Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Bluetooth SIG -järjestö lupaa julkistaa standardin uuden 5.0-version ensi viikolla. 5.0-standardi tuo merkittäviä parannuksia vähävirtaiseen linkkiin eli ble-yhteyksiin (bluetooth low energy).
Ericssonin ConsumerLab-tutkimukseen vastanneet kuluttajat uskovat, että erilaiset nieltävät tai ihon alle asetettavat anturit arkipäiväistyvät jo viiden vuoden kuluessa. Elintoimintojen mittaamisen lisäksi näillä sensoreilla voidaan esimerkiksi avata lukkoja tai niitä voidaan käyttää tunnistautumiseen henkilötodistusten sijaan.
Litumioniakkujen valmistajana tunnettu VARTA storage on esitellyt uudet suunnittelupaketit räätälöityjen litiumioniakkujen kehitykseen. Uuteen VARTA Design Library -pakettiin kuuluvat ilmaiset 3D-mallit, joiden avulla akun suunnittelu tulee nopeammaksi ja sitä myötä aiempaa edullisemmaksi.
IP- ja ethernet-kytkinratkaisuja kehittävä ruotsalainen Allied Telesis on julkistanut sarjan uusia 10 gigabitin kytkimiä. CentreCOM XS900MX-sarjan on tarkoitettu dataliikenteen ohjaamiseen niin kupari- kuin ethernet-yhteyksissä.
Yleensä nyky-Nokian tuotejulkistukset liittyvät mobiiliverkkojen tukiasemiin tai kiinteiden verkkojen reitittimiin. Uusin ”nokialainen” saavuttaa kuitenkin enemmän kiinnostusta kuluttajien keskuudessa. Laite on langaton älyvaaka.
Robottiauto on hieno idea. Automaattisesti ajava auto vie matkustajansa turvallisesti paikasta toiseen ja samalla ajan voi käyttää esimerkiksi työntekoon tai lepäämiseen. Mutta miksi jäädä maan pinnalle, kysyy kiinalainen EHang.
WiGig on 60 gigahertsin taajuudella toimiva wifi-tekniikka, joka tuo merkittävästi suuremmat langattomat datanopeudet lyhyille etäisyyksille. Tutkimusliatios ABI Research uskoo, että WiGig lyö kaupallisesti läpi ensi vuonna.
Keinoäly on nyt yhtäkkiä noussut kuumaksi aiheeksi puolijohdealalla. Entinen NASAn tutkija yllätti monet lanseeraamalla tällä viikolla 10 vuotta salassa keitetyn arkkitehtuurin, jonka pohjalta on jo saatu valmiiksi 256 prosessoriytimen piiri.
AMD on aina ollut ”se pienempi prosessorivalmistaja”. Tänä vuonna sen markkinaosuus putoaa noin 22-23 prosenttiin. Uutta nousua yritys hakee seitsemännen polven A-sarjan PC-prosessoreillaan. AMD tilanne Inteliä vastaan on hankala. Sillä on kaikki samat vaikeudet kuin Intelillä PC-markkinoiden kutistuessa. Sen kehitystyö maksaa aivan yhtä paljon, vaikka siihen ei oikein olisi varaa. Ja se on koko ajan jäljessä teknisessä kehityksessä.
ReactOS on projekti, jossa kehitetään Windows-käyttöjärjestelmän kloonia. Se näyttää nostalgisen tutulta, Windowsilta ennen 8-versiota. Ja sovellustuki laajenee koko ajan.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.