Javan ja C:n suosio kutistui viime vuonna, mutta ne säilyttivät silti selvästi ykkös- ja kakkospaikkansa Tioben ohjelmointikielten suosiota listaavassa indeksissä. Viime vuoden kovimmasta nousijasta ei ole epäilystä. Se oli Googlen Go.
Tioben listauksessa javaa suosi 17,3 prosenttia ohjelmoijista ja C-kieltä 9,3 prosenttia. C++, C# ja Python pitivät nekin paikkansa viiden suosituimman joukossa.
Googlen Go oli vuonna 2015 vasta 54. suosituin ohjelmointikieli. Viime vuonna se nousi jo sijalle kolmetoista.
Tioben mukaan Go-kielen suosio perustuu siihen, että se on helppo oppia ja luonteeltaan hyvin pragmaattinen. Go ei tarkoita teoreettisia konsepteja kuten virtuaalista periytyvyyttä, vaan sitä opitaan ennen kaikkea käytännössä koodaamalla.
Tioben mukaan yhä useammat yritykset ovat omaksumassa Go-kieltä oman ohjelmointinsa perustaksi ja oletuskieleksi. Tämä on aina merkki siitä, että kieli on nousemassa jonkinlaisen standardin asemaan.
Tiobe muistuttaa, ettei sen indeksi kuvaa sitä, mikä kieli on paras tai millä on koodattu eniten rivejä. Indeksi kuvaa kielen suosiota ohjelmoijien verkkohakujen perusteella.






















