Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Hollantilainen rahoituslaitos Bankr on esitellyt ennusteen, jonka mukaan 5G-verkkojen peitto kasvaa lähivuodet 254 prosentin keskimääräistä vuosivauhtia. Tämä tarkoittaa, että vuoteen 2025 mennessä 5G tavoittaa 4,14 miljardia ihmistä.
Tietotekniikassa on tapana aina välillä julistaa tekniikoita kuolleeksi. Näin on käynyt esimerkiksi kannettavalle tietokoneelle. Viime vuosina madonlukuja on luettu mekaanisille kiintolevyille. Nyt tämä loppu häämöttää, mutta syyllinen ei löydykään jatkuvasti halventuvista flash-piireistä.
ETN julkaisee säännöllisesti teknisiä artikkeleita. Joulukuussa artikkeleja julkaistiin kolme, joista toimitus valitsi kuukauden artikkeliksi Toshiba Electronicsin ethernetin TSN-tekniikkaa käsittelevän tekstin.
Tietoturvayhtiö Trend Micro ennustaa, että kotiverkot, etätyöohjelmistot ja pilvijärjestelmät ovat vuoden 2021 kyberhyökkäysten ykköskohteita. Yhtiö arvioi Turning the Tide -raportissaan, että vuonna 2021 verkkorikolliset kohdistavat toimenpiteitä erityisesti kotiverkkoihin etsiessään hyökkäysreittejä yritys- ja IoT-verkkoihin.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on rikkonut optisen tiedonsiirron maailmanennätyksen. Bell Labsin, Japanin NICT-tutkimuskeskuksen (National Information Information and Communication Technology Institute) ja ranskalaisen Prysimian Groupin tutkijat onnistuivat siirtämään dataa yhden petabitin sekuntinopeudella yhdessä monimoodivalokuidussa.
Reboot Online on analysoinut Euroopan komission datan perusteella, ketkä eurooppalaisista kansoista luottavat eniten viranomaisiin sensitiivisen, henkilökohtaisen datan käsittelijänä. Yllätys tai ei, listan kärjestä löytyy maailman onnellisin kansa, suomalaiset.
Bosch Sensortech sanoo kehittäneensä liikeanturin, joka ensimmäisenä maailmassa oppii käyttäjänsä liikuntatavat. Itseoppimisen ja personoinnin avulla käyttäjät voivat kouluttaa laitteita erilaisiin kuntoaktiviteetteihin.
Taiwanilainen Vecow on keskittynyt suorituskykyisiin teollisuustietokoneisiin. Yhtiön uusin laitesarja on SPC-7000/7100. Se perustuu Intelin yhdennentoista sukupolven Core-prosessoreihin. Suomessa Vecowin koneita myy Tritech.
Microsoft kehittää omia Arm-pohjaisia prosessoreista, kertoo uutispalvelu Bloomberg. Ohjelmistojätti haluaa omat prosessorinsa sekä pilvipalvelimiin että Surface-koneisiinsa.
Brittien oma viestintäviranomainen Ofcom on julkaissut vuosiraporttinsa, jossa esitellään esimerkiksi maan laajakaistatilannetta. Raportista käy myös ilmi, että kuluvana vuonna maan operaattorien tukiasemiin on hyökätty peräti 159 kertaa.
Huawei esitteli syksyllä uuden EMUI 11 -käyttöliittymän. Nyt yhtiö on julkaissut sen maailmanlaajuisen päivitysaikataulun. Prosessi alkaa jo joulukuun aikana uusimpiin lippulaivapuhelimiin. EMUI 11 on tärkeä käyttöliittymä Huaweille, koska pitkälti sama toiminnallisuus tuodaan ensi vuonna myös yhtiön ensimmäisiin omalla Harmony OS -käyttöjärjestelmällä varustettuihin älypuhelimiin.
Esineiden internet (IoT) leviää nopeasti taloihin, toimistorakennuksiin, lentokentille ja sairaaloihin. Langattomat valaistus-, lämmitys- ja turvajärjestelmät sekä uudet palvelut tarjoavat enemmän mukavuutta, tehokkaampia ja parempia rakennuspalveluita ja pienemmän virrankulutuksen. Anturien virransyötölle energiankeruu on houkutteleva vaihtoehto.
Kalliimman pään älypuhelimissa kisa on tällä hetkellä erittäin kovaa. Valmistajien mallit perustuvat uusimpaan ja tehokkaimpaan rautaan, joten väkisin laitteet muistuttavat toisiin. Sonyn Xperia 5 II 5G onnistuu kuitenkin erottumaan massasta.
Qualcomm esitteli viime viikolla uusimman lippulaivapiirinsä, joka löytyy ensi vuoden alkupuolella useamman uuden Android-huippupuhelimen sisuksista. Nyt yhtiö on esitellyt prosessorin testituloksia. Niiden perusteella kyse on tähän asti tehokkaimmasta Android-suorittimesta.
Elektroniikan komponentteja myyvä Mouser Electronics on lanseerannut uuden verkkosivuston, joka tarjoaa laajasti tietoa yhdestä käytetyimmistä IoT-verkkotekniikasta eli LoRaWAN-tekniikasta. Saitilla kerrotaan standardista ja sen ominaisuuksista, LoRan mahdollistamista sovelluksista sekä tuotteista.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.