Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Suomalaisen avaruusalan startupin Cohu Experience Oy:n kotimaisen rahoituskierroksen ensimmäinen miljoona euroa tuli täyteen 43 minuutissa ja 1,5 miljoonaa saavutettiin kolmessa tunnissa. Peräti 535 suomalaista yksityissijoittajaa lähti mukaan kierrokseen yli 3,2 miljoonalla eurolla, joka on uusi joukkorahoituksella kerätty ennätys Suomesta.
Carnegie Mellon -yliopiston tutkijat ovat kehittäneet lämpöä johtavan kumimateriaalin. Innovaation avulla on mahdollista kehittää pehmeitä ja venyviä koneita ja elektroniikkaa. Uutta venyvää materiaali kutsutaan nimellä ”thubber”.
Ensto on tuonut markkinoille kaksoispistorasian, jossa pienellä muutoksella on todella suuri vaikutus. Intro-sarjan kaksoispistorasiassa sähköjohdot saa nimittäin ensimmäistä kertaa maailmassa suoraan rinnakkain, eikä vinoon.
Oululainen TactoTek on lyömässä ruiskuvalettua, elektroniikkaa sisältävää muoviaan vahvasti läpi maailmalla. Uusin osoitus tekniikan arvostuksesta on sijoitus yhdeltä maailman suurimmilta ajoneuvojen sisustuksia valmistavalta yritykseltä. TactoTekin sijoitusten määrä ylittää nyt 20 miljoonaa dollaria, kehuu toimitusjohtaja Jussi Harvela.
Suomalainen verkko-, pilvi- ja ohjelmistopalvelujen toimittaja Cinia on julkistanut sopimuksen verkkojensa yhdistämisestä Venäjän suurimpiin tietoliikenneyrityksiin kuuluvan TTK:n kanssa. Sopimuksen ansiosta Euroopan ja Aasian maiden välille syntyy tähän mennessä nopein ja lyhimmän vasteajan tarjoava tietoliikenneyhteys.
Kun paikkatiedosta tulee vakio-ominaisuus esimerkiksi puettavassa elektroniikassa, pitää piirien tehonkulutus saada leikattua mahdollisimman pieneksi. Sveitsiläinen u-blox on onnistunut kutistamaan paikannuspiirin tehonkutuksen kaksi kolmasosaa aiempaa pienemmäksi.
Grafeenia koskeva tutkimus raportoi tiheästi uusista innovaatioista, joista monesta näyttää tulevan konkreettista hyötyä elektroniikka-alalle. Nyt korealaisen UNIST-yliopiston tutkijaryhmä on luonut tekniikkaa, joka parantaa merkittävästi perinteisten Schottky-diodien suorituskykyä.
Oululainen TactoTek on sanaut uuden rahoittajan, kun yksi maailman suurimmista autojen sisustustoimittajista sijoitti siihen joulukuussa. TactoTekin toimitusjohtaja Jussi Harvelan mukaan yhteistyö nopeuttaa yrityksen ruiskuvaletun, elektroniikkaa sisältävien muovipaneelien tulemista markkinoille.
Linus Torvalds julkisti sunnuntaina linuxin 4.10-ytimen, viikon alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Kaikkiaan lisäyksiä ytimeen on noin 13 000. Mukana on esimerkiksi tuki Qualcommin nopeille Snapdragon 808- ja 810-älypuhelinpiireille.
Parviälyyn perustuvat optimointimenetelmät pystyvät tarjoamaan ratkaisuja ongelmiin, jotka ovat liian monimutkaisia ratkottaviksi perinteisiä optimointimenetelmiä käyttäen. Diplomi-insinööri Jenni Raitoharju keskittyy väitöskirjassaan parviälyn hyödyntämiseen koneälysovelluksissa.
Atomimikroskooppi on periaatteessa erittäin terävä värähtelevä neula, jolla tutkitaan näytteen pintaa. Texasin yliopiston Dallasin yksikössä on kehitetty atomivoimamikroskooppi, joka on ahdettu yhdelle pienen kolikon kokoiselle sirulle.
Australian kansallisen yliopiston (ANU, Australian National Universityn) tutkijat ovat onnistuneet kehittämään menetelmän, jolla valoa voidaan ohjata kolmiulotteisesti nestekiteessä. Ohjaukseen käytetään magneetteja ja saavutus voi avata oven uusille tietoliikennepiireille, jotka voisivat olla pienempiä, halvempia ja ketterämpiä kuin nykyiset valokuituratkaisut.
Texas Instruments on järjestänyt teholähdesuunnittelun seminaareja jo vuodesta 1997 lähtien. Tällä kertaa lähin seminaari järjestetään Kööpenhaminassa maaliskuun 21. päivä.
Yhdysvaltain tietoliikennekomissio FCC on käytännössä päättänyt, että ensimmäisenä 5G-käyttöön myönnetään 28 gigahertsin taajuusalue. Tämä näkyy myös yritysten tuotevalikoimassa. 28 gigahertsiin tuodaan laitteita kiihtyvällä vauhdilla.
Turvapuhelimesta tunnettu Bittium kertoo, että sen viime vuoden liikevaihto oli 19,0 miljoonaa euroa. Luku on 13 prosenttia edellisvuotta suurempi. Liikevoitto parani hieman ja oli 900 000 euroa.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.