Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Nokia-vetoisen LuxTurrim5G-ekosysteemissä on otettu tärkeä askel, kun sen keskeisin elementti, 5G-älypylväs on edennyt kehitysvaiheesta esikaupalliseksi tuotteeksi. Kyse on itse asiassa kokonaisesta älypylväiden tuoteperheestä, jossa modulaarinen rakenne mahdollistaa erikokoiset pylväät erilaisiin kohteisiin.
Huawei kertoo saaneensa päätökseen optisten yhteyksien DWDM-kenttäkokeen, jossa rikottiin vanhat ennätykset. Yhtiö siirsi yhdellä aallonpituudella dataa standardissa G.652-kuitukaapelissa 96,5 kilometrin päähän 1,66 terabitin linjanopeudella. Käytössä oli vain standardi EDFA-vahvistus.
Telia tuo ensimmäisenä operaattorina Suomessa 5G-yhteyden Prepaid-liittymiin. Operaattorin mukaan 5G-verkon piirissä on nyt 2,4 miljoonaa suomalaista ja verkon rakentaminen etenee kovaa vauhtia.
Microsoft on aiemmin kertonut, että Windows 10 jää sen viimeiseksi käyttöjärjestelmäksi. Sitä vain päivitetään säännöllisesti esimerkiksi paikkaamalla tietoturva-aukkoja ja tuomalla uusia ominaisuuksia. Nyt yhtiö kertoo, että alustan tekninen tuki päättyy 14. lokakuuta 2025.
Valtion yhteisen runkoverkon uudistava kilpailutus on saatu päätökseen ja sopimus yhteistyöstä Telian kanssa tehty. Uudesta runkoverkosta rakennetaan entistä turvallisempi, joustavampi ja nopeampi. Myös aiempi vuonna 2009 tehty sopimus oli Telian kanssa.
Etteplan on ostanut puolalaisen ohjelmistokehitysyhtiö Skyrise.techin. Yritysostolla Etteplan kasvattaa osaamispohjaansa ja vahvistaa merkittävästi kykyään toimittaa pilvipalveluiden ja sovellusten ohjelmistoratkaisuja.
Autonomisten ajoneuvojen täytyy jatkuvasti tietää, mitä niiden ympärillä tapahtuu. Useimmille tämä tarkoittaa useiden anturitekniikoiden yhdistämistä, vaikka esimerkiksi Tesla onkin hylännyt valotutkan. Ehkäpä ratkaisu on ollut hätiköity, kuten Toshiban uusin lidar osoittaa.
Sähköautojen litiumioniakustoissa on monia hyviä puolia, mutta yksi murheenkryynejä on ollut energiatiheys. Sitä on onnistuttu kennoissa kasvattamaan vain noin 8 prosenttia viimeisen vuosikymmenen aikana. Chicagolainen Nanograf on nyt esitellyt tekniikan, jolla energiatiheys kasvaa 28 prosenttia.
Tutkimuslaitos TrendForce on listannut tehtaattomien eli ns. fabless-yritysten alkuvuoden markkinoita. Kärjessä ovat tutut nimet eli viisi suurta: Qualcomm, Nvidia, Broadcom, Mediatek ja AMD. Niiden ensimmäisen neljänneksen kasvuprosentit sen sijaan herättävät enemmän huomiota: 53, 76, 19, 88 ja 93.
Amerikkalaisten talouslehtien mukaan Intel haluaa ostaa RISC-V-piirien pioneereihin kuuluvan SiFiven. Kyse on johtavasta avoimen koodin ohjainpiirien suunnittelutalosta. Ostohaluja pidetään reaktiona siihen, että Arm on siirtymässä Nvidian omistukseen.
Göteborgilaisessa Chalmersin teknisessä korkeakoulussa on kehitetty rakennusmateriaali, jota voidaan hyödyntää energiavarastona. Karkeasti ajatellen kyse on sementistä, joka toimii myös akkuna. 10 tai 20 kerrosta korkean kerrostalon seinät voivat olla jättimäinen akku.
Nokia, Ericsson, II-VI, Lumentum ja Sumitomo Electric ovat julkaisseet yhteisen teknisen asiakirjan, jonka avulla voidaan pienentää sitä liitäntävalikoimaa, jolla 5G-tukiasemat liitetään kuituverkkoon. Mikäli valikoimaa rajattaisiin, saataisiin yhdessä sovittuja ratkaisuja markkinoille nopeammin.
Samsung on esitellyt kännykkäpiireihinsä uuden RF-etupään, joka ensimmäistä kertaa valmistetaan 8 nanometrin prosessissa. Tämä mahdollistaa entistä pienempien modeemipiirien kehittämisen ja lopulta yhden sirun radion toteuttamisen älypuhelimiin.
Suomalaisen ict- ja pelialan työvoimapula on jatkuvasti paheneva akuutti ongelma. Business Finland yrittää helpottaa pulaa Talent Boostin Fast Track -kampanjassa, jossa pelialan supermaaksi kutsuttuun Suomeen houkutellaan Yhdysvalloista ict- ja pelialan erityisosaajia. Nyt tarjolla on 50 työpaikkaa.
Google sanoo kehittäneensä tekoälyyn pohjautuvan ohjelmiston, joka pystyy suunnittelemaan piirien reitityksiä merkittävästi nopeammin kuin ihminen. Googlen mukaan reititys, jonka optimointi veisi suunnittelijalta manuaalisesti kuukausia, onnistuu sen AI-työkalulta kuudessa tunnissa.
Alati kehittyvä IoT on tulossa uuteen vaiheeseen, jossa OEM-toimittajat ja valmistajat hakevat kasvavaa liiketoimintaa tarjoamiinsa tuotteisiin liittyvästä palvelutuotannosta. Tässä kehityksessä voidaan hyödyntää myös tekoälyä, jos ratkaisu vain sallii sen, kuten SECOn Clea.
Joidenkin tutkimusten mukaan jopa puolet kaikesta ohjelmakoodista tuotetaan nyt jonkinlaisen tekoälyavustimen tuella. Ohjelmistoyhtiö SmartBearin teknologiajohtaja Dan Faulknerin mukaan tämä ei aina tarkoita pelkästään nopeampaa ja parempaa koodia.