datalinjojen jänniteheittelyitä voidaan monitoroida USB-hubin viereisissä porteissa.
Vuodon löysivät Adeleiden yliopiston tietotekniikkaopiskelijat, jotka käyttivät USB-liitännällä varustettua lamppua lukemaan viereiseen porttiin liitetyn USB-näppäimistön näppäinlyöntejä. Data lähetettiin bluetoothilla toiseen tietokoneeseen.
Kun ottaa huomioon, että 75 prosenttia löytyneistä USB-tikuista liitetään omaan tietokoneeseen, riski omien tietojen kuuntelulle on olemassa. Suurin oppi tutkimuksesta on välttää sellaisten laitteiden liittämistä USB-väylään, jota ei tunne.
Yarom ehdottaa, että USB-liitäntää parannetaan kaiken lähetetyn informaation salaamisella ennen lähetystä.


Vuonna 2015 nykyään Infineoniin kuuluva Cypress Semiconductor esitteli uuden muistin sulautettuihin sovelluksiin. HyperBUS-väylää hyödyntävä muisti sai nimekseen HyperRAM. Nyt taiwanilainen Winbond on yhdessä Infineonin kanssa esitellyt kolmannen polven HyperRAM-muistit.


3D-suunnitteluohjelmistoja kehittävä Cadmatic teki viime vuonna ennätysliikevaihtonsa. 28,3 miljoonan euron liikevaihto oli 10 prosenttia koronan leimannutta edellisvuotta korkeampi. Yhtiö on kovassa kasvussa ja aikoo toimitusjohtaja Jukka Rantalan mukaan palkata tänä vuonna 100 uutta osaajaa riveihinsä.
Tietoturvayhtiö Palo Alto Networksin tutkimusyksikkö Unit 42 julkisti kattavan raportin pilvipalveluiden käytöstä ja niiden yleisimmistä heikkouksista. Tulokset ovat hälyttäviä. Analyysin mukaan suurin osa pilvi-identiteeteistä ovat asetuksiltaan aivan liian sallivia ja monet näistä antavat käyttöoikeuden asioihin, joita ei koskaan käytetä.
