Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Mikromekaaniset elektroniset järjestelmät yleistyvät mobiililaitteissa ja samalla kasvaa mems-komponenttien markkina. Juniper Research ennustaa, että vuonna 2018 mems-komponentteja myydään kännyköihin ja tabletteihin lähes kahdeksalla miljardilla dollarilla.
Suurten yritysten tuotekehitys vähenee Suomessa vääjäämättä. Nokian vanavedessä moni muukin kutistaa investointejaan. Tällä on vaikutuksia paitsi työntekijöiden määrään myöskin tarvittavaan laitekalustoon. Tellabs siivoaa omia hyllyjään huutokaupalla vielä ennen juhannusta.
Valtion yhteishankinnoista vastaava Hansel Oy on valinnut Tiedon konesalien toimittajaksi kuudeksi vuodeksi. Sopimuskausi alkaa kesällä ja sen kokonaisarvo on noin 200-240 miljoonaa euroa.
Korealaisjätti Samsung myy 4- ja 8-bittisten mikro-ohjaintensa liiketoiminnan Zilogin emoyhtiönä tunnetulle Ixysille. Kauppahinta on noin 50 miljoonaa dollaria eli reilut 38 miljoonaa euroa.
Kiinalainen verkkolaitevalmistaja Huawei on ollut jo jonkin aikaa optisten verkkojen laitemarkkinoiden ykkönen, mutta nyt myös kakkospaikalla on kiinalaisyritys. ZTE ohitti Alcatel-Lucentin tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Fpga-piirien valmistajat ottavat täyden hyödyn uusimmista valmistustekniikoista. Markkinaykkönen Xilinx aikoo jo tänä vuonna saada käyttöönsä ensimmäiset 16 nanometrin prosessissa valmistetut testisirunsa.
Eurooppa näyttää ponnistavan kohti parempia aikoja puolijohdealan taantumasta. Ainakin suurimmalla markkina-alueella Saksassa merkit ovat vähintään rohkaisevia.
Tuulivoiman kapasiteetti kasvaa nopeasti maapallon kylmillä alueilla. Tuoreen ennusteen mukaan kylmille alueille rakennetaan 45–50 gigawattia uutta tuulivoimaa vuoteen 2017 mennessä, mikä tarkoittaisi jopa 72 prosentin kasvua viime vuoden lopun tilanteeseen verrattuna.
Full duplex tarkoittaa sellaista radioyhteyttä, joka sekä lähettää että vastaanottaa dataa samalla taajuudella. Tähän asti on ajateltu, ettei aito full duplex -radio ole mahdollinen. Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijat ovat kuitenkin eri mieltä.
Nopeasti kasvava tablettien sovellusprosessoreiden markkina ei tuo automaattista kasvua pc-markkinoita hallitsevalle Intelille, eikä älypuhelimissa dominoivalle Qualcommille. Tableteissa niiden yhteenlaskettu markkinaosuus jäi viime vuonna vain viiteen prosenttiin. Intelin siivu oli marginaalinen eli vain 0,2 prosenttia.
Ensimmäiset kosketusnäytöllä varustetut kannettavat tietokoneet ilmestyivät markkinoille viime vuonna. Ennusteiden mukaan joka neljättä uutta läppäriä voidaan vuonna 2016 ohjata kosketuksella.
Elektroniikan suunnittelun EDA-työkaluja kehittävät yritykset tarjoavat jatkossa suunnittelijoille yhä valmiimpia kokonaisuuksia. Erilaisia toimintoja tuovia ip-lohkoja tarjotaan osana suunnittelukirjastoja.
Nokia Siemens Networksin tukiasemiin tulee jatkossa myös Intelin prosessoreita. Yhtiöt ovat solmineet aiesopimuksen siitä, että vähävirtaisia Xeon-suorittimia käytetään jatkossa NSN:n tukiasemissa. Sopimus on jatkoa helmikuussa Mobile World Congressissa esitellylle IBM-sopimukselle Intelin prosessorien käyttö tukiasemissa liittyy trendiin, jossa verkon sovelluksia siirretään yhä lähemmäksi käyttäjää. NSN puhuu tästä tekniikasta termillä "Liquid Applications", mutta vastaavai konsepteja kehittelevät muutkin laitetoimittajat.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.