SSD-levyt tarjoavat luontaisesti korkean luotettavuuden kaikentyyppisiin sovelluksiin, aina aloitustason kuluttajalaitteista kriittisiin järjestelmiin. Asianmukaiset tietosuojamekanismit voivat maksimoida levyn käyttöiän toteuttamalla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tarpeen mukaan, kertoo Silicon Motion artikkelissaan.
Freescalen i.MX-prosessorit tunnetaan hyvin energiatehokkaina sulautettujen laitteiden suorittimina. Nyt yhtiö on esitellyt pitkään odotetut i.MX7-piirinsä. Uusi arkkitehtuuri kutistaa virrankulutuksen ARM-prosessorien pienimmäksi tähän asti.
Ultramobiili tabletti, 2-in-1, hybridikannettava. Uudella sekä tablettina että sylimikrona toimivalla laitteella on vielä monta nimeä. Gartnerin mukaan niiden suosio kasvaa kovaa vauhtia. Tänä vuonna hybridiläppäreitä myydään 21,5 miljoonaa kappaletta. Määrä on 70 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.
Purism lanseerasi vuoden alkupuolella Librem 15 -kannettavan, joka pohjautuu täysin avoimen koodin ohjelmistoihin. Nyt yhtiöllä on uusi joukkorahoituskampanja, jossa haetaan rahoitusta pienemmälle, 13 tuuman versiolle.
Columbian yliopiston ja korealaisen KRISS-tutkimuslaitoksen (Korea Research Institute of Standards and Science) tutkijat ovat esitelleet ensimmäistä kertaa sirulle istutettua valonlähdettä, jossa hehkulankana käytetään grafeenia. Tutkimuksen tuloksista on kerrottu Nature Nanotechnology -lehdessä.
Riihimäkeläiselle SabriScanille on myönnetty ISO 9001 -sertifikaatti. DNV-GL:n auditoinnistaa yhtiö sai arvosanan 4 (asteikolla 1-5). SabriScan Oy sai kiitosta strategiansa hyvästä suunnittelusta, toteutuksesta, testauksesta sekä sen onnistuneesta käyttöönotosta toimintaansa. Erittäin tärkeänä pidettiin, että strategia on viestitty henkilöstölle oikein ja havainnollistettu monipuolisia keinoja käyttäen.
Kansainvälinen televiestintäliitto ITU ilmoitti juhannusaattona, että se on saanut valmiiksi kaikki tärkeimmät 5G-tekniikat tekniset tavoitteet ja visiot. 5G.tä ryhdytään ITU:ssä määrittelemään IMT-2020 -nimen alla ja mobiiliyhteyksien maksiminopeudeksi on määritelty peräti 20 gigabittiä sekunnissa.
Apple kertoi kehittäjäkokouksessaan paljon uutisia, mutta yksi tärkeimpiä on jäänyt pienemmälle huomiolle. Applen ohjelmointipuolen guru Craig Federighi paljasti, että vuoden loppuun mennessä Applen Swift-kielestä tulee avoin.
Erilaisten esineiden internetiin liitettävien laitteiden pitää usein pystyä aistimaan paikkansa ja liikkeensä, joten niihin pitäisi istuttaa myös liikeanturi. Piilaaksolainen mCube mahdollistaa tämän uudella MEMS-pohjaisella kiihtyvyysanturillaan. Se on tähän asti maailman pienin.
Microsoft antaa Nokian entisen pääjohtajan Stephen Elopin siirtyä ”uusien haasteiden pariin määräämättömän ajan kuluessa. Ohjelmistojätti organisoi rakennettaan uudelleen, eikä uudessa kuviossa ollut enää tilaa kännyköiden kanssa pahasti epäonnistuneelle Elopille.
AMD käytti E3-pelimessuja esitelläkseen uudet grafiikkasuorittimensa, joita se kehuu vallankumouksellisiksi. Kehuun on syytä, sillä Radeon R9 Fury -prosessorit tuovat merkittävästi lisää suorituskyky selvästi aiempaa pienemmässä fyysisessä koossa.
Cypress Semiconductor on esitellyt esineiden internet -käyttöön suunnitellun bluetooth-piirin aiempaa suuremmalla flash-muistilla. Sen ansiosta piirin päivittäminen onnistuu nyt radion kautta eli OTA-menetelmällä (over-the-air).
Bloomberg on haastatellut linuxin perustaja Linus Torvaldsia. Yksi kysymys liittyy siihen, miten linuxille kävisi, jos Torvaldsia ei yhtäkkiä olisikaan paikalla valvomassa sen kehitystä. - Kaikki menisi aivan hyvin. Pari kuukautta ja kaikki toimisi entiseen tapaan, Torvalds vastaa.
Sovelluksien lataaminen älypuhelimeen alkaa olla kaikille tuttua, mutta reaaliaikakäyttöjärjestelmien kohdalla kyse on hyvin uudesta ilmiöstä. Intelin omistama Wind River on nyt lanseerannut oman sovelluskauppansa VxWorks-reaaliaikakäyttöjärjestelmälle.
Viranomaisverkot siirtyvät 4G-aikaan. Samsung on jo rakentanut Koreaa testiverkon, jossa hyödynnetään keväällä hyväksyttyä PS-LTE-tekniikkaa (Public safety – LTE). Korealaistietojen mukaan ainakin Huawei, Nokia ja Ericsson ovat kiinnostuneita toimittamaan laitteita maan tulevaan LTE-viranomaisverkkoon.
Wlan-verkon signaali käy nopean datayhteyden lisäksi päätelaitteiden paikannukseen. Nyt amerikkalaistutkijat ovat osoittaneet, että wifi-reitittimen alueella signaalia vidaan käyttää myös tietyssä tilassa olevien ihmisten määrän laskemiseen.
Yhä tiiviimmin verkottuneessa maailmassa, jossa kyberuhat ovat jatkuvasti läsnä, yritykset kohtaavat yhä enemmän haasteita suojellessaan järjestelmiään ja tietojaan kyberhyökkäyksiltä. KontronOS on IoT-turvallisuuteen kehitetty käyttöjärjestelmä.
Kenttätyö vaatii kovia koneita – ja nyt ne saa palveluna. Panasonicin uusi Toughbook Mobile-IT As-A-Service (MaaS) -ratkaisu mullistaa tavan, jolla liikkuvaa työtä tukevat laitteet ja IT-palvelut hankitaan ja hallitaan. Ei enää isoja kertahankintoja, pitkiä IT-projekteja tai laitteiden elinkaaren miettimistä – nyt saat kaiken tarvittavan helposti ja kuukausimaksulla.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.