IoT-teknologia on nousemassa keskeiseksi työkaluksi kestävän kehityksen ratkaisuissa. Vaikka laitteiden valmistus ja käyttöönotto vaativat energiaa, pitkän aikavälin säästöt ylittävät kulut moninkertaisesti. Tuoreiden analyysien mukaan IoT voi säästää jopa kahdeksankertaisesti sen energiamäärän, jonka se itse kuluttaa elinkaarensa aikana.
Jos haluaa löytää linux-käyttöjärjestelmän työpöydälleen, valinnanvaraa on valatavasti. Distrowatch listaa tällä hetkellä 433 mahdollista jakeluversiota. Solus 1.0 on tuorein tulokas.
Reilu viikko ja kulutuselektroniikan CES-messut alkavat Las Vegasissa. Samalla kun pohditaan, mikä tekniikka tällä kertaa varastaa otsikot, voidaan julistaa, että messujen suosikki viisi vuotta sitten osoittautui käytännössä lähes täydelliseksi flopiksi.
Rhode Islandilla Yhdysvalloissa sijaitsevan Brownin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet algoritmin, joka muuttaa älypuhelimen tai digikameran laadukkaaksi 3D-skanneriksi. Käytännössä innovaatio tuo 3D-skannauksen kaikkien ulottuville.
MIT:n, Berkeleyn ja Coloradon yliopiston tutkijat ovat valmistaneet toimivan piirin, joka on iso hyppäys kohti optisia suorittimia. Piirillä laskenta tapahtuu sähköisesti, mutta kaikki datan siirto tapahtuu fotonien avulla.
Ledivalaistus tarjoaa monia mahdollisuuksia energiatehokkuuteen ja innovatiiviseen valaistussuunnitteluun, mutta näiden mahdollisuuksien toteuttaminen vaatii älykästä tehonsyöttöä ja ohjausta.
Kiinalainen Huawei voidaan huoletta nimetä älypuhelinmarkkinoiden viime vuosien menestyjäksi. Yritys tuli kisaan vuonna 2010 ja myi kolme miljoonaa älypuhelinta. Tänä vuonna menee jo rikki sadan miljoonan myydyn laitteen raja.
Neljä vuotta sitten Canonicalin pääjohtaja Mark Shuttelworth uhosi, että Ubuntu-käyttöjärjestelmällä olisi vuoden 2015 lopulla 200 miljoonaa käyttäjää. Tavoite ei toteudu. Itse asiassa Ubuntu jää kauaksi tästä tavoitteestaan.
Rahalla saa myös mobiilikaistaa ja datanopeutta. Tämän osoittaa Qatarin emiirikunnan osittain omistaman operaattorin, Ooredoon panostus verkkonsa nopeuden trimmaamiseen. Nyt operaattori on kiihdyttänyt yhdessä Nokian kanssa verkkonsa nopeuden 375 megabittiin sekunnissa.
Intelin nykyään omistama tietoturvayhtiö on McAfee esitellyt tuoreen raportin verkon vaaroista. Raportti on hurjaa luettavaa. Ainoa tapa säilyä hyökkäysten ulottumattomissa on ilmeisesti pysyä poissa netistä. McAfeen laboratoria löytää verkosta 327 uutta uhkaa joka minuutti. Siis yli viisi joka sekunti!
Mikrosähkömekaaniset kojeet eli MEMS-piirit olivat jo viime vuonna 12 miljardin dollarin bisnes. MIT:n tutkijat ovat vuosia kehittäneet tekniikkaa, jolla esimerkiksi kaasuantureita voisi painaa 3D-tekniikalla. Tämä tekisi MEMS-kojeista jopa sata kertaa nykyistä edullisempia.
Vuodenvaihteen jälkeen kulutuselektroniikan uusimmat ihmeet ovat esilä Las Vegasin CES-messuilla jokavuotiseen tapaan. Tänä vuonna monet uskovat taipuisan, rullattavan näytön nousevan messujen vetonaulaksi. Ainakin LG aikoo esitellä tuotteitaan laajalti.
Applen kannettavien tietokoneiden älypuhelimien ja tablettien menestys johtaa ensi vuonna siihen, että yhtiö ostaa peräti 25 prosenttia maailman mobiili-DRAM-piirien tuotannosta. Tänä vuonna osuus on 16,5 prosenttia.
Kvanttisalausta pidettiin pitkään murtamattomana, mutta joitakin vuosia sitten kanadalaistutkijat onnistuivat murtamaan salauksen. Nyt Linköpingin yliopistot tutkijat ovat myös osoittaneet, että kvanttisalauksesta löytyy reikä.
Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmässä on uusi Windows Hello -tekniikka, jonka avulla laitteet avautuvat ilman salasanaa sormenjäljellä, kasvoilla tai iiriksen avulla. Nyt ruotsalaisesta Tobiista on tullut ensimmäinen iiriksen tunnistuksen toimittava yritys, joka on ensimmäinen silmän liikkeitä seuraava Windows 10:lle validoitu tunnistustekniikka.
Ericsson ja Apple ovat päässeet sopuun patentoitujen tekniikoidensa ristiinlisensoinnista. Samalla yhtiöt ovat lopettaneet kaikki oikeustoimet väliltänsä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.
Vuosi 2026 muodostuu liikkuville kenttätiimeille käännekohdaksi. Kentällä käytettävä teknologia ei ole enää tukiroolissa, vaan keskeinen osa päätöksentekoa, tehokkuutta ja turvallisuutta. Reunatekoäly, luotettavat yhteydet ja laitetason tietoturva ovat siirtyneet nopeasti vapaaehtoisista valinnoista välttämättömyyksiksi, kirjoittaa Panasonic TOUGHBOOKin Euroopan johtaja Steven Vindevogel.