Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Älypuhelinmarkkinoita hallitseva Samsung ei pelaa varman päälle uusia huippumalleja kehittäessään. Kun laitteilta vaaditaan koko ajan lisää suorituskykyä, pitää niiden perustua komponentteihin, jotka ovat uusinta uutta. Galaxy S4 on tästä hyvä esimerkki.
Syksyllä 2008 perustettu langattomaan lataukseen erikoistunut Powerkiss on siirtynyt amerikkalaisomistukseen. Powermatin maksamaa kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen.
AMD on pysytellyt kakkossijalla mikroprosessorien myynnissä aina 1990-luvulta asti. Nyt ikuinen kakkonen on pudonnut neljänneksi. Ohi menivät viime vuonna sekä Qualcomm että Samsung.
Älypuhelinten menekin valtava kasvu näkyy odotetusti jo pulana keskeisistä komponenteista. Kiinalaisten teollisuuslähteiden mukaan pulaa on jo esimerkiksi kameramoduuleista, kosketusnäytöistä sekä monisiruisista muistimoduuleista.
Jolla julkisti vihdoin kuukausien odotuksen jälkeen ensimmäisen Sailfish-alustaan pohjaavan älypuhelimensa. Paljon kerrottiin, mutta keskeinen salaisuus pysyy yhä hämärän peitossa.
Ruotsalainen lehti Elektroniktidningen kertoo, että Lundista kotoisin oleva insinööri Isabelle Olsson on vastannut Googlen Glass-älylaisen teollisesta muotoilusta. Olsson valmistui Lundin teknisestä korkeakoulusta vuonna 2008. Googlella hän on työskennellyt vuodesta 2011.
National Instruments on esitellyt tekniikan, joka ensimmäistä kertaa antaa mahdollisuuden simuloida piirisuunnitteluja suoraan selaimessa. Multisim Live -työkalu on beetakehityksessä ja se toimii kaikilla alustoilla, myös iOS- ja Android-mobiililaitteissa.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö rahoittavat viittä tutkimushanketta, joissa huipputiede vauhdittaa yhteiskunnan uudistumista. Useaa hanketta johtaa uransa alkuvaiheessa oleva professori. Hankkeet saivat rahaa yhteensä 2,6 miljoonaa euroa.
Musiikkitalo täyttyy tänään 1700 yrittäjyydestä kiinnostuneesta opiskelijasta. He saapuvat Aaltoes-yrittäjyysyhteisön järjestämään FallUp-tapahtumaan inspiroitumaan yritysmaailman johtavien ajattelijoiden puheista yrittäjyydestä, tutustumaan yhteistyökumppaneihin ja startupeihin sekä osallistumaan erilaisiin workshoppeihin.
Rakkaan naapurimaan ylpeys Ericsson on suurissa vaikeuksissa. Yhtiö tekee nyt isoja säästöpäätöksiä, on lopettamassa tuotannon Ruotsissa kokonaan ja irtisanomassa 3000 työntekijää. Nyt julkistettujen ennakkotietojen mukaan kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto ja tulos jäävät selvästi aiemmin ilmoitetusta.
Alati kehittyvä IoT on tulossa uuteen vaiheeseen, jossa OEM-toimittajat ja valmistajat hakevat kasvavaa liiketoimintaa tarjoamiinsa tuotteisiin liittyvästä palvelutuotannosta. Tässä kehityksessä voidaan hyödyntää myös tekoälyä, jos ratkaisu vain sallii sen, kuten SECOn Clea.
Joidenkin tutkimusten mukaan jopa puolet kaikesta ohjelmakoodista tuotetaan nyt jonkinlaisen tekoälyavustimen tuella. Ohjelmistoyhtiö SmartBearin teknologiajohtaja Dan Faulknerin mukaan tämä ei aina tarkoita pelkästään nopeampaa ja parempaa koodia.