Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Nykyajan menestyviä yrityksiä yhdistää ketteryys monella tasolla: tuotekehityksessä, prosesseissa ja organisaatiossa. Kännykkä-Nokian uudistuminen olisi ollut yhtiön rakenteen takia erittäin vaikeaa. Voidaan sanoa, että Nokia tukehtui omaan keskijohtoonsa.
Hurjimmissa visioissa ihmiset eivät pian enää osta uusia tuotteita tai varaosia, vaan 3D-tulostavat ne kätevästi kotonaan. No, ehkä ei ihan vielä. Gartnerin mukaan kuluttajien 3D-tulostusta pitää odottaa vielä noin viiden vuoden ajan.
Kannettavien tietokoneiden myynti kutistuu tänä vuonna kahdeksan prosenttia viimevuotisista luvuista. Sylimikroja myydään 167 miljoonaa kappaletta. Valopilkun markkinoilla muodostavat Chromebook-koneet, jotka paikkaavat hieman kutistuvaa markkinaa.
Älypuhelin on nykyään täynnä erilaisia antureita, joihin sovellusten ja käyttöliittymän toiminta nojaa. Amerikkalaiset ja israelilaiset tutkijat ovat osoittaneet, että antureita voi käyttää myös laittomiin tehtäviin.
Amerikkalaisen The Inquirer -lehden mukaan Apple on vastikään ryhtynyt tallentamaan käyttäjien dataa kiinalaisille palvelimille. Yhtiön mukaan tämä nopeuttaa iCloud-palvelua ja tekee palvelun toiminnasta myös luotettavampaa.
4K-tarkkudella varustettuja televisioita myydään jo täyttä päätä. Tekniikkaa ollaan pian työntämässä myös älypuhelimiin, mutta dramaattista vaikutusta sillä ei tule käyttäjiin olemaan. Todellisesta 4K-sisällöstä tulee olemaan pulaa pitkän aikaa.
Älykäs, verkottunut koti on alue, joka kiinnostaa kaikkia kulutus- ja elektroniikkayrityksiä. Nyt alueelle tulee mukaan myös korealainen Samsung. Se on ostanut kodin automaatiojärjestelmiä kehittävän Smartthings-yrityksen.
Tietotekniikkaa ja ohjelmointia on pidetty miehisenä alana, mutta luvut ovat silti massiivisia. Kun tarkastellaan kaikki ohjelmointikieliä, naisten osuus jää koodaajissa aina marginaaliseksi.
Vuoden toisella neljänneksellä myytiin 301 miljoonaa älypuhelinta. Yli 255 miljoonaa näistä eli massiiviet 84,7 prosenttia oli varustettu Android-käyttöjärjestelmällä. Tilanne alkaa olla jo huono kuluttajien kannalta, kun laitekehitys nojaa yhden alustan innovaatioihin.
Mikro-ohjainten markkinoilla on ollut pari viime vuotta vaisu tunnelma. Viime vuonna kasvu jäi nollatasolle ja sitä edellisenä vuonna markkinat jopa kutistuivat kolme prosenttia. Nyt IC Insights ennustaa, että markkinat lähtevät jälleen kasvuun.
Applen iPhone 4S -malli on pian kaksi vuotta vanha. Kun se julkistettiin, ei maailmalla kohistu A5-prosessorin tehoista tai muista raudan uudistuksista. Kohua herätti kännykän puhekäyttöliittymä, jolle oli annettu nimeksi Siri. Nyt Siri on saamassa paljon älykkäämmän seuraajan.
Kun riskiraha on yhä tiukemmassa ja rahaa haluavia ehdokkaita yhä enemmän, moni pistää toivonsa uuteen rahoitusmalliin eli joukkorahoitukseen. Crowdfunding on jo saanut omat menestystarinansa. Verkosta löytyy nyt opas, jonka perusteella omalle hankkeelleen voi hakea tukea.
Sähköauto on tulevaisuutta. Latausasemien vaatimukset muuttuvat kuitenkin nopeasti. Tietokonemoduuleilla niiden kehitys onnistuu nopeasti kuten saksalaisen RWE:n uusi eStation Combi -latausema osoittaa.
Ericsson ja Landis+Gyr ryhtyvät yhteistyöhön sähkömittarien etäluennassa. Ericsson tuottaa palveluna 725 000 suomalaisen etäsähkömittarin luennan ja ylläpidon.
Sähköautot ovat ehdottomasti tulevaisuutta. Niiden lataaminen on kuitenkin vaivalloista. Kaapelien käsittely on hankalaa talvella ja sateella. Tulevaisuudessa sähköautot ladataan kuitenkin langattomasti kuten sähköhammasharjat tai älypuhelimet. Näin uskovat saksalaistutkijat.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.