Turvapuhelimesta tunnettu Bittium kertoo, että sen viime vuoden liikevaihto oli 19,0 miljoonaa euroa. Luku on 13 prosenttia edellisvuotta suurempi. Liikevoitto parani hieman ja oli 900 000 euroa.
Yhtiön toimitusjohtaja Hannu Huttusen mukaan erityisesti palveluliiketoiminta kehittyi positiivisesti erikoispäätelaitteisiin liittyvien kehityspalveluiden kysynnän ansiosta. Tuoteliiketoiminnassa tehtiin runsaasti vientiponnisteluita kansainvälisille markkinoille pääsemiseksi, mikä on luonut hyvän pohjan kasvattaa tuoteliiketoimintaa tulevina vuosina, Huttunen kuvaa.
Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus oli 11,9 miljoonaa euroa, mikä oli 1,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Tuoteliikeliikevaihdon alenemiseen vaikutti lähinnä vertailukaudella yhdysvaltalaiselle asiakkaalle käynnissä olleen erikoisterminaalituoteprojektin tuotetoimitusten päättyminen.
Palveluliikevaihdon osuus oli 51,8 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 8,4 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Palveluliiketoiminta kehittyi positiivisesti erikoisterminaalituotteisiin liittyvien kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta.






















