Sähköiset johtimet piirien osien ja eri piirien välillä alkavat tulla suorituskykynsä äärirajoille. Piirejä saadaan nopeammaksi siirtymällä optiseen tiedonsiirtoon, mutta nanomittakaavassa se on iso haaste. Eindhovenin teknisen korkeakoulun (TUe) tutkijat näyttävät ratkaisseen ongelman.
Suomalainen paikannusratkaisuja kehittävä PPO-Elektroniikka tuo paikantavan kengänpohjallisen Suomeen. SmartSole-kengänpohjallinen on kehitetty tukea ja valvontaa tarvitsevien erityisryhmien kuten muistisairaiden liikkumisen seurantaan. Maailmalla paljon kehuja saanut tekniikka on saanut PPO:n käsissä suomenkielisen seurantaohjelmiston.
Mercedes-tuotanto Uudessakaupungissa kasvattava Valmet Automotive on allekirjoittanut sopimuksen, jolla se ostaa Tukholman pörssissä noteeratun Semconin suunnittelupalvelutoiminnat Saksassa. Kauppa lisää Valmet Automotive -konsernin henkilöstöä noin 800 työntekijällä sekä liikevaihtoa noin 90 miljoonalla eurolla.
Sori vaan, Microsoft. Office-pakettianne ei ole voinut pitää markkinoiden parhaana sen jälkeen, kun uudistitte paketin käyttöliittymän 2007-versiossa. Sen jälkeen Libre Office on on ollut selkein ja toimivin ratkaisu peruskäyttäjälle. Uuden 5.3-version myötä Libre Office menee pilveen ja tulee selaimeen.
Korealaisen UNIST-korkeakoulun tutkijaryhmä on kehittänyt uuden tavan lisätä metalli-ilma-akkujen energiatehokkuutta johtavalla polymeerillä. Tutkijat saivat selville, että perovskiitin katalyyttinen aktiivisuus, joka voi olla korvike selvästi kalliimman platinan käytölle katalyytissä paranee dramaattisesti sekoittamalla sitä erään johtavan polymeerin eli polypyrolin kanssa.
Suuriresoluutioisia ledimatriiseja on hankala toteuttaa, koska ledikomponenttien pitää olla lähellä toisiaan, mikä aiheuttaa ESD-ongelmia. Rohmin uusin reflektorityyppinen 3-värinen ledi on maailman pienin.
Tulevaisuuden datakeskukset voivat olla jättimäisiä puolitoista kilometriä pitkiä halleja, joissa tuhansia palvelimia pitää liittää yhteen nopeilla tietoliikennelinkeillä. Kaapeleilla se voi olla epäkäytännöllistä, mutta avuksi on tulossa peileillä ohjattavat infrapunalinkit.
Arrow Electronics esittelee Embedded World -messuilla maaliskuun puolivälissä Nürnbergissä tuotteita ja palveluja auttaakseen ruohonjuuritasolle muodostunutta kehittäjien ns. maker-yhteisöä muuntamaan innovatiiviset ideansa tuotantoon. Niin aloittelevat kuin vakiintuneetkin yritykset voivat kaikki hyötyä online-työkaluista, joilla tuotteet saadaan nopeammin markkinoille.
Ubuntu lienee edelleen suosituin linux-jakeluversio työpöydillä, mutta mitä kuuluu alustan suunnitelmiin tänä vuonna? Canonicalin johtaja Mark Shuttelworth haluaisi nähdä Ubuntun verkon reunalla eli IoT-solmuissa. - Tähän Ubuntu Core sopii hienosti.
Javan ja C:n suosio kutistui viime vuonna, mutta ne säilyttivät silti selvästi ykkös- ja kakkospaikkansa Tioben ohjelmointikielten suosiota listaavassa indeksissä. Viime vuoden kovimmasta nousijasta ei ole epäilystä. Se oli Googlen Go.
Rohde & Schwarz on esitellyt uuden huippuskoopin laboratorioiden tuotekehittäjille. RTO2000-oskilloskooppi yltää monella tapaa suorituskyvyn terävimpään kärkeen: kuuden gigahertsin kaistanleveys, kahden meganäytteen muisti, 16 bitin resoluutio ja yli miljoona aaltomuotoa sekunnissa.
Mittauslaitteiden maahantuoja Testhouse Nordic ilmoittaa sopineensa uudesta edustukssta. Jatkossa se myy ranskalaisen Seframin dataloggereita Ruotsissa, Suomessa ja Virossa.
Organisaatioiden kyberturvallisuustason arviointiin on otettu Suomessa käyttöön ainutlaatuinen sertifiointi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun IT-instituutissa kehitetty Finnish Cyber Security Certificate eli FINCSC sertifiointijärjestelmä soveltuu käytettäväksi organisaatioille niiden tyypistä, koosta tai toimialasta riippumatta.
LTE-puhelin on hankala RF-laite, sillä sen pitää tukea selvästi aiempaa suurempi määrä taajuuksia. Tähän on onneksi tullut avuksi uusi tekniikka. Samsung ehti suurista valmistajista ensimmäisenä hyödyntämään MEMS-tyyppistä RF-viritintä.
Älypuhelimista yritetään saada koko ajan paremmin likaa ja kosteutta kestäviä, mutta sama kehitys on käynnissä monissa muissakin laitteissa. Erilaisten pinnoitteiden lisäksi vedenpitäviä pitää saada myös esimerkiksi USB-liittimistä.
Renesas on tuonut markkinoille uuden RZ-sarjan mikroprosessorin tehokasta suorituskykyä vaativiin robotiikan sovelluksiin. RZ/V2H MPU:n tarjoama suorituskyky mahdollistaa sekä tekoälypohjaiset konenäkö- että reaaliaikaohjauksen sovellukset. Seuraavassa Renesasin Keigo Kawasaki tekee selkoa RZ-sarjan uuden jäsenen tuomista mahdollisuuksista robotiikan tekoälysovelluksiin.
Yritysten hyödyntämä data on noussut generatiivisen tekoälyn myötä valokeilaan. Siellä paistattelevat myös tulevaisuuden osaajat, joita kaivataan tekoälyn mullistamiin uudenlaisiin työtehtäviin, kirjoittaa Kyndryl Finlandin maajohtaja Piia Hoffsten-Myllylä.