Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Münchenissä alkaa tänään tuotantotekniikan suurin messutapahtuma Productronica. Ruotsalainen ladontakoneiden valmistaja Mydata teetti messujen alla tutkimuksen, jonka mukaan monet pienten sarjojen tuotantohaasteet ovat nyt siirtyneet myös suuria sarjoja valmistavien yritysten murheeksi.
FPGA-piirien valmistaja Xilinx sanoo aloittaneensa markkinoiden ensimmäisten 20 nanometrin prosessissa valmistettujen ohjelmoitavien piirien asiakastoimitukset. Ultrascale-piirien myötä yhtiö kehuu ykkösasemaansa prosessitekniikassa.
Yhä useampi asentaa uuteen kotiinsa älykkään automaatiojärjestelmän. Nerg Insight -tutkimuslaitoksen mukaan älykotien määrä kasvaa vuonna 2017 jo 21,5 miljoonaan.
Texas Instruments esitteli syyskuussa aivan uudenlaisen muunnspiirien tekniikna, jossa induktio muunnetaan digitaaliseksi signaaliksi. Nyt tekniikka on ehtinyt kaupalliseen jakeluun, kun LDC1000-piiri on päässyt esimerkiksi Mouserin valikoimiin.
AMD aikoo ensi tammikuussa Las Vegasin kulutuselektroniikan CES-messuilla lanseerata kolmannen polven APU-piirinsä, jossa isäntä- ja grafiikkaprosessorit jakavat ensimmäistä kertaa muistiresursseja. Piirin nimi on suomalaisittain hauskasti Kaveri.
Ericsson on julkistanut uusimman raporttinsa mobiilitekniikan kehityksestä. Tällä hetkellä älypuhelimet edustavat 25–30 prosenttia kaikista maailman matkapuhelinliittymistä. Vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä kuitenkin jo 55 prosenttia myydyistä matkapuhelimista oli älypuhelimia.
Mobiililaitteille liitäntästandardeja kehittävä MIPI Alliance on perustanut uuden työryhmän, jonka tehtävä on kehittää standardi älypuhelimiin tulevalle anturidatalle.
Arduino on suosiotaan nopeasti kasvattava sulautettujen sovellusten kehitysalusta. RS Componentsin valikoimaan on nyt tuotu Arduino-versio, joka yhdistää AVR-pohjaiselle kortille wifimoduulin.
Komponentteja netissä myyvä Digi-Key nopeuttaa osien hakua palvelussaan. Yhtiö on kehittänyt uuden kiihdytinosan, joka voidaan asentaa selaimen lisäosaksi.
Irlantilainen Decawave on saanut piille ensimmäiset paikannuspiirinsä, jotka mahdollistavat erittäin tarkan paikantamisen sisätiloissa. Scensor DW100 -piiri löytää esineitä peräti kymmenen sentin tarkkuudella.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.