Applen viime syksynä julkistamassa iPhone 5S -mallissa oli uudenlainen M7-prosessori, joka keskittyy täysin laitteen lukuisten anturien tuottaman datan prosessointiin. Nyt tällaisia anturifuusiopiirejä tulee tarjolle yhä useammilta valmistajilta.
Intel ei aikaile sopeuttaessaan työvoimaansa PC-prosessorien kuihtuvaa kysyntään. Yhtiö kertoo irtisanovansa viisi prosenttia työvoimastaan tämän vuoden aikana. Tämä tarkoittaa lähtöpasseja yi 5000 ihmiselle.
Cisco on julkistanut uuden tietoturvaraporttinsa. Sen mukaan eniten verkkohyökkäyksissä hyödynnetään Oraclen javaa. Toinen huomio kohdistuu siihen, että 99 prosenttia mobiililaitteiden haittaohjelmista on tehty Android-laitteille.
Vicor on esitellyt ensimmäisen DC-DC-muuntimen, joka perustuu yhtiön itse kehittämään ChiP-koteloon (Converter housed in Package). Uusi rakenne mahdollistaa selvästi nykyistä tehotiheämpien muunninratkaisujen tuomisen laitteisiin.
Meneillään oleva neljäs teollinen vallankumous muuttaa oleellisesti liiketoimintamalleja teollisuudessa. Yritykset eivät enää vain myy koneita ja laitteita toisilleen, vaan tarjoavat koneiden ja laitteiden tuottamaa toimintoa palveluna, josta veloitetaan käytön tai kapasiteetin perusteella.
Intel tekee edelleen rahaa mikroprosessoreillaan, mutta samalla se valmistautuu jo kutistuvaan kysyntään. Yhtiö on päättänyt siirtää Arizonan Chandleriin rakennettavan uuden Fab42-tehtaan käyttöönottoa. Uudessa tehtaassa piti valmistaa PC-prosessoreja 14 nanometrin prosessissa.
Mikroprosessoreja myydään tänä vuonna 66,7 miljardilla dollarilla eli noin 49 miljardilla dollarilla. Perinteinen pöytätietokoneen prosessori on edelleen volyymiykkönen, mutta kännyköihin menee jo kolmasosa kaikista suorittimista.
Agilent on esitellyt virheentarkistus- eli debuggaustyökalun DDR-muisteja hyödyntävien järjestelmien kehitykseen. Työkalulla onnistuu esimerkiksi DDR3- ja mobiililaitteissa käytettävien LPDDR3-muistien analyysi.
Taajuusmuuttajia valmistava vaasalainen Vacon esittelee tänään myyntikonferenssissaan Dubaissa uuden NXP System Drive -tuoteperheen. Tuoteperhe perustuu vakioituihin taajuusmuuttajiin.
Vain Japanin markkinat ovat vaikeuksissa. Muualla elektroniikan komponenttien suunnittelutyökalujen myynti vetää hyvin. Näin kertovat EDA Consortiumin lukemat viime vuoden kolmannelta neljännekseltä.
Nyt kun Nokian kännykkäbisnes on siirtymässä Microsoftin omistukseen, alkaa ulkomailla tulla esiin arvioita siitä, miksi Nokian älypuhelimille kävi niin surkeasti. Amazon-verkkokaupassa myydään noin 10 dollarilla analyytikko Majeed Ahmadin kirjaa Nokia's Smartphone Problem: The End of an Icon?
Mittauslaitevalmistaja Rohde & Schwarz on esitellyt laajennuspalikan FSW-sarjan signaali- ja spektrianalysaattoreihinsa. Sen myötä analysaattorien maksimikaistanleveys kasvaa aiemmasta 320 megahertsistä 500 megahertsiin.
Intel on aloittanut maailmanlaajuisen yhteistyön 16 johtavan pilvipalveluntarjoajan kanssa. Yhdessä yritykset lanseeraavat Intel Cloud Technology -ohjelman, jonka avulla tietotekniikkaorganisaatiot voivat varmistaa pilvisovellustensa optimaalisen suorituskyvyn.
Ruotsalainen konsulttiyritys Combitech ilmoittaa ostavansa Saab Systems Oy:n toiminnat. Kaupan myötä Combitech tähyää suureksi pohjoismaalaiseksi tekniikan konsulttiyritykseksi.
AMD on esitellyt uudet pöytäkoneiden prosessorit, jotka sen mukaan määrittelevät uudelleen tietokoneiden grafiikan. Uuden A-sarjan kyljessä on Radeon R7 -grafiikkaprosessori. Kokonaisuudelle yhtiö on antanut suomalaisittain hauskan koodinimen "Kaveri".
Moni fyysisen kunnon ja terveyden seurantaan tarkoitettu laite sisältää erilaisia elintoimintojen mittauksia, mutta niiden tarkkuus ja luotettavuus eivät täytä terveydenhoidon ammattilaisten vaatimuksia. Pitkälle integroidun AFE-piirin avulla voidaan kuitenkin rakentaa jopa iholle kiinnitettävän tarralapun muotoon mittausjärjestelmä, joka hoitaa kaikki tärkeät elintoimintojen mittaukset kliinisellä tasolla.
Tekoäly on valloittanut kahvipöytäkeskustelut. Keskusteluista voimme kiittää ChatGPT:n kaltaisia tekoälyjä, jotka loistavat kyvyllään laatia tekstejä – niin pätevästi kirjoitettuja artikkeleita kuin toimivaa koodiakin, kirjoittaa Lenovolla globaalin monimuotoisuustoimiston johtajana työskentelevä Ada Lopez.