logotypen
 
 

IN FOCUS

Tekoälypäättely siirtyy verkon reunalle

Tekoälyverkkojen kehityksestä yli vuosikymmen sitten lähtien ne ovat sulautuneet osaksi modernia elämää – robotiikasta suuriin kielimalleihin. Tekoälyssä "päättely" tarkoittaa mallin kykyä tehdä päätöksiä reaaliaikaisen datan perusteella. Kun datalähteen lähelle sijoitetaan vähävirtainen tietokone, jossa on päättelyä nopeuttava kiihdytin, paranevat nopeus, itsenäisyys, tietoturva ja yksityisyys.

Lue lisää...

Jolla julkisti vihdoin kuukausien odotuksen jälkeen ensimmäisen Sailfish-alustaan pohjaavan älypuhelimensa. Paljon kerrottiin, mutta keskeinen salaisuus pysyy yhä hämärän peitossa.

Jollan mukaan ensimmäisen laite on ”yhteensopiva Android-sovellusten kanssa”. Siihen pitäisi siis pystyä lataamaan sovelluksia Google Play -kaupasta. Joidenkin tietojen mukaan Android-kehittäjien olisi hyvin helppo kääntää sovelluksena Sailfishille, mutta toistaiseksi yksityiskohdat pysyvät siis salaisuutena. 

Laitteessa on kaksiytiminen prosessori, 4,5-tuumainen näyttö, 16 gigatavua muistia, jota voidaan laajentaa microSD-kortilla. Se tulee 4g-yhteyksiä ja kamera ottaa 8 megapikselin kuvia, joten raudaltaa laite edustaa vähintään älypuhelinten ylempää keskiluokkaa.

Käyttöliittymä on tietysti Jollan juju. Se hyödyntää paljon Nokian Meego-pohjaista N9-mallia varten kehitettyä swipe-tekniikkaa, jossa sovelluksista poistutaan sivulle pyyhkäisemällä.

Aivan uutta on laitteen kaksipuolisuus. Kun takakannen vaihtaa, saa samalla vaihdettua käyttöliittymän ulkonäön, profiilin ja jopa joitakin toimintoja. Käyttäjällä voi näin olla esimerkiksi oma takakansi työkäyttöön ja oma vapaa-aikaan.

Jollan puhelimen hinta on 399 euroa. Sitä on joissakin arvioissa pidetty korkeahkona. Myyntiin laite tulee vuoden loppuun mennessä.

Jolla ratsastaa samalla avoimen koodin aallolla, kuin tulevat Ubuntu- ja Firefox-älypuhelimet. Eri asia on, pystyvätkö tulokkaat murtautumaan Androidin ja iOS:n hallitsemille älypuhelinmarkkinoille.

MORE NEWS

BYD mullistaa sähköautojen latauksen: 400 kilometriä 5 minuutissa

Kiinalainen BYD on julkaissut maailman nopeimman sähköautojen latausjärjestelmän. Sen maksimiteho on 1 megawatti. Tällä teholla akustoon saadaan ladattua energiaa 2 kilometrin ajomatkaa varten yhdessä sekunnissa.

Tiheää tehoa 48-volttiseen syöttöön

Vicor on esitellyt uuden sukupolven DCM-tyyppisiä DC-DC-muuntimia, jotka tuovat entistä suuremman tehotiheyden 48-volttisiin järjestelmiin. DCM3717- ja DCM3735-muuntimet mahdollistavat jopa 2 kilowatin tehon erittäin kompaktissa muodossa, saavuttaen alan huipputehotiheyden eli 5 kW kuutiotuumaa kohden.

Timanttipohjaisen kvanttipiirin virhe putosi alle 0,1 prosenttiin

Delftin yliopistossa toimivan QuTechin tutkijat ovat tehneet läpimurron kvanttitietokoneiden tarkkuudessa. Timanttipohjaisella kvanttipiirillä toteutettu porttisarja saavutti virhetason, joka alittaa 0,1 prosentin rajan – ja parhaimmillaan jopa 0,001 prosentin.

Suomesta rahaa Ukrainan kyberpuolustamiseen

Suomen Kyberala ry eli Finnish Information Security Cluster (FISC) ilmoitti tänään, että 13 sen jäsenyritystä on yhdistänyt voimansa lahjoittaakseen 150 000 euroa Ukrainan kyberpuolustuskyvyn tukemiseksi. Lahjoitus edustaa Suomen kyberturvallisuussektorin sitoutumista ja osoittaa solidaarisuutta Ukrainalle sen turvallisuushaasteiden jatkuessa.

Uusi liitäntä tuo 224 gigabittiä sekunnissa suoraan sirulle

Samtecin uusi Si-Fly HD -liitäntätekniikka mahdollistaa ennennäkemättömän nopean tiedonsiirron suoraan sirulle. Ratkaisu voi mullistaa tekoälylaskennan ja suurten datakeskusten rakenteet.

Open RAN on ollut iso pettymys

Englantilainen RANsemi hehkutti eilen uutta yhteistyötään saudiarabialaisen ACES-operaattorin. Tavoitteena on kehittää pieniä 5G-soluja avoimien Open RAN -määritysten pohjalta. Tämä on tyypillinen pieni valonpilkahdus ORAN-markkinoilla. Tekniikka on osoittautunut suureksi pettymykseksi.

Kiristyshaittaohjelma viidellä tonnilla!

Kyberrikollisuuden kentälle on ilmestynyt uusi peluri: VanHelsing on uusi RaaS- eli Ransomware-as-a-Service -palvelu, joka käynnistyi 7. maaliskuuta 2025. Tietoturvayhtiö Check Pointin mukaan se tarjoaa mahdollisuuden osallistua kiristyshaittaohjelmahyökkäyksiin vaivaisella $5,000 alkupääomalla ilman erityistä teknistä osaamista.

Microchip tuo RISC-V:n autoon FPGA-piirillä

Microchip Technology on tuonut RISC-V-arkkitehtuurin autoteollisuuden sovelluksiin sertifioimalla PolarFire SoC FPGA -piirinsä Automotive Electronics Councilin AEC-Q100 -standardin mukaisesti. Sertifiointi takaa piirien kestävyyden vaativissa olosuhteissa, eli aina -40 asteesta +125 asteen lämpötiloihin.

Päästä-päähän -salaus ei riitä

Päästä-päähän -salaus on noussut digiajan taikasanojen joukkoon. Kun jokin sovellus kertoo viestien olevan suojattuja päästä päähän, moni ajattelee olevansa turvassa: "vain minä ja vastaanottaja näemme viestin, kaikki on kunnossa." Mutta tässä ajattelussa piilee vaara. Salaus yksin ei ole synonyymi yksityisyydelle eikä turvalle, kirjoittaa yksityisyyttä suojelevan Session Technology Foundationin puheenjohtaja Alexander Linton.

Nyt voi alkaa seuraavan polven USB:n testaus

Mittauslaitevalmistaja Teledyne LeCroy on julkaissut ensimmäisen protokolla-analysaattorin seuraavan sukupolven USB 4 -laitteiden kehittämiseen. Tämä tarkoittaa, että uutta huippunopeaa USB 4 v.2.0 -teknologiaa voidaan vihdoin alkaa testata ja kehittää käytännössä.

5G:n voisi jakaa satelliiteilla kolmelle miljardille ihmiselle

Uusi väitöstutkimus tuo esiin, miten satelliittiteknologia voisi mullistaa globaalin internetyhteyden. Mikko Majamaan väitöskirja Jyväskylän yliopistosta esittelee teknisiä ratkaisuja, joilla satelliitit voidaan integroida osaksi 5G-verkkoa – ja tulevaisuudessa myös 6G:tä. Tavoitteena on tuoda verkko yli kolmen miljardin verkottoman ihmisen ulottuville.

Nokia kehittää kvanttiturvallisia verkkoja

Nokia ja Honeywell Aerospace Technologies ovat julkistaneet strategisen yhteistyön kanadalaisen Numanan kanssa edistääkseen kvanttiturvallisten verkkojen (Quantum-Safe Networks, QSN) kehitystä Montrealissa ja maailmanlaajuisesti. Yhteistyön tavoitteena on vauhdittaa innovaatiota, edistää turvallisen digitaalisen infrastruktuurin rakentamista ja mahdollistaa siirtymä post-kvanttiajan tietoturvaan.

Nokian uusi alusta nopeuttaa kuituverkon rakentamista

Nokia on julkistanut uuden Broadband Easy -alustan, jonka avulla operaattorit voivat nopeuttaa ja tehostaa valokuituverkon rakentamista jopa 20 prosenttia. Alusta yhdistää automaation ja tekoälyn tarjoten kokonaisvaltaisen hallinnan kuituverkon suunnitteluun, asennukseen ja budjetointiin.

Tampereen yliopistoon rakennettava pilottilinja sai johtajan

Tekniikan tohtori Tuomas Lahtinen on nimitetty Tampereen yliopistoon rakennettavan sirujen paketointipilottilinjan johtajaksi. SiPFAB -pilottilinjalla tullaan kehittämään ja testaamaan uusia sirujärjestelmiä yhteistyössä yritysten kanssa.

Suomen Yhteisverkko luopui 3G:stä

Suomen Yhteisverkon hallinnoimien verkkojen modernisointi, 5G-päivitys ja 3G-verkon sulkeminen valmistuivat vuoden 2024 lopussa. SYV:n toimialueella on nyt kattava 5G-verkko, minkä lisäksi viimeisetkin 3G-verkolta vapautuneet taajuusalueet on otettu 4G-verkon käyttöön. Modernisoinnin yhteydessä 4G-kapasiteettia ja -peittoa on myös lisätty huomattavasti.

Älä luota CAPTCHAan

Monille tuttu "En ole robotti" -varmennus ei enää takaa turvaa. HP:n tuore kyberturvaraportti varoittaa, että verkkorikolliset hyödyntävät tekaistuja CAPTCHA-testejä houkutellakseen käyttäjiä asentamaan haittaohjelmia tietämättään.

Okmeticin tuotannon aloitus uudessa tehtaassa lähestyy

Kolme vuotta on kulunut siitä, kun suomalainen Okmetic aloitti erikoiskiekkoja valmistavan tehtaansa laajennuksen Vantaalla, aivan Helsingin kupeessa. Investoinnin arvo on 400 miljoonaa euroa, ja kaupallinen tuotanto on määrä aloittaa kesällä.

Vesilaitoksiin hyökätään nyt kiihtyvällä tahdilla

Kyberhyökkäykset vesilaitoksia ja muuta kriittistä infrastruktuuria vastaan ovat lisääntyneet hälyttävällä vauhdilla maailmanlaajuisesti. Vuonna 2025 energiasektorin, mukaan lukien vesi- ja jätevesihuolto, organisaatiot kohtaavat keskimäärin 1872 kyberhyökkäysyritystä viikossa. Tämä on 53 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo kyberturvayhtiö Check Point Research.

Uudet standardit vetävät Wi-Fi-kasvua

Yritysten langattomien lähiverkkojen eli WLAN-verkkojen maailmanlaajuinen markkina kasvoi 3,2 prosenttia vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä verrattuna edellisvuoteen ja nousi 2,6 miljardiin dollariin. IDC:n mukaan koko vuoden osalta markkina kuitenkin kutistui 12,7 prosenttia ja päätyi 9,4 miljardiin dollariin.

Uusi LoRa haluaa pitkän kantaman Bluetoothiksi

Semtech on julkistanut uuden LoRa Plus LR2021 -vastaanottimen, joka merkittävästi laajentaa LoRa-teknologian käyttömahdollisuuksia. Uusi neljännen sukupolven LoRa-vastaanotin tukee useita taajuuksia, tarjoaa FLRC-modulaation jopa 2,6 Mbps tiedonsiirtonopeudella ja mahdollistaa ensi kertaa myös audion ja kuvien siirtämisen LoRa-verkoissa.

Tehosta tuottavuutta anturinsisäisellä tekoälyllä

Virrankulutuksen optimointi on ratkaisevan tärkeää akkukäyttöisille laitteille. ST MEMS -antureiden Machine Learning Core (MLC) mahdollistaa päätöspuuluokittelun suoraan anturin sisällä, mikä vähentää mikro-ohjaimen kuormitusta ja pidentää akun käyttöikää. ST:n MEMS Studio ja AIoT Craft yksinkertaistavat tekoälypohjaista reunalaskentaa älykkäisiin ja energiatehokkaisiin sovelluksiin.

Lue lisää...

Päästä-päähän -salaus ei riitä

Päästä-päähän -salaus on noussut digiajan taikasanojen joukkoon. Kun jokin sovellus kertoo viestien olevan suojattuja päästä päähän, moni ajattelee olevansa turvassa: "vain minä ja vastaanottaja näemme viestin, kaikki on kunnossa." Mutta tässä ajattelussa piilee vaara. Salaus yksin ei ole synonyymi yksityisyydelle eikä turvalle, kirjoittaa yksityisyyttä suojelevan Session Technology Foundationin puheenjohtaja Alexander Linton.

Lue lisää...

 

Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme.
R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.
 
 R&S -seminaari: 5G Advanced & Beyond
Oulussa 13.5.2025
Espoossa 14.5.2025
 
R&S -seminaari: Calibration
Tampereella 22.5.2025

Seminaareihin ilmoittautuminen ja tiedustelut:
asiakaspalvelu@rohde&schwarz
 

 

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

ETNinsta

THIS SPACE TEMPORARILY LEFT BLANK
 
article