Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Avaruussovelluksissa komponenteilta vaaditaan säteilynkestävyyttä. Cypress on nyt kehittänyt nopeimman säteilyä kestävän SRAM-piirinsä. Se on kvalifioitu ankarimpien vaatimusten mukaan.
Komponenttien jakelumarkkinat ovat olleet Pohjoismaissa alavireiset. Esimerkiksi puolijohdejakelua seuraavan DMASS-järjestön mukaan myynti on Pohjoismaissa edelleen pienentynyt. Nyt IDEA näkee hieman toivoa paremmasta.
Hybridimuistikuution kehitystä hallitseva HMCC-konsortio on julkistanut uudet määritykset, joiden myötä muistikuution nopeus kasvaa kaksinkertaiseksi. Dataväylän nopeus kasvaa 15 gigabitistä 30 gigabittiin sekunnissa.
Ledien valmistus alkaa olla kypsä siirtymään piialustalle. Pii tuo valmistukseen kustannustehokkuutta ja niiden valovoima kehittyy koko ajan. Jatkossa piin monet edut erityisesti valmistusprosessissa tulevat lisäämään alustan suosiota.
Helmikuun 2016 jälkeen 5-wattiset laturit eivät enää saa nolalkuormitustilassa kuluttaa yli 0,1 wattia tehoa. Pistorasiateholähteiden arvot on määritelty uudessa Energy Star VI -standardissa.
Jolla lähtee mukaan tablettikisaan. Yhtiö esitteli tänään Slush-tapahtumassa Helsingin messukeskuksessa tabletin, joka monin osin vastaa Nokian eilen julkistamaa N1-laitetta. Joukkorahoitukseen osallistuneet saavat laitteensa ensi keväänä 152 eurolla eli Jolla tuo laatua hyvin edulliseen hintaan.
Joskus innovaatiot ovat yksinkertaisia. Verkkoon kytkettäviä valvontakameroita kehittävä ruotsalainen Axis Communications on kehittänyt kameran, joka muotoilunsa ansiosta istuu saumattomasti huoneen nurkkaan.
Seuraaan sukupolven palvelimissa hyödynnetään ohjelmoitavia FPGA-piirejä keskusprosessorin rinnalla kiihdyttämään erilaisia laskentaprosesseja. IBM ja Xilinx demoavat jo tällaisia Power8-pohjaisia ratkaisuja New Orleansin Supercomputing-tapahtumassa.
Tamperelainen mobiililaitteiden käyttöliittymien robottitestaukseen erikoistunut Optofidelity kasvattaa liikevaihtoaan tänä vuonna yli 40 prosenttia. Samalla yritys nousee kännyköiden ja tablettien käyttöliittymien suorituskyvyn testauksen maailman markkinajohtajaksi.
Englantilainen Plessey Semiconductor kertoo yltäneensä uuteen ennätyslukumaan piialustalle kasvatettujen lediensä tehokkuudessa. Magic-sarjan PLCC2-ledi tuottaa 120 lumenin valovoiman yhtä tehowattia kohti.
Nokia yllätti tänään monet esittelemällä ensimmäisen Android-pohjaisen N1-tabletin. Raudaltaan erittäin laadukas laite on samalla Nokian selväsanaisin viesti siitä, että Windowsin valinta kännyköiden käyttöjärjestelmäksi vuonna 2011 oli virhe.
- He sanoivat, että Nokia on kuollut. Lepää rauhassa. Mutta minä sanon, etteivät he voisi olleet enempää väärässä. Näin hehkutti Nokia Technologiesin tuoteliiketoiminnasta vastaava Sebastian Nyström tänään Slush-tapahtumassa esitellessään Nokian Android-pohjaisen N1-tabletin.
Ericssonin tuoreen Mobility Reportin mukaan maailmassa on tällä hetkellä lähes 7 miljardia matkapuhelinliittymää. Nopeimmin määrä kasvaa Intiassa ja Kiinassa. Ericssonin ennusteen mukaan vuonna 2020 jo 90 prosentilla maailman yli 6-vuotiaista on matkapuhelin.
Kiinalainen Tianhe-2 on nyt pitänyt supertietokoneiden tehotilaston ykköspaikkaa kahden vuoden ajan. Uusimmassa noteerauksessa kiinalaiskone ylsi 33,86 petaflopsin suorituskykyyn.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.