Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Työ- ja elinkeinoministeriön kaksi vuotta valmistelema sähköturvallisuuslaki etenee vihdoin eduskuntaan. Alun perin lain tulla voimaan huhtikuussa 2016.
Älypuhelinmarkkinoiden valtaaminen oli aina iso tavoite Microsoftin entiselle pääjohtajalle Steve Ballmerille. Nykyinen vetäjä Satya Nadella näkee kännykät lähinnä riippakivenä, josta pitää päästä eroon.
C-tyypin USB-liitin yleistyy nopeasti älypuhelimissa ja tuleva Macbook-tietokonekin siirtyy – ainakin huhujen mukaan – käyttämään uutta liitintä. Mutta moni PC-valmistaja empii tekniikan käyttöönottoa, koska se kasvattaa laitteen kustannuksia.
Bloomberg on tehnyt haastattelun keksijästä, jonka kaksi patenttia ovat maanneet Yhdysvaltain patenttiviranomaisen eli PTO:n prosessissa jo 43 vuoden ajan. Nyt keksijä on käynnistänyt oikeustaistelun, jossa hän vaatii jonkinlaista ratkaisua hakemuksilleen.
Korealainen Samsung onnistui tekemään sen, mitä moni analyytikko epäili: yritys käänsi älypuhelinmyyntinsä kasvuun ja kannattavaksi. Erityisen tärkeää suunnanmuutoksessa oli uuisen Galaxy S7 -lippulaivamallien hyvä menekki.
Tamperelainen peliyhtiö Traplight on julkistanut uuden Big Bang Racing -ralli- ja rakentelupelin, jossa kaikki tasot ovat käyttäjien luomia. IOS- ja Android-laitteille julkaistussa pelissä on jo yli 25 000 pelaajien testilanseerauksen aikana rakentamaa ajorataa.
Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmä esiteltiin virallisesti tasan vuosi sitten. Samalla tänään loppuu Microsoftin tarjous, jossa vanhoja Windowseja käyttävät saavat ilmaiseksi päivittää koneensa Windows 10:een.
Yksi yksityinen komponenttien jakeluyritys katoaa markkinoilta, kun amerikkalainen Avnet ostaa englantilaisen Premier Farnellin. Kehittäjät tuntevat Farnellin ehkä parhaiten Raspberry Pi -korttitietokoneista, joita Farnellin element 14 -yksikkö valmistaa ja myy.
Nordic Semiconductor on käynnistänyt Kickstarterissa kampanjan, jossa voi hankkia avoimeen alustaan perustuvan bluetooth-majakan piiriratkaisun. Yhtiön mukaan sen ohjelmointi on tehty niin helpoksi, että se onnistuu keneltä tahansa.
Helpoin tapa lisätä 3G- tai LTE-verkon kuuluvuutta on ripotella pieniä antenniyksiköitä eri puolille kiinteistöä. Ericssonin ratkaisu tähän on Radio Dot eli pieni ”tukiasemapiste”. Pari vuotta vanha konsepti on nyt alkanut kiinnostaa maailmalla.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?