Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Usein ajatellaan, että innovaatio alkaa ideasta tai keksinnöstä. Lähtökohdan pitäisi kuitenkin olla ongelman, johon haetaan ratkaisua. Sitä voidaan työstää systemaattisesti, uskotaan suunnittelu- ja konsultointitoimisto Elomaticissa.
Elektroniikan suunnittelutyökaluja toimittava Mentor Graphics on julkistanut uuden version piirilevyjen Xpedition-työkaluistaan. Tärkein uusi ominaisuus on 3d-näkymän tuominen perinteiseen PCB-suunnittelujen sijoitteluun ja reititykseen.
National Instruments on esitellyt uuden PXIe-pohjaisen VST-kortin eli vektorisignaalilähettimen. Siinä testattavan signaalin kaistanleveys on laajennettu 200 megahertsiin eli laite sopii myös uusimpien langattomien tekniikoiden tuotekehitykseen.
Near Field Communications eli NFC on tekniikka, jota Nokia oli tuomassa jo vuosia sitten kännykkämaksamiseen. Tekniikka on vasta nyt tulossa laajempaan käyttöön, mutta samalla sille on tulossa vaihtoehtoja. Taiwanilainen Mediatek on kehittänyt rinnalle oman Hotknot-tekniikan.
NAND-flasheissa on edessä salapoliisitutkinta sekä pitkä oikeustaistelu, jonka kohteena ovat kahden valmistajan salaiset tuotekehitystiedot. Sandisk ja Toshiba syyttävät korealaista SK Hynixiä siitä, että se hyödyntää tuotteissaan väärin tavoin hankkimiaan teknisiä tietoja.
Neljännen polven eli LTE-verkkojen laitetoimitukset kasvattivat tukiasemalaitteiden markkina viime vuonna uuteen ennätykseen. EJL Wireless -tutkimuslaitkoksen mukaan kiinalainen Huawei oli laitetoimittajien ykkönen.
Kansainvälinen televiestintäliitto ITU on hyväksynyt standardin, jolla elektroninen potilatietoa eli ns. e-health -data voidaan siirtää sujuvasti eri järjestelmien välillä. Suositukselle on annettu nimeksi ITU-T H.860.
Euroopan komissio on päättänyt vapauttaa EU:n Kopernikus-ohjelmassa keräämän data yritysten hyödynnettäväksi uuden liiketoiminnan luomiseksi. Ensimmäiset Kopernikus-satelliitit on tarkoitus laukaista huhtikuun aikana, mutta avaruudessa on jo monia satelliitteja, joiden tuottamaa tietoa voi käyttää liiketoiminnassa.
Langattoman lataamisen piirien markkinat kasvavat lähivuosina hurjaa vauhtia. IHS ennustaa, että langattoman lataamisen lähettimien ja vastaanottimien markkinat kasvavat vuoteen 2018 mennessä 40-kertaisiksi nykyisestä.
Sulautettuja ratkaisuja kehittävä taiwanilainen Advantech on lanseerannut uuden palvelukonseptin. DTOS-palvelun (Design to Order Service) ideana on tarjota asiakkaille mahdollisuus saada räätälöityjä sulautettuja ratkaisuja pienemmillä riskeillä ja nopeammilla kehitysajoilla.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.