Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Kvanttisalausta pidettiin pitkään murtamattomana, mutta joitakin vuosia sitten kanadalaistutkijat onnistuivat murtamaan salauksen. Nyt Linköpingin yliopistot tutkijat ovat myös osoittaneet, että kvanttisalauksesta löytyy reikä.
Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmässä on uusi Windows Hello -tekniikka, jonka avulla laitteet avautuvat ilman salasanaa sormenjäljellä, kasvoilla tai iiriksen avulla. Nyt ruotsalaisesta Tobiista on tullut ensimmäinen iiriksen tunnistuksen toimittava yritys, joka on ensimmäinen silmän liikkeitä seuraava Windows 10:lle validoitu tunnistustekniikka.
Ericsson ja Apple ovat päässeet sopuun patentoitujen tekniikoidensa ristiinlisensoinnista. Samalla yhtiöt ovat lopettaneet kaikki oikeustoimet väliltänsä.
Verkotan on oululainen mobiililaitteiden radioyhteyksien testitalo. Nokia-taustainen yritys kehuu olevansa maailman ainoa akkreditoitu testaustalo, joka on itse kehittänyt ohjelmistonsa.
Sony sanoo kehittäneensä uuden ladattavan akun, joka voisi korvata älypuhelimien nykyiset litiumioniakut vuoden 2020 aikana. Uusi akku lisää akkujen kapasiteettia 40 prosenttia.
Kansainvälinen televiestintäliitto ITU on saanut valmiiksi ensimmäisen Big Dataa määrittelevän standardinsa. Standardi määrittelee pilvipohjaisen big datan vaatimukset, kyvykkyydet ja käyttötavat.
Zigbee Alliance on juuri ratifioinut tekniikan 3.0-version. Ennen kaikkea kyse on erilaisten sovelluskohtaisten zigbee-linkkien yhdistämisestä samaan standardiin, mutta zigbee saa myös uusia ominaisuuksia. Linkki oppii keräämään energiaa IoT-laitteiden virtaa varten.
Harva nauttii 4K-tasoisesta kuvasta vielä edes olohuoneessaan, mutta ensi vuoden lopulla sama tarkkuus voi olla älypuhelimessasi. ETSI valmistautuu kehitykseen. Standardointijärjestö on perustanut työryhmän, joka hakee ratkaisua UltraHD-ruudun skaalaamiseen pieniin laitteisiin.
USB-väylän uusi 3.1-standardi ja uusi molemmin päin liittyvä C-tyypin liitin ovat historian nopeimmin yleistyvä oheislaitteiden liitäntäratkaisu. Komponenttitukkuri Mouser Electronics on nyt lanseerannut uuden sivuston, jossa suunnittelijalle kerrotaan kaikki mahdollinen tieto uudesta tekniikasta.
Vodafone, Huawei ja u-blox kertovat onnistuneensa ensimmäistä kertaa siirtämään IoT-laitteiden dataa kaupallisessa 4G-verkossa. Tämä tapahtui NB-IoT-tekniikalla, joka on vielä kehitysvaiheessaan.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.