Heinäkuussa Google esitteli uuden ohjelmointikielen, jolle oli annettu nimeksi Carbon. Kyse on kokeellisesta C++:n seuraajasta, jonka ensimmäistä virallista versiota odotetaan joko vuonna 2024 tai 2025.
Carbon on paitsi harvinaisuus, myös kuvaava uusi kieli. Todellisuudessa uusia ohjelmointikieliä ei enää tuoda markkinoille. Suurin osa ”uusista” on jonkinlaisia aiempien kielten evoluutioita. Erilaiset C-uusviritykset ovat varsin tyypillisiä.
Jos katsoo ohjelmointikielten Wikipedia-sivustoa, 2020-luvulla on Googlen Carbonin lisäksi esitelty vain C++20 ja Microsoftin Power FX, joka on Microsoftin alustoille suunnattu vähäkoodinen loogisten operaatioiden kuvauskieli. Power FX:ää voidaan pitää tämän vuosikymmenen ainoana oikeasti uutena kielenä.
Tähän huomioon on tarttunut norjalainen kehittäjä Filip Van Laenen Kode24-sivustolla julkaistussa artikkelissaan. Hänen mukaansa uusien ohjelmointikielien ilmaantuminen koodaajien käyttöön väheni radikaalisti vuoden 2014 aikoihin. Hänen mukaansa viimeisen viiden vuoden aikana uusia kieliä on tullut lähinnä kvanttikoneiden ohjaamiseen. Ja niitäkin vain muutamia.
2000-luvun alkupuolella tilanne oli vielä toinen. Uusi ohjelmointikieliä ilmaantui lähes 10 vuosittain. Rust tuli vuonna 2010, Googlen Dart vuonna 2011 ja Kotlin Jetbrains-kehitykseen samana vuonna. Applen Swift lienee viimeisin merkittävä mobiilikoodauksen kieli ja sekin perustui pääosin aiempaan Objective-C-kieleen.
Mielenkiintoista on tietysti pohtia ilmiön syitä. Joku voisi päätellä, että koodaaminen ja sen työkalujen kehitys on yltänyt kypsempään vaiheeseen. Filip Van Laenen miettii koronapandemian vaikutusta uusien kielten syntyyn: Teams-kokoukset eivät ehkä ole omiaan ruokkimaan uusia, innovatiivisia ideoita.
Lienee kuitenkin ennenaikaista sanoa, että kielten kehitys olisi päättynyt. Kvanttikoneet ja tekoäly luovat isoa tarvetta kehittää jopa täysin uudenlaisia paradigmoja. Vaatimukset energiankulutuksen hillitsemiseen peräänkuuluttavat helpompia kieliä, jotka toimivat lähempänä rautaa eivätkä vaadi tulkkaamista. Ja vähä- tai jopa ei-koodisten alustojen kehitys on vasta alkuvaiheessa.
Perinteinen elektroniikan valmistus perustuu prosesseihin, jotka johtavat usein materiaalihävikkiin, korkeisiin työkalukustannuksiin ja merkittäviin varastointikuluihin. Viime vuosina lisäävä valmistus (additive), erityisesti 3D-tulostus, on kuitenkin alkanut nousta varteenotettavaksi vaihtoehdoksi elektroniikan valmistuksessa, sillä se tarjoaa lisää suunnittelun joustavuutta sekä mahdollisia ympäristö- ja taloudellisia etuja.
