SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Google on joutunut kutsumaan takaisin 440 tuhatta Nest labsin savuntunnistinta. Nyt on käynyt ilmi, että varoitin voidaan sammuttaa vahingossa käden heilautuksella.
Moni on jo ennustanut perinteisen kiintolevyn kuolemaa, mutta joissakin sovelluksissa suurikapasiteettinen magneettinen levy ajaa edellen asiansa. Toshiban uutuus tuo parhaimmillaan viiden teratavun kiintolevyn tallennusjärjestelmiin ja pilvipohjaisiin sovelluksiin.
Tuotteen tai sovelluksen teholähde-, elektroniikka- tai sovellussuunnittelijana joutuu tekemään valintoja analogisen tai digitaalisen ratkaisun välillä. Hyvä uutinen on, että vastaus piilee todennäköisesti jossain näiden ratkaisujen välillä – hyödyntämällä parhaat puolet molemmista tekniikoista.
Gartner on rankannut eri alojen yritykset paremmuusjärjestykseen niiden toimitisketjun perusteella. Apple päätyi arvioinnissa ylivoimaiseksi ykköseksi ennen McDonald´sia. Elektroniikkayrityksistä Samsung oli listalla kuudentena ja Cisco Systems seitsemäntenä.
Jos työskentelet jonkin tuotteen tai sovelluksen teholähde-, elektroniikka- tai sovellussuunnittelijana, olet varmasti joutunut tekemään valintoja analogisen tai digitaalisen ratkaisun välillä. Hyvä uutinen on, että vastaus piilee todennäköisesti jossain näiden ratkaisujen välillä – hyödyntämällä parhaat puolet molemmista tekniikoista.
Qualcommin jälkeen maailman toiseksi suurin älypuhelinten sovellusprosessorien valmistaja, taiwanilainen Mediatek, ei aio lasneerata tänä vuonna uusia piirisarjoja Windows Phone -laitteisiin. Yhtiö sanoo keskittyvänsä sekä LTE-piireihin että tuleviin 64-bittisin siruihinsa.
XP Power on esitellyt uusia tuotteita suosittuun DLE-sarjaan ja erityisesti ledisovellusiin. Laajalla tulojännitteellä ja aktiivisella kaksiosaisella tehokertoimen korjauksella ajurit parantavat tehokkaasti esimerkiksi ledien välkkymistä.
EDA-työkalut ovat tyypillisesti kalliita ohjelmistoja, joihin harrastelijoilla ja protojenkehittäjillä ei ole varaa investoida. Mentor Graphics haluaa muuttaa tämän tuomalla kesällä tarjolle alle 300 dollarin Designer Schematic -työkalun.
Teknologian monialayritys Cobham ostaa mikroelektroniikan komponenteistaan ja mittaus- & testauslaitteistaan tunnetun Aeroflexin. Kauppahinta on 1,46 miljardia dollaria eli reilut miljardi euroa.
Kännykkäsäteilystä on puhuttu paljon ja tutkimustuloksien on tulkittu tukevan monia eri käsityksiä. Mutta voisiko älypuhelin aiheuttaa allergiaa? Amerikkalais-tanskalaisen tutkijaryhmän mukaan älypuhelimen metallit voivat aiheuttaa iso-oireita herkissä ihmisissä.
Linux Foundationin verkko-opisto järjestää elokuun alusta lukien ilmaisen johdantokurssin linuxiin. Kurssi vaatii käytännössä vain perustaidot tietokoneista ja ohjelmistoista. Linux-osaamista ei edellytetä. Kurssille kiinnostuneita kutsuu itse Linus Torvalds. Hän muistuttaa, että hienointa linuxissa on se, että se löytyy kaikkialta.
Älypuhelinten muuttuminen anturien yhdistelmiksi näkyy myös kännykkäpiirien markkinoilla. MEMS-komponenttien ja erilaisten anturien osuus 65 miljardin dollarin markkinoista on jo 23,4 prosenttia. Vain digitaalisia kantataajuuspiirejä myytiin enemmän, kertoo Forward COncepts.
Akku on kaiken pahan alku ja juuri. Puhelintaan pitää ladata jatkuvasti. Läppäri toimii vain lyhyen junamatkan ajan. Ainoa keino ratkaista asia on päästä eroon akuista. Onneksi tämä voi olla tulevaisuudessa mahdollista. Laitteissa ei ole ulkoista tai kuoren sisuksiin istutettua tehonlähdettä.
Tanskalainen Telecare Service tulee Suomen markkinoille. Yritys ostaa Optiman toiminnot Suomessa ja kasvaa samalla Pohjoismaiden suurimmaksi matkapuhelinten ja tablettien korjauspalveluja tarjoavaksi yritykseksi.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?